Ero sivun ”Mela” versioiden välillä

[arvioimaton versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 28:
Jokaisella mallilla on omat erityisominaisuutensa. Myös käytetyt materiaalit vaihtelevat. Useimmiten mela valmistetaan kokonaan puusta tai [[liimapuu]]sta, mutta varsi voi olla myös esimerkiksi [[alumiini]]a, lasi- tai hiilikuitukomposiittia tai [[muovi]]a. Lapamateriaaleja liimapuun lisäksi ovat [[vaneri]], muovi ja kevyet komposiittimateriaalit.
 
Melontaote on noin hartian levyinen. Toisella kädellä otetaan kiinni melan päässä olevasta kahvastaponnesta, joka mahdollistaa myös melan lavan kääntämisen rannetta kääntämällä ja alemmalla kädellä otetaan kiinni melan varresta. Otetta leventämällä melomiseen saadaan enemmän voimaa.
 
Melottaessa lapa upotetaan veteen, jonka jälkeen melaa liikutetaan voimakkaasti kanootin perää kohti sellaisessa asennossa, että lavan ja veden välinen vastus on mahdollisimman suuri. Lavan kulmaa muuttamalla kanoottia voi myös hieman ohjata. Uutta melontaliikettä varten mela joko nostetaan ilmaan tai kuljetetaan lapa käännettynä takaisin eteen. Usein kanootti alkaa kaartaa, jolloin melojan tulee joko muuttaa lapakulmaa, käyttää melaa [[peräsin|peräsimenä]] tai vaihtaa melontapuolta.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Mela