Ero sivun ”SEAT” versioiden välillä
[katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Hylättiin viimeisin tekstimuutos (tehnyt Kyrpelijooseppi) ja palautettiin versio 18484591, jonka on tehnyt 139.47.3.155: sotkemista |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 11:
| puheenjohtaja =
| avainhenkilöt =
| kotipaikka =
| palvelualue =
| toimiala = [[
| tuotteet = [[henkilöauto]]t
| liikevaihto =
| liikevoitto =
Rivi 33:
==Historia==
SEATin perusti 9. toukokuuta 1950 valtio-omisteinen holding-yhtiö, Instituto Nacional de Industria. Vuonna 1953 SEAT aloitti [[Fiat]]-mallien lisenssivalmistuksen ja jatkoi Fiatin eri mallien lisenssivalmistusta lähes kolmen ensimmäisen vuosikymmenen ajan. Erityisen tärkeä malli tehtaalle oli pieni SEAT 600 -malli, jonka avulla Espanja autoistui. SEATilla oli myös oma tuotekehitysosasto, jonka ansiosta syntyi esimerkiksi neliovinen SEAT 800 -malli, jonka pohjana oli jatkettu 600-malli ja jota emomerkki Fiatilla ei ollut. Fiat vetäytyi eroon toiminnasta vuonna 1980, ja kaksi vuotta myöhemmin aloitettiin yhteistyö Volkswagenin kanssa. Nykyisin SEAT on kokonaan Volkswagenin omistuksessa.
Rivi 47 ⟶ 46:
* [[SEAT Mii]], kolmi- tai viisiovisena saatava erittäin pieni auto, joka sijoittuu kooltaan Ibizan alapuolelle. Miin sisarmallit ovat [[Volkswagen Up]] ja [[Škoda Citigo]].
*[[SEAT Tarraco]], suurikokoinen crossover.
===Vanhoja automalleja, joita ei enää valmisteta===
Rivi 77 ⟶ 74:
* [[SEAT Exeo]]
* [[SEAT Altea]]
* [[SEAT Toledo]]
==Lähteet==
|