Ero sivun ”Kominform” versioiden välillä

Kominformin perustamiskokouksessa pitämässään laajassa tilannekatsauksessa Andrei Ždanov julisti maailman jakaantuneen kahteen leiriin: ''”Imperialistinen ja [[demokratia]]n vastainen leiri pyrkii alistamaan maailman amerikkalaisen imperialismin herruuteen ja murskaamaan demokratian, kun taas [[imperialismi]]n vastainen ja demokraattinen piiri pyrkii torjumaan imperialismin, vakaannuttamaan demokratian ja poistamaan [[fasismi]]n jäänteet.”'' Täten ei enää hyväksytty kommunistipuolueiden yhteistyötä muiden ”demokraattisten” voimien kanssa eikä myöskään ”kansallista tietä sosialismiin”, vaan ainoa oikea tie oli Neuvostoliiton malli. Kommunistien päävastustajiksi nimettiin sosialidemokraatit, ja Ždanov julisti läntisten sosialistijohtajien – nimeltä mainiten [[Ranska]]n [[Léon Blum]]in, [[Yhdistynyt kuningaskunta|Britannian]] [[Clement Attlee]]n ja [[Ernest Bevin]]in sekä [[Saksa]]n [[Kurt Schumacher]]in – työskentelevän ”imperialistien uskollisina renkeinä työväenluokan rivien hajottamiseksi”. Italian ja Ranskan kommunististen puolueiden valinnan Kominformin jäseniksi on katsottu johtuneen siitä, että niillä ei ollut kotimaissaan vastassaan vahvoja sosialidemokraattisia puolueita, ja näin Moskova katsoi voivansa niiden kautta vaikuttaa länsimaiden politiikkaan. Sen sijaan Suomen Kommunistinen Puolue jätettiin Kominformin ulkopuolelle siksi, että Stalin ei luottanut sen kykyyn tehdä vallankumousta omin voimin. Stalinin asennetta kuvasi, että hän ei koskaan suostunut tapaamaan suomalaisia kommunisteja näiden lukuisista pyynnöistä huolimatta. [[Max Jakobson]]in mukaan SKP:n johtohenkilöt saivat tiedon Kominformin perustamisesta vasta seuraavien päivien sanomalehdistä, minkä vuoksi he kokivat tulleensa nöyryytetyiksi.<ref> Jakobson 2001, s. 34–35.</ref>

 

 

== Jäsenpuolueet ==