Ero sivun ”Lapuanliike” versioiden välillä

Toisena syynä siihen, että Suomesta ei tullut oikeistodiktatuuria on pidetty liikkeen järjestäytymättömyyttä ja johdon reaktiivisuutta. Liikkeen keskukseksi muodostuneesta [[Kosolan talo]]sta pidettiin yhteyttä sähkeillä ja puhelimella maanlaajuiseen verkostoon, joka ei kuitenkaan ollut keskusjohdon komennettavissa. Vihtori Kosolasta henkilönä ei ollut suureksi kansanjohtajaksi<ref>Siltala 1985 s. 100, s. 215–220</ref>, eikä liike löytänyt vahvaa johtajaa, vaikka sellaista taustalla etsittiinkin. Veteraanipoliitikot eivät ryhtyneet liikkeen keulakuviksi houkuttelusta huolimatta.<ref>Hentilä 2018 s. 175</ref> Lapuanliikkeen voimaa ja vaikutusvaltaa määritteli viime kädessä kommunisteja kohtaan tunnettu viha, joka yhdisti henkilöitä, yhdistyksiä ja muita organisaatioita. Kun kommunistien toiminta oli kielletty, myös liikkeen voima laantui.<ref>Vares & Uola & Majander 2006 s. 220–222, s. 260</ref> Lapuanliike sai myös voimansa järjestäytymättömyydestään. Sen todellista kannattajien määrää ei tiedetty, sillä liikettä ei oltu valittu asemaansa vaaleilla. Tämä hahmoton painostus teki lapuanliikkeestä vaikutusvaltaisen, sillä sen väittämiä laajasta kansan tuesta ei voitu todistaa vääräksi. Liikkeen tavoitteisiin kohdistettu kritiikki taas voitiin selittää sen vastustajien puheeksi.<ref>Ruuskanen 2006 s. 28–29</ref>

 

Liikkeen löyhästä organisaatiosta huolimatta sen taustalla olleiden organisaatioiden vaikuttajat olivat kiinteä äärioikeistolaisten aktivistien joukko. Liikkeen syntyminen ei ollut niin spontaani tapahtuma kuin usein on annettu ymmärtää. Lapuanliikkeet aktivistit olivat myös esimerkiksi laajan kannattajakunnan Vapaussodan Rintamamiesliiton vaikuttajia.<ref>Silvennoinen & Tikka & Roselius 2016 s. 138–145, s. 151–154</ref> Historiankirjoitus ja varsinkin osa yleisestä keskustelusta on myöhemmin toisinaan vähätellyt lapuanliikkeen oikeistoradikalismia ja sen harjoittamaa poliittista väkivaltaa. On varottu lausumasta ääneen [[fasismi]]-sanaa. Suomalaista äärioikeistolaisuutta on vähätelty leimaamalla se harvojen radikaalien toiminnaksi. Keskustelu lainehti 2000-luvulle saakka, jolloin se jälleen voimistui politiikan uuspatrioottisen aallon ja itsenäisyyden varhaisvuosien radikalismia tutkineen uuden historiankirjoituksen myötä. Liikkeen poliittista terroria on vähätelty esimerkiksi sanomalla sen olleen ”juurevalla kansanhuumorilla ryyditettyä hevosenleikkiä.”<ref>Hentilä 2018 s. 178–180</ref><ref>Silvennoinen & Tikka & Roselius 2016 s. 18–23, s. 453–455</ref> Fasismi-syytöksellä oli sotienjälkeisessä Suomessa kuitenkin myös helppo lyödä poliittisia vastustajia ja näin usein tehtiinkin.<ref>Silvennoinen & Tikka & Roselius 2016 s. 20</ref>