Ero sivun ”Venäjän ortodoksinen ulkomaankirkko” versioiden välillä
[katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p typo |
|||
Rivi 9:
Kun neuvostovallan vaino vuonna 1922 ajoi varsinaisen Venäjän ortodoksisen kirkon sekasortoon, kanonisesti epämääräinen Karlovcin synodi yritti ottaa sen aseman itselleen, vähäisellä menestyksellä.
Itse asiassa monet jopa halveksivat karlovcilaisia, jotka olivat paenneet maasta silloin kun heitä olisi eniten tarvittu Venäjällä, ja muistutettiin erityisesti, kuinka miehuullisesti [[
Venäjän kirkon sekasorto päättyi vasta 1926, kun [[locum tenens]] patriarkka [[Sergij|Sergei]] teki sopimuksen neuvostovallan kanssa. Hän sai luvan perustaa uuden Pyhän Synodin, johon kuului seitsemän muuta piispaa, joukossa tuleva patriarkka Aleksei. Täten patriarkan kirkolla oli sekä kanonisen että maallisen lain edellyttämä hallinto, jonka myös virallinen valtiovalta tunnusti. Sergein ja koko synodin 29. heinäkuuta 1926 allekirjoittama julistus saattoi kirkon ja valtiovallan suhteet uudelle pohjalle. Julistus merkitsi täyttä yhteistyötä: kirkolle osoitettua luottamusta ei käytettäisi valtiovallan vahingoksi, {{sitaatti|Ortodoksit tunnustaisivat Neuvostoliiton maalliseksi isänmaakseen, jonka onni ja menestys ovat heidän onnensa ja menestyksensä, sekä epäonni heidän epäonnensa.}}
|