Ero sivun ”Vuorimarin kieli” versioiden välillä

Huomattavaa osaosaa marilaisten kirjakielten historiassa näyttelevät erilaiset pyrkimykset ja ideologiat koskien kirjakielten määrää. Nykyinen kahden kirjakielen malli on pitkän historiallisen kehityksen tulosta.

Vuonna 1867 ilmestyi vuorimariksi kirjoitettuna ensimmäinen marilainen aapinen. Aapisen kirjoittaja oli Pyhän Gurin veljeskunnassa toiminut I. Kedrov. Pyhän Gurin veljeskunta oli eräänlainen 1800-luvun loppupuolella toiminut valtiovallan hallinnoima venäläistämistoimikunta, jonka tavoitteena oli opettaa vähemmistökansojen lapsille ortodoksiuskontoa ja tehdä heistä näin venäläisiä. Uskonnon opetus toimi vähemmistöjen omilla kieleilläkielillä, minkä vuoksi veljeskunnan toiminta tuli edistäneeksi paljon marin kielen kehitystä. Samalla veljeskunnan ideologiaan kuului eri murteiden erojen korostaminen, minkä tavoitteena oli hajottaa marilaiskansaa ja heidän kulttuuriyhteyttään ja saada heidät venäläistymään nopeammin.

Ensimmäinen marinkielinen kausijulkaisu oli vuosina 1907–1913 ilmestynyt ''Марла календар'' (Marilainen kalenteri). Kalenterin julkaisijat kannattivat yhden kirjakielen mallia eivätkä pitäneet murteiden välisiä eroja ylitsepääsemättöminä, mutta koska jo 1800-luvun lopulla oli ilmestynyt runsaasti kirjallisuutta sekä vuorimariksi että niitty- ja itämurteita yhdistelevällä niittymarin kirjakielellä, käytännössä marille oli kehittynyt kaksi kirjakielen muotoa. Lopullisesti erillisen vuorimarin kirjakielen synty ajoittuu 1920-luvulle lokakuun vallankumouksen jälkeiseen aikaan. Vuorimarinkielisen kirjallisuuden määrä oli kasvanut huomattavasti, ja kielellä ilmestyi kirjojen lisäksi useita sanoma- ja aikakauslehtiä. 1920-luvulla esiintyi vielä vahvoja pyrkimyksiä luoda yhtenäinen kirjakieli, mutta tuolloisista kielikomissioilta puuttui määrätietöinen suunnitlmasuunnitelma hankkeen toteuttamiseksi. Yhden kirjakielen kannattajat perustelivat kantaansa sekä kielellisesti että kultturillisesti. Kielellisesti vuori- ja niittymarin yhdistäminen olisi kielentutkijoiden mukaan ollut mahdollista, sillä murteiden erot ovat lähinnä äänteissä. Kultturilisesti yhteinen kirjakieli olisi sen kannattajien mielestä lisännyt marilaisten hallinnollista, taloudellista ja kulttuurillista vaikutusvaltaa aluellaan. Sosialistisen puolueen tuen saanut vuorimarilainen kultturiväki onnistui kuitenkin lopulta pitämään kirjakielet erillään korostamalla murre-eroja.