Ero sivun ”Lapuanliike” versioiden välillä

Lapuanliikkeelle työmaaterrorin kitkemisestä tuli ääneen lausuttu tavoite.<ref>Niinistö 2003, s. 10–137</ref> Työnantajat ja talouspiirit vastasivat työtaistelujen joukkovoimaan voimalla ja rahoittivat lakonmurtajajärjestöjä. Monet samoista rahoittajista vaikuttivat myöhemmin myös lapuanliikkeen taustalla. Tunnetuin lakonmurtajajärjestöistä oli [[Martti Pihkala]]n johtama ''[[Vientirauha|Yhtymä Vientirauha]]''. Lakon puhjettua Vientirauhan kortiston työmiehet tuotiin tekemään työt ja työtaistelu saatiin murrettua.<ref>Vares & Uola & Majander 2006 s. 184</ref> Työtaistelujen tunnelma kiristyi usein avoimiksi yhteenotoiksi ja väkivallaksi. Pohjalaisilla oli aktiivinen merkitys lakonmurtamistoiminnassa, esimerkiksi Vientirauhan vaikeimpina aikoina valtakunnallisen satamalakon vuosina 1928–1929 lakonmurtajista suurin osa oli pohjalaisia.<ref>Hentilä 2018 s. 165</ref> Enimmillään lakonmurtajiin kuului 34 000 henkeä. Yksi lakonmurtajien värvääjistä oli aiemmin jääkäreitä, heimosotureita ja sisällissodan valkoisia värvännyt [[Vihtori Kosola]].<ref>Siltala 1985 s. 44–45</ref>

[[Komintern|Kommunistisen internationaalin]] eli Kominternin VI kongressi julisti marraskuussa 1929 avoimen maailmanlaajuisen taistelun alkaneeksi, minkä seurauksena [[Suomen Ammattijärjestö]] (SAJ) julisti Suomeen epäonnistuneen yleislakon. Asenneilmapiiri kääntyi sen seuraksena laajalti kommunisminvastaiseksi.<ref>Siltala 1985 s. 46–47</ref> Kominternin kehotusta olivat seuranneet myös SKP:n aktiivisimman osan, [[Suomen kommunistinen nuorisoliitto|Suomen kommunistisen nuorisoliiton]] jäsenet, jotka ryhtyivät provosoimaan ja agitoimaan eri puolilla Suomea.<ref>Siltala 1985 s. 51</ref> Nuorisoliitto vei Kominternin suosittaman näyttävän toiminnan myös ”valkoisen Suomen” ydinalueelle Etelä-Pohjanmaalle. Kommunistinen Lapuan Nuorten Työläisten Opintoyhdistys järjesti SKP:n [[Vaasa]]n-päämajan toimeksiannosta 23.–24. marraskuuta 1929 [[Lapuan haastejuhlat]] -nimisen tapahtuman, jonka ohjelmistossa pilkattiin Mannerheimia, itsenäistä Suomea ja kristillisiä arvoja.<ref>Siltala 1985 s. 52</ref> Jo ensimmäisenä päivänä paikalliset koulupojat olivat heittäneet tilaisuuteen hajupommeja ja yrittäneet riisua punaisia paitoja esiintyjien päältä. Poliisi keskeytti juhlan ennen kuin tilanne oli yltynyt avoimeksi väkivallaksi. Seuraavana päivänä 24. marraskuuta noin tuhat ihmistä ympäröi työväentalon Vihtori Kosolan johdolla. Saartajat marssivat taloon sisälle ja julistivat miten ”Täällä on jo tarpeeksi pilkattu Jumalaa, harjoitettu maanpetoksellista toimintaa ja halvennettu isänmaata, nyt se leikki loppuu tähän kerta kaikkiaan!” Kommunistien punaiset paidat riisuttiin väkivalloin. Paikalle saapunut kansanedustaja [[Emil Tabell]] ajettiin ulos talosta. Välikohtaus muuttui pahoinpitelyiksi, mutta suuremmalta yhteenotolta vältyttiin, sillä vain lapualaisilla oli mukanaan aseita.<ref>Siltala 1985 s. 52–53</ref> Kommunistit ajettiin pois Lapualta ja tapahtumapaikka työväentalo naulattiin kiinni.<ref>Niinistö 2003, s. 10–137</ref>

Lapuan kokous päätti lähettää [[Helsinki]]in Artturi Leinosen johtaman 20-henkisen lähetystön. Hallitukselta pyydettiin toimia kommunistien kiihotustyön lopettamiseksi.<ref>Siltala 1985 s. 54–55</ref> Lähetystön ottivat vastaan kommunisteja lukuun ottamatta kaikki eduskuntaryhmät ja Akateeminen Karjala-Seura. Myös tasavallan presidentti [[Lauri Kristian Relander]] vastaanotti lähetystön ja antoi liikkeelle täyden tukensa.<ref>Siltala 1985 s. 55</ref> Relander kirjoitti miten kansanliike ”on ollut siunaukseksi tälle maalle ja kansalle, siitä olen varma”.<ref>Vares & Uola & Majander 2006 s. 193</ref> Lähetystö sai myös Akateemisen Karjala-Seuran tuen.<ref>Niinistö 2003, s. 10–137</ref>