Ero sivun ”Eskimot” versioiden välillä

Eskimo-sanasta on luovuttu monissa yhteyksissä. [[Tanskan kansallismuseo]] lopettaa sanan käytön,.<ref>[https://yle.fi/uutiset/3-11471698 Tanskan kansallismuseo luopuu eskimo-termistä,] Yle.fi, uutiset 30.7.2020, viitattu 30.7.2020</ref> Monet jäätelövalmistajat ovat luopuneet Eskimo-nimestä, Suomessakin valmistaja päätti muuttaa nimen "Pingviiniksi".<ref>[https://yle.fi/uutiset/3-11425902 Kun jäätelöpuikko tai suklaa vaihtaa nimensä, se herättää tunteita,] Yle.fi/uutiset 30.6.2020, viitattu 30.7.2020</ref><ref>[https://www.iltalehti.fi/ruoka-artikkelit/a/cb2efd01-a4a9-4f4b-be81-27e0c45875cd Eskimo-jäätelö on jatkossa Pingviini Puikko - muutos näkyy pakastealtaissa keväällä] Iltalehti 19.11.2020, viitattu 19.11.2020</ref>

Eskimokulttuurin kukoistuskautena on pidetty ajanlaskumme ensimmäistä vuosituhatta, jolta ajalta on peräisin näyttäviä käsitöitä ja käyttöesineitä. Sitä seurasi pitkä vakaantumisen jakso, jolloin eskimot kehittivät kauppa- ja sodankäyntitaitojaan.<ref>Burch 2000, s. 17.</ref> [[Pieni jääkausi|Pienen jääkauden]] seurauksena eskimoiden väkiluku taantui, ja heitä oli 1500-luvulla eurooppalaisten tullessa alueelle noin 75&nbsp;000. Eurooppalaisten mukana tulleilla taudeilla oli eskimoihin tuhoisa vaikutus, ja eskimokulttuurit olivat monilta seuduilta kadonneet 1900-luvun alkuun mennessä.<ref>Burch 2000, s. 18.</ref> 1930-luvulla eskimot viettivät paljon aikaansa eurooppalaisten perustamien kauppa- ja lähetysasemien läheisyydessä. 1970-lukuun mennessä kaikki eskimokansat olivat omaksuneet nykyaikaisen elämäntavan ja asuivat paikoillaan. Nykyisin eskimot käyvät palkkatyössä osan ajastaan jasekä käyvät koulua, ja metsästystä jasekä kalastusta harjoitetaan melko pienimuotoisesti. Eskimot käyttävät sähköä jasekä nykyaikaisia kulkuvälineitä, ja vanha elämäntapa on kokonaan kadonnut.<ref>Burch 2000, s. 25.</ref>

Ravinnon hankkiminen oli eskimoiden asuinseuduilla vaikeaa. PääravintoPääravintona oliolivat nisäkkäät ja kala, joiden pyynti oli vaikeaa jäisessä, tuulisessa ja autiossa maastossa. Merinisäkkäistä eskimot käyttivät ravinnokseen etenkin [[Hylkeet|hylkeitä]], mutta myös muun muassa [[mursu]]ja, [[Merileijonat|merileijonia]] ja valaita. Merinisäkkäitä metsästettiin kajakista käsin [[harppuuna]]lla, jossa oli irtoava pää. Sen avulla eläimeen kiinnitettiin nahkaköysi, jossa oli kelluke. Osuman saanut eläin sukelsi kelluketta vetäen, ja metsästäjä odotteli sen nousemista pinnalle hengittämään. Kellukkeen vetämisestä väsynyt hylje ei uskaltanut jäädä pinnalle hengittämään kauaksi aikaa, ja kun se oli lopulta läkähdyksissä, metsästäjä tappoi sen keihäällä. Seuduilla, joilla meri ei koskaan sulanut, metsästettiin hengitysavannoilta, joita koirat pystyivät paikantamaan. Metsästäjä saattoi joutua odottamaan hyljettä avannon äärellä harppuunansa kanssa jopa useita tunteja. Ryhmätyön avulla saatettiin valvoa alueen kaikkia hengitysavantoja. Kesäisin hylkeitä metsästettiin kevätjäiden päältä kierimällä niitä kohti hyljettä matkien. Suurimpia valaita metsästettiin isommalla porukalla. Tyynellämerellä [[Valaanpyynti|valaanpyynnissä]] käytettiin myrkkykeihästä.<ref>Burch 2000, s. 61−67.</ref> Suurimmat eläimet kuten valaat ja mursut olivat vaarallisia metsästää.<ref>Burch 2000, s. 69.</ref>

Länsieskimot kävivät toisia eskimoyhteisöjä vastaan usein hävitys- ja murharetkiä ja joskus sotaakin. Idässä yhteisöjen välit olivat rauhanomaiset.<ref>Burch 2000, s. 47.</ref> Intiaanialueisiin rajoittuvalla alueella eskimot saattoivat joutua taisteluun saman riistan perässä liikkuvien [[Intiaanit|intiaanien]] kanssa.<ref name="Kero_1986_209>Intiaanien Amerikka, Reino Kero, 1986, ISBN 951-1-08974-9, s. 209-210.</ref>.

Eskimoille maailmankaikkeus oli yhtä suurta kokonaisuutta, jatkumoa. He uskoivat kaikilla esineillä olevan oma luonne sekä sielu tai elinvoima, jonka avulla se vaikutti asioihin.<ref>Burch 2000, s. 103.</ref> Nimet olivat eskimoille pyhiä, ja vauvastakin tuli ihminen vasta kun se oli nimetty.<ref>Burch 2000, s. 105.</ref> Eskimot uskoivat [[Jälleensyntyminen|jälleensyntymiseen]]. Kuolema oli eskimoille vain ruumiin irtautumista ihmisen sielusta, nimestä, hengityksestä ja luonteesta, jotka palaisivat joskus. Vastasyntyneet lapset nähtiin vainajien sielujen uudelleensyntyminä, jotka pyrittiin tunnistamaan unien, viimeaikaisten tapahtumien tai vauvan ulkonäön kautta. Vainajat haudattiin tavaroidensa tai niiden kopioiden kanssa.<ref>Burch 2000, s. 106–107.</ref> Hautaaminen tapahtui maahan, kivien alle tai lumeen.<ref>Burch 2000, s. 107.</ref> Aleutit joskus muumioivat vainajansa. Kuoleman jälkeen sielun uskottiin siirtyvän suureen henkimaailmaan. Siellä tärkein henki oli useimmille Ilmanhenki, ja muita tärkeitä henkiä olivat Merenhenki jasekä Kuunhenki. Yhdessä nämä kolme valvoivat kaikkea eskimoiden elinpiirissä. Eskimot pyrkivät pitämään henget leppeinä ja anteliaina noudattamalla lukemattomia erilaisia [[tabu]]ja. Nämä tabut saattoivat olla hyvin rajoittavia, joten eskimot keksivät tapoja kiertää niitä joutumatta rikkomaan niitä.<ref>Burch 2000, s. 109–112.</ref>

Eskimot veistivät puusta talojen kehikoita ja käyttöesineitä, kuten telttakeppejä, veneenrunkoja, meloja, airoja, rekiä, jousia, nuolia, harppuunan ja keihään varsia jasekä niiden heitinpuita, silmien aurinkosuojuksia, naamioita ja lusikoita. Jotkin eskimoyhteisöt tekivät puusta lisäksi muun muassa hattuja ja astioita. Alueilla, missä puuta oli runsaasti, kuten Lounais-Alaskassa, eskimot käyttivät sitä myös ruumisarkkuihin ja hautamuistomerkkeihin. Polttoaineena puuta käytettiin harvoin: sen sijasta käytettiin merinisäkäsöljyä. Jos puuta ei ollut saatavilla, asumuksiin ja tavaroihin käytettiin yleensä luuta. Kivilajeista eskimot käyttivät etenkin [[Piikivi|piikiveä]] ja [[Liuskekivi|liuskekiveä]], joista he tekivät teriä. Länsieskimot valmistivat lamppuja ja patoja savesta,savest jasekä itäeskimot [[Vuolukivi|vuolukivestä]].<ref>Burch 2000, s. 83.</ref>