Ero sivun ”Lapuanliike” versioiden välillä

KansanliikkeenLapuanliikkeen taustana olivat sisällissota ja vuosien 1917–1918 tapahtumat. Sodan jälkeen voittajien näkökulmasta [[äärivasemmisto]] oli pyyhitty pois Suomen poliittiselta kartalta eikä liberaalia demokratiaa enää uhattu. Voittajien silmin sisällissota ja sen jälkeinen Suomi olivat olleet ihannetila. [[Valkoisten voitonparaati]]ssa kenraali [[C. G. E. Mannerheim|Gustaf Mannerheim]] oli vaatinut lujaa hallitusvaltaa ja valkoisen Suomen säilyttämistä. Äärioikeiston mielestä kumpikaan ei ollut toteutunut.<ref>Siltala 1985 s. 34–35</ref> Porvarit olivat olleet yhteisesti kukistamassa idästä uhkaavaa punaista vaaraa, mutta työ oli jäänyt puolitiehen. Sisällissodan jälkeen [[punavangit]] olivat vapautuneet ja osa oli armahdettu. 1920-luvun [[Eheytyminen|kansallisen eheytymisen]] ja kompromissien parlamentaristinen politiikka nähtiin oikeiston piirissä maanpetturien kanssa veljeilynä. Lapuanliikkeessä voittajat pyrkivät viemään sisällissodan työn loppuun ja ”valkaisemaan” Suomen.<ref>Siltala 1985 s. 32</ref>

1920-luvulla kommunistien toiminta Suomessa oli vilkastunut. Äärivasemmisto oli irtautunut ideologisesti parlamentaristisesta [[Suomen Sosialidemokraattinen Puolue|Suomen Sosialidemokraattisesta Puolueesta]] (SDP). Neuvostoliitossa 1918 perustettu [[Suomen Kommunistinen Puolue]] (SKP) oli ollut perustamisestaan saakka kielletty Suomessa. Sen toimintaohjelma oli radikaali: luokkataistelua käytäisiin tarvittaessa väkivalloin tavoitteena [[Proletariaatin diktatuuri|työväen diktatuuri]].<ref>Vares & Uola & Majander 2006 s. 156–160</ref> Suomessa kommunistit olivat muita pohjoismaita voimakkaampi liike sisällissodan ja etenkin sen jälkinäytösten eli [[Suomen sisällissodan terrori|teloitusten]] ja vankileirien seurauksena.<ref>Virtanen 2015 s. 19</ref> Kommunistit toimivat Suomessa vuosina 1920–1923 [[Suomen Sosialistinen Työväenpuolue|Suomen Sosialistisen Työväenpuolueen]] (SSTP) ja vuosina 1924–1930 [[Sosialistinen työväen ja pienviljelijöiden vaalijärjestö|Sosialistisen työväen ja pienviljelijöiden vaalijärjestön]] (STPV) kautta. Niiden vaaliliitot saivat 1920-luvun eduskuntavaaleissa 10–15&nbsp;% kansanedustajanpaikoista.<ref>Vares & Uola & Majander 2006 s. 161–162, 178, 187.</ref> Kommunistien toimintaa Suomessa pelättiin ja sitä pyrittiin hillitsemään aktiivisesti. Jo [[Kallion I hallitus]] oli vuonna 1923 toteuttanut niin sanotun ”Kallion leikkauksen”, jossa SSTP:n toiminta lopetettiin ja puolueen kansanedustajat ja muita kommunistiaktiiveja pidätettiin.<ref>Vares & Uola & Majander 2006 s. 171–172</ref> Vuonna 1928 pidätettiin [[Sunilan I hallitus|Sunilan hallituksen]] määräyksestä pääosa SKP:n maanalaisen organisaation johtajista ja piiriorganisaattoreista.<ref name="siltala46">Siltala 1985, s. 4646–47.</ref>

Kommunistinen liike ei ollut Suomessa 1920-luvulla yhtenäinen. Sekä SSTP:n että STPV:n johtoon kuului [[Vasemmistososialismi|vasemmistososialisteja]] ja muita, jotka suhtautuivat usein kriittisesti Moskovassa toimineen SKP:n johdon jyrkkään linjaan ja halusivat jatkaa vuotta 1918 edeltäneen työväenliikkeen toimintatapoja. Vuosikymmenen lopussa liike jakautui entistä selvemmin. Vuonna 1928 [[Kommunistinen internationaali|Kommunistisen internationaalin]] eli Kominternin VI kongressi julisti [[kapitalismi]]n siirtyneen ”kolmanteen vaiheeseen”, johon kuului kapitalismin, valtiovallan ja sosiaalidemokraattisen liikkeen yhtyminen. Seuraavana vuonna Komintern julisti sosiaalidemokratian ”[[sosiaalifasismi]]ksi” ja vaati kommunistisia puolueita hyökkäämään myös sosiaalidemokraatteja vastaan sekä valmistautumaan lähenevään [[Maailmanvallankumous|maailmanvallankumoukseen]]. SKP:n Moskovan-johto hyväksyi tämän näkemyksen sellaisenaan. VuonnaVuoden 1928 Suomessa suoritettujen pidätysten jälkeen myös SKP:n Suomen-toimiston johtoon kohosi nuoria ja kokemattomia henkilöitä, jotka noudattivat epäröimättä Moskovan ohjeita taistelun kiihdyttämisestä ja joita alettiin kutsua ”huitojiksi”. Uutta linjaa vastustanut, entisistä SSTP:n johtajista muodostunut maltillinen siipi, jota puolestaan kutsuttiin ”hoipertelijoiksi”, alkoi luoda liikkeen sisälle kilpailevaa organisaatiota, jonka keskusjärjestönä oli joulukuussa 1929 perustettu [[Suomen työväen vasemmistoryhmä]]. STPV:n 23-henkisessä eduskuntaryhmässä oli yksi ”hoipertelija”, [[Eino Pekkala]].<ref>Saarela 2008, 22, 110–118, 219, 434–435, 735–743, 747–749, 790.</ref>

SKP yritti syksyllä 1929 ottaa Suomessa käyttöön Kominternin vaatiman uuden ”kolmannen vaiheen taktiikan”. Komintern ja SKP vaativat 1. elokuuta 1929 järjestettäväksi [[Punainen päivä|punaiseksi päiväksi]] kutsutun ”taistelupäivän”, jonka teemana oli Neuvostoliiton puolustaminen ”imperialistisen sodan” uhalta mielenosoituksin ja lakoin. Sisäministeriö kielsi punaisen päivän mielenosoitukset, joita poliisit sitten hajottivat väkivaltaisesti. Kommunistien yksittäinenkin yritys ottaa kadut haltuunsa herätti vihamielisyyttä oikeistossa.<ref>Saarela 2008, s. 393–398, 736–737, 752.</ref> Marraskuussa 1929 SAJ julisti yhden päivän [[Yleislakko|yleislakon]] tukeakseen [[Tammisaaren pakkotyölaitos|Tammisaaren pakkotyölaitoksen]] vangittujen kommunistien nälkälakkoa, mutta yleislakko epäonnistui ja vain harvat työläiset osallistuivat siihen.<ref>Saarela 2008, s. 760.</ref> Nämä tapahtumat käänsivät asenneilmapiirin Suomessa laajalti kommunisminvastaiseksi.<ref>Siltala 1985name="siltala46" s. 46–47</ref><ref name="Saarela764">Saarela 2008, s. 764–768.</ref>