Ero sivun ”Aristide Briand” versioiden välillä

'''Aristide Briand''' ([[28. maaliskuuta]] [[1862]] – [[7. maaliskuuta]] [[1932]]) oli ranskalainen valtiomies,. yksitoistaHän kertaatoimi pääministeripääministerinä yhteentoista otteeseen vuosina 1909–1929 jasekä ulkoministeriulkoministerinä vuodesta 1925. Hän sai [[Nobelin rauhanpalkinto|Nobelin rauhanpalkinnon]] vuonna 1926.

Briand oli syntyisin [[Nantes]]ista,issa syntynyt majatalon pitäjän poika. Hän opiskeli [[Saint-Nazaire]]ssa, Nantesissa ja Pariisissa, ja valmistui lakimieheksi. Hän lähti varhain politiikaanpolitiikkaan, kirjoitti anarkistien ''Le Peupleen'' ja myöhemmin ''Laterneen'', ''Petite Républiqueen'' ja myöhemmin sosialistien ''L'HumanitéenHumanitéhen'', jota hän oli mukana perustamassa.

Briand kannatti [[ammattiliitto]]ja ja [[syndikalismi]]a, joka kannattipyrki poliittisen muutoksen saamistasaamiseen aikaan [[yleislakkoYleislakko|yleislakolla]]. Briand yritti parlamenttiin vuosina 1893 ja 1895, mutteimutta ei tullut valittuvalituksi. Syndikalisteista hän siirtyi [[Jean Jaurès]]in'n sosialistipuolueeseen (''Parti socialiste français''). Vuonna 1902 Briand valittiin edustajainhuoneeseen.

Briandille tärkein asia oli valtion ja kirkon erottaminen toisistaan. Hän osoitti myös sovittelukykynsäsovittelukykyään, josta tuli kuuluisaksi, järjestäessään katolilaisten ja papiston vastustajien välejä. Hän hylkäsi sosialistien periaatteen olla osallistumatta porvarillisiin hallituksiin, ja tulijoutui erotetuksi yhdistyneestä sosialistipuolueesta ottaessaan vastaan koulutuksen ja kirkkojen ministerin salkun [[Ferdinand Sarrien|SarrieninSarrien'n]] radikaali- ja tasavaltalaispuolueen hallituksessa vuonna [[1906]]. [[Georges Clemenceau|Clemenceau]] otti hänet oikeusministeriksi, ja pääministeri Briandista tuli Clemenceaun tappion myötä vuonna [[1909]]. Pääministerinä hän hyökkäsi radikaalipuoluetta vastaan, ja sai sosialistipuolueen vihatvihan ylleen käsitellessään kovakouraisesti militantteja ammattijärjestöjä ja murtaessaan rautatietyöläisten lakon.

Pääministerinä Briand toimi vuosina 1909–1911, 1913, 1915–1917, 1921–1922, 1925–1926 ja 1929. Oikeistolaisempana häntä alettiin pitää, kun hän kannatti konservatiivi [[Raymond Poincaré]]n valintaa kolmannen tasavallan presidentiksi (virassa vuosina 1913–1920), toimi tämän pääministerinä ja pidensi asevelvollisuusajan kolmeen vuoteen.

Ensimmäinen maailmansota aloitti sen kehityksen, jonkaminkä myötä Briand hyväksyttiin taas myös vasemmistossa. Hänen toimintansa pääministerinä vuosina 1915–1917 ei ollut erityisen menestyksekästä. Kautensa jälkeen Briand ei voinut hyväksyä sodan valtavaa verenvuodatusta, ja alkoi tunnustella rauhaa itävaltalaisten kanssa. Marraskuussa 1917 pääministeriksi tullut Clemenceau oli kuitenkin taipumaton, ja Briand hiljennettiin, jopa niin, ettei häntä otettu mukaan vuoden 1919 rauhanneuvotteluihin. Briand palasi politiikkaan johtamalla kampanjan, jokajolla estiestettiin Clemenceaun valinnanvalinta presidentiksi. Tammikuussa 1921 hän palasi pääministeriksi ja otti myös ulkopolitiikan hoitoonsa.

1920-luvulla Briandista oli tullut kunnioitettu kansainvälinen johtaja. Hän osallistui Lontoon (1921) ja Cannesin (1922) konferensseihin, valvoi Versaillesin rauhan toimeenpanoa, riitaantui presidentti [[Alexandre Millerand]]in kanssa Saksalle asetetuista raskaista ehdoista, ja erosi vuonna 1922, mutta palasi valtaan 1925. Tällä välin Poincaré oli miehityttänyt 1923 Saksan vuonna 1923 [[Ruhrin alue]]en sotakorvausten maksamattomuuden vuoksi. Ulkoministerinä Briand toimi vuodesta 1925 lähes kuolemaansa saakka.