Ero sivun ”Jukka Korpela (historioitsija)” versioiden välillä

[katsottu versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Tämä artikkeli -mallinetta käytetään vain tarkenteettomissa artikkeleissa
Lisätty Jukan viimeaikaiseen puuhailuun liittyvää tietoa. Asiasta on kuvakaappauksista tallessa, joten lähteet tulevat heti kunhan saan kuvat muokattua, niin että sivullisten ihmisten kommentteja tai kuvia näy.
Merkkaukset: Tämä muokkaus on kumottu Visuaalinen muokkaus
Rivi 6:
 
Korpela kääntyi aikuisiällä [[suomen ortodoksinen kirkko|ortodoksiksi]] ja on vihitty 1995 diakoniksi.<ref name=hietanen/>
 
Korpela tunnetaan myös Facebookin "Lapsi jäi pesuveden jalkoihin - uudistuvaa kielen käyttöä" ryhmässä, miehenä joka on omasta mielestään "aina oikeassa". Jukka yrittää kumota jokaisen postauksen ja väitteen uudistuvasta kielenkäytöstä. Hän myös mielivaltaisesti muuttaa ryhmään linkattuja Wikipedia artikkeleita, oman kantansa mukaiseksi. Lähteitä hän ei kuitenkaan osaa sinne linkata. 20-23. joulukuuta 2020 ryhmässä tapahtunut 24/7 selkkaus on loistava esimerkki tästä. Jukka väitti 24/7 tarkoittavan aivan mitä sattuu, sillä hänen kantansa tuntui muuttuvan jokaisessa kommentissa. Muu ryhmä pysyi omassa kannassaan, mutta Jukan kanta muuttui milloin miksikin, mutta ei vahingossakaan muun ryhmän kannan kaltaiseksi. Lopulta Jukka vei asin niin pitkälle, että meni muokkaamaan oman kantansa ryhmään linkattuun Wikisanakirja-sivuun 24/7 tarkoituksesta. Mutta yllätys yllätys Jukalta jäi kaikki lähteet näyttämättä että juuri hänen kantansa olisi oikea. Ainoa Jukan lähde oli hän itse.
 
Tämä artikkeli todistaa myös hyvin Jukan toimia. Onhan kaikki täällä hänen itsensä kirjoittamaa. Hän väittää tutkivansa Venäjän keskiaikaa, Itä-Suomen keskiaikaa ja Pähkinäsaaren rauhan rajaan liittyviä kysymyksiä. Mutta mitään lähdettä herralla ei ole tarjota tähän väitteeseen.
 
 
 
==Julkaisuja==
*''Das Medizinalpersonal im antiken Rom : eine sozialgeschichtliche Untersuchung'', Suomalainen tiedeakatemia, 1987 (väitöskirja) ISBN 951-41-0559-1
*''Beitrage zur Bevölkerungsgeschichte und Prosopographie der Kiever Rus' bis zum Tode von [[Vladimir Monomah]]'', Studia historica jyväskyläensia 54. Jyväskylä 1995. ISBN 951-34-0602-4
*''Kiovan Rusj. Keskiajan eurooppalainen suurvalta''. Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto, 1996, ISBN 951-8979-20-0
*''Itä-Euroopan historia keskiajalta 1700-luvulle'', Gaudeamus, 1999, ISBN 951-662-772-2
*''Prince, saint and apostle : Prince [[Vladimir Suuri|Vladimir Svjatoslavič of Kiev]], his posthumous life, and the religious legitimization of the Russian great power''. Veröffentlichungen des Osteuropa-Institutes München, Reihe Geschichte; Bd. 67. Harrassowitz, Wiesbaden 2001
*''Viipurin linnaläänin synty''. Viipurin läänin historia 2. Karjalan kirjapaino, 2004, ISBN 952-5200-43-4
*''Miesparin siunaaminen, viisi ortodoksista keskiaikaista rukousta'', Arator, 2011 ISBN 978-952-9619-96-2
*''Idän orjakauppa keskiajalla : ihmisryöstöt Suomesta ja Karjalasta'', Historiallisia tutkimuksia 266. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2014 ISBN 978-952-222-590-0