Ero sivun ”130 TK” versioiden välillä

130 TK käyttää irtopanoslaukausta, jossa kranaatti ja panospussi ladataan toisistaan erillisinä putkeen.<ref>130 53 TK Tykkitoimintaopas 1998, s.&nbsp;77–78</ref> Tykin pääasiallinen ammustyyppi on ollut kenttätykistön 130 K 54 -kanuunoissakin käytetyn neuvostoliittolaisen OF-482M-[[Sirpalekranaatti|sirpalekranaatin]] muunnelma, jonka massa on 32,5–33 kilogrammaa ja joka sisältää noin 3,6 kg [[TNT]]-räjähdettä. Sirpalekranaatit eivät ole parhaiten merimaaliammuntaan soveltuva kranaattityyppi, ja varsinaisten merimaalikranaattien puute oli pitkään merkittävä ongelma 130 TK -tykkikalustolle.<ref name="enqvist2013s227-229"/> Merimaalikranaatit ovaton suunniteltu etenkin alusmaaleja vastaan, sillä ne leikkautuvat teräspintoihin pienilläkin iskukulmilla ja räjähtävät hidasteisesti vasta muutamia millisekunteja maaliin osumisen jälkeen. Hidasteisen räjähdyksen seurauksena kranaatin sirpale- ja polttovaikutus kohdistuvat enemmän maalin sisätiloihin.<ref name="rp-merimaali">{{Lehtiviite | Tekijä = | Otsikko =Merimaalikranaatti – lisää kantamaa ja pyyhkäisyalaa | Julkaisu =Rannikon puolustaja | Ajankohta = | Vuosikerta =43 | Numero =2/2000 | Sivut =8 | Julkaisupaikka =Helsinki | Julkaisija =Rannikkotykistön upseeriyhdistys | Tunniste =ISSN 1239-0445 | www =http://www.rannikonpuolustaja.fi/archive/2000_2.pdf | Tiedostomuoto =PDF | Viitattu =25.10.2017}}</ref> Näitä tai muita erikoisampumatarvikkeita ei kuitenkaan ollut aseen käyttöönoton aikaan saatavilla, minkä seurauksena suomalaiset lähtivät alkuun selvittämään [[130/50 N]] -tykin ampumatarvikkeiden käyttöä 130 TK:ssa. Asiassa oltiin myös yhteyksissä ruotsalaiseen [[Bofors]]iin. Suomen Kenttätykistö oli käynnistänyt hankkeen belgialaisen [[Poudreries Réunies de Belgique]]n (PRB) kanssa 130-millimetrisen pitkän kantaman kranaatin kehittämisestä, ja rannikkotykistö päätyi kehittämään omaa merimaalikranaattiaan saman aihion pohjalta. Hanke kaatui kuitenkin 1980-luvun lopulla PRB:n ja sen emoyhtiön mentyä konkurssiin, ja siihen mennessä tehdyn kehitystyön tulokset menetettiin. Kehittäminen käynnistyi uudelleen 1990-luvun alulla Tampellan ja norjalaisen Raufossin yhteishankkeena,<ref name="enqvist2013s227-229"/> ja hankkeen tuloksena syntynyt [[Perävirtausyksikkö|perävirtausyksiköllinen]] merimaalikranaatti saatiin koeammuntojen jälkeen tuotantoon 2000-luvun alulla.<ref name="rp-merimaali"/>