Ero sivun ”Aristide Briand” versioiden välillä

'''Aristide Briand''' ([[28. maaliskuuta]] [[1862]] – [[7. maaliskuuta]] [[1932]]) oli ranskalainen valtiomies. Hän toimi pääministerinä yhteentoista otteeseen vuosina 1909–1929[[1909]]–[[1929]] sekä ulkoministerinä vuodesta [[1925]]. Hän sai [[Nobelin rauhanpalkinto|Nobelin rauhanpalkinnon]] vuonna [[1926]].

Briand kannatti [[ammattiliitto]]ja ja [[syndikalismi]]a, joka pyrki poliittisen muutoksen saamiseen aikaan [[Yleislakko|yleislakolla]]. Briand yritti parlamenttiin vuosina [[1893]] ja [[1895]], mutta ei tullut valituksi. Syndikalisteista hän siirtyi [[Jean Jaurès]]'n sosialistipuolueeseen (''Parti socialiste français''). Vuonna [[1902]] Briand valittiin edustajainhuoneeseen.

Briandille tärkein asia oli valtion ja kirkon erottaminen toisistaan. Hän osoitti myös sovittelukykyään, josta tuli kuuluisaksi, järjestäessään katolilaisten ja papiston vastustajien välejä. Hän hylkäsi sosialistien periaatteen olla osallistumatta porvarillisiin hallituksiin, ja joutui erotetuksi yhdistyneestä sosialistipuolueesta ottaessaan vastaan koulutuksen ja kirkkojen ministerin salkun [[Ferdinand Sarrien|Sarrien'n]] radikaali- ja tasavaltalaispuolueen hallituksessa vuonna [[1906]]. [[Georges Clemenceau|Clemenceau]] otti hänet oikeusministeriksi, ja pääministeri Briandista tuli Clemenceaun tappion myötä vuonna [[1909]]. Pääministerinä hän hyökkäsi radikaalipuoluetta vastaan, ja sai sosialistipuolueen vihan ylleen käsitellessään kovakouraisesti militantteja ammattijärjestöjä ja murtaessaan rautatietyöläisten lakon.

Pääministerinä Briand toimi vuosina 1909–19111909–[[1911]], [[1913]], 1915–1917[[1915]]–[[1917]], 1921–1922[[1921]]–[[1922]], 1925–1926 ja 1929. Oikeistolaisempana häntä alettiin pitää, kun hän kannatti konservatiivi [[Raymond Poincaré]]n valintaa kolmannen tasavallan presidentiksi (virassa vuosina 1913–1920[[1913]]–[[1920]]), toimi tämän pääministerinä ja pidensi asevelvollisuusajan kolmeen vuoteen.

Ensimmäinen maailmansota aloitti sen kehityksen, minkä myötä Briand hyväksyttiin taas myös vasemmistossa. Hänen toimintansa pääministerinä vuosina 1915–1917 ei ollut erityisen menestyksekästä. Kautensa jälkeen Briand ei voinut hyväksyä sodan valtavaa verenvuodatusta, ja alkoi tunnustella rauhaa itävaltalaisten kanssa. Marraskuussa 1917 pääministeriksi tullut Clemenceau oli kuitenkin taipumaton, ja Briand hiljennettiin, jopa niin, ettei häntä otettu mukaan vuoden [[1919]] rauhanneuvotteluihin. Briand palasi politiikkaan johtamalla kampanjan, jolla estettiin Clemenceaun valinta presidentiksi. Tammikuussa 1921 hän palasi pääministeriksi ja otti myös ulkopolitiikan hoitoonsa.

[[1920-luku|1920-luvulla]] Briandista oli tullut kunnioitettu kansainvälinen johtaja. Hän osallistui Lontoon (vuoden 1921) ja Cannesin (vuoden 1922) konferensseihin, valvoi Versaillesin rauhan toimeenpanoa, riitaantui presidentti [[Alexandre Millerand]]in kanssa Saksalle asetetuista raskaista ehdoista, ja erosi vuonna 1922, mutta palasi valtaan 1925. Tällä välin Poincaré oli miehityttänyt Saksan vuonna [[1923]] [[Ruhrin alue]]en sotakorvausten maksamattomuuden vuoksi. Ulkoministerinä Briand toimi vuodesta 1925 lähes kuolemaansa saakka.

Ulkoministerinä hän toimioli läheisestiläheisessä yhteistyössä [[Yhdysvallat|Yhdysvaltain]] [[Frank B. Kellogg]]in, Britannian[[Yhdistynyt kuningaskunta|Britannia]]n [[Austen Chamberlain]]in ja Saksan[[Saksa]]n [[Gustav Stresemann]]in kanssa.

Vuonna 1925 sovittiin Saksan länsirajat [[Locarnon sopimus|Locarnon sopimuksessa]], joka toi Saksan jälleen mukaan kansainväliseen yhteistyöhön. Briand vaikutti [[Kansainliitto|Kansainliitossa]] edistäen aseistariisuntaa ja kansainvälistä yhteistyötä. Hän sai Stresemannin kanssa Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1926. Vuonna [[1928]] tehtiin hänen aloitteestaan [[Kelloggin–Briandin sopimus]], joka kielsi sodan kansainvälisen politiikan välineenä. Vuonna [[1930]] Briand esitti Pan-Eurooppa-suunnitelman.

BriandiaAristide Briand ei valittutullut valituksi tasavallan presidentiksi toukokuussa [[1931]]. ja tammikuussaTammikuussa 1932 hänet syrjäytti ulkoministerin paikalta [[Pierre Laval]]. Briand kuoli yllättäenäkillisesti kuusi viikkoa myöhemmin.