Ero sivun ”Televisiouutiset” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Xjaja (keskustelu | muokkaukset)
p Fiksailua
Cuprum (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 2:
Ennen varsinaisen elokuvan alkua on esitetty lyhyt "Uutis-filmi", joka kertoi ajankohtaisista asioista.
 
'''Suomen television Kamerakierros'''-ohjelman ensimmäinen esitys oli [[1. syyskuuta]] [[1959]]. Tämä merkitsi jokapäiväisen, kuvaan perustuvan uutistoiminnan käynnistymistä Suomessa. Virallisesti television uutistoimitus perustettiin syyskuussa [[1960]]. Aluksi uutistoimitukset olivat lähes täysin Suomen tietotoimiston (STT):n tarjonnan varassa. '''Uutistoimitukseen''' kuului aluksi 10 työntekijää. Ensimmäinen [[Yleisradio]]n uutispäällikkö [[Ralf Friberg]] aloitti vuonna 1965. Samana vuonna uutistoimitus jakautui kahtia: urheilutoimitusurheilutoimitukseen sekäja ajankohtaistoimitusajankohtaistoimitukseen. Vuodesta 1978 päivän päälähetys on esitetty päivittäin 20:30. Vuoden 1993 alusta TV1:ssä nähtiin tosin tunnin pituinen '''Uutistunti''', joka alkoi kello 20.00. Katsojaluvut kuitenkin laskivat, ja jo maaliskuun lopussa samana vuonna palattiin tuttuun puoli yhdeksän lähetykseen. Ensimmäiset kilpailevat tv-uutiset tulivat vuonna '''1981''', kun [[MTV]] aloitti omat uutisensa.
 
Katsojatilastojen mukaan puoliyhdeksänYLE:n uutisillapääuutisilla on keskimäärin yli miljoona katsojaa. Itsenäisyyspäivinä katsojamäärä nousee kahteen miljoonaan katsojaan. '''Finnpanel katsojatilaston''' mukaan buoden 2004 itsenäisyyspäivän ylenYLE:n TV-uutiset ja sää -ohjelmaa seurasi 2 047 000 katsojaa, joka käsittää 73% kaikista katsojista kyseisenä ajankohtana. Vuonna 2004 ainoastaan "Itsenäisyyspäivän vastaanotto" ylitti tämän.
 
'''Uutistoimittajan''' työpäivä on '''10''' tuntinen, ylipitkä työpäivä korvataan vapaapäivillä. Työpäivään sisältyy uutisten lukemisen lisäksi paljon puuhaamuuta työtä. Hän referoi ja kirjoittaa puhtaaksi uutiset. Kun uutistoimittaja lukee uutista, teksti näkyy tv-kameraan liitetyssä lisälaitteessa eli teleprompterissa muutama rivi kerralla. Lisälaitteessa tekstin nopeus on määriteltävissä vapaasti, mikä ajoitetaan lukunopeuden mukaan.
 
Edellä mainittuun tekniikkaan siirryttiin [[1987]], kun uutisten osalta [[YLE|Yleisradiolla]] siirryttiin [[tietokone|tietokoneaikaan]]. Tätä ennen [[toimittaja]] luki uutiset edessään olevista papereista.