Ero sivun ”Seppo Närhi (päätoimittaja)” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
pEi muokkausyhteenvetoa
Lisätty yksi lähde.
Merkkaus:  2017 source edit 
Rivi 4:
Seppo Närhi on valmistunut [[Rautalammi]]n lukiosta vuonna 1976 ja opiskeli ensin [[Kempele]]en puutarhaoppilaitoksessa, valmistui [[hortonomi]]ksi [[Lepaan puutarhaopisto|Lepaan puutarhaoppilaitoksesta]] 1982 ja auskultoi seuraavana vuonna puutarhaopettajaksi. Työn ohessa 1980-luvulla hän opiskeli journalismia [[Tampereen yliopisto]]n täydennyskoulutuskeskuksessa ja puutarha-alan jatko-opintoja [[Hämeen ammattikorkeakoulu]]ssa 1995.
 
Vuosina 1984–1992 Närhi oli viheralan toimittaja ''Puutarha-Uutiset''-ammattilehdessä (nyk. ''[[Puutarha & Kauppa]]''). Vuonna 1992 hän siirtyi perustamaan viheralan ammattilehteä, ''[[Viherympäristö]]ä'' ja vastaamaan sen toimituksellisesta sisällöstä ja taloudesta. Viherympäristön oheen hän perusti ''Vihreän Kirjan''. Lehtityön lisäksi hän on ollut mukana eri tehtävissä [[Viherympäristöliitto|Viherympäristöliitossa]] vuosina 1992–2008 ja uudelleen vuodesta 2013 alkaen. Näistä merkittävimpiä ovat olleet [[Marketanpuisto|Marketanpuiston]] näyttelypuiston perustaminen ja siihen liittyvän toiminnan kehittäminen vuosina 1997–2007 sekä Vihervuosi-teemavuodet, erityisesti 1995 ja 2016. Vuodesta 2003 vuoteen 2016 hän oli [[Viher- ja ympäristörakentajat|Viher- ja ympäristörakentajat ry:n]] toiminnanjohtaja. Vuosina 2013–2016 hän oli osa-aikainen ja vuodesta 2016 28.2.2020 saakka täysiaikainen Viherympäristöliitto ry:n pääsihteeri. Vuodesta 2020 Seppo Närhi on ollut toimittaja Paratiisi takapihalla ohjelmassa.<ref>{{Verkkoviite|osoite=https://alfatv.fi/ohjelmisto/paratiisi-takapihalla/|nimeke=Paratiisi takapihalla|julkaisu=AlfaTV|viitattu=2021-03-28|ietf-kielikoodi=fi}}</ref>
 
Seppo Närhille on myönnetty [[Puutarhaliitto|Puutarhaliiton]] hopeinen ansiomerkki ja Vihervuoden Vihreä kaupunki -mitali vuonna 1995, ja Puutarhaliiton kultainen ansiomerkki vuonna 2006. Lisäksi hänelle on annettu [[Suomen Puunhoidon Yhdistys|Suomen Puunhoidon Yhdistyksen]] tunnustus Vänkäri sekä [[Rudus|Rudus Oy:n]] tunnustus Vuoden kivenpyörittäjä. Vuonna 2019 Seppo Närhille myönnettiin [[Puutarhaneuvos|puutarhaneuvoksen]] arvonimi. Suomen Puunhoidon yhdistys ry kutsui Närhin kunniajäseneksi vuonna 2019. Seppo Närhi on Marketanpuiston ystävät ry:n kunniajäsen. Vuonna 2020 Seppo Närhille on myönnetty [[Puutarhaliiton]] korkein huomionosoitus, pronssinen Unitis Viribus -mitali. Maisemasuunnittelijat ry ja Hortonomien Yhdistys ry kutsuivat vuonna 2020 Seppo Närhin kunniajäseneksi.
 
== Lähteet ==
{{Viitteet}}
 
{{AAKKOSTUS:Närhi, Seppo}}