Ero sivun ”Morfologia” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa |
|||
Rivi 6:
Lausekerakenne on usein suppea kielissä, joissa on laaja morfologia, samoin päinvastoin. Esimerkiksi [[Suomen kieli|suomessa]] morfologia on laaja ja sillä ilmaistaan asioita, joita vähemmän morfologisissa kielissä ilmaistaan lausekerakenteen avulla.
Kielet on perinteisesti jaettu neljään [[Morfologinen typologia|morfologiseen perustyyppiin]]: [[Analyyttinen kieli|isoloiviin]], [[Agglutinatiivinen kieli|agglutinoiviin]], [[Fuusioiva kieli|fuusioiviin]] ja [[polysynteettinen kieli|polysynteettisiin]]. Isoloivissa kielissä kuten [[Vietnamin kieli|vietnamissa]] sanat eivät (juurikaan) taivu. Agglutinoivissa kielissä morfeemit asettuvat peräkkäin niin, että ne on melko helppo erottaa toisistaan, kuten [[Turkin kieli|turkissa]]. Fuusioivissa kielissä tapahtuu vartalonsisäisiä äännevaihteluita ja sama morfeemi voi kantaa useampia merkityksiä, jolloin niiden erottaminen toisistaan on vaikeaa. Esimerkiksi [[Saksan kieli|saksan]] ja [[Ruotsin kieli|ruotsin]] vahvojen verbien imperfekti muodostuu sanavartalon [[Ablaut|vokaalia vaihtamalla]]. Polysynteettisille kielille on tyypillistä, että yksittäiset sanat voivat olla muiden kielten lauseiden mittaisia. Tällainen kieli on esimerkiksi [[Grönlannin kieli|grönlanti]].<ref>Karlsson 2012, 116–118.</ref>
Jos sanan morfeemirakenne ja kieliopillinen tai [[semantiikka|semanttinen]] rakenne vastaavat toisiaan, kyseessä on ''luonnollinen morfologia''. Päinvastainen tapaus on ''opaakki'' eli läpinäkymätön morfologia, joka syntyy äänteenmuutoksista. Opaakkia morfologiaa edustavat suomen kielessä esimerkiksi taivutusmuodot ''lasna'', ''läksi'' ja ''tuta'', jotka ovat korvautuneet tunnistettavammilla muodoilla ''lapsena'', ''lähti'' ja ''tuntea''.
| |||