Wikipedia

Ero sivun ”Lapuanliike” versioiden välillä

Selaa historiaa interaktiivisesti
[katsottu versio][katsottu versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
→‎Kyyditysten ja terrorin kesäkuu: Muutoksia ja tarkennuksia
Rivi 63:
 
== Väkivallan prologi: Työtaistelut ja työmaaterrori ==
[[Tiedosto:"Punainen päivä". Poliisi hajottaa Suomen Ammattijärjestön toimeenpanemaa mielenosoitusta 1.8.1929.jpg|pienoiskuva|Poliisi hajottaa [[Suomen Ammattijärjestö|Suomen Ammattijärjestön]] toimeenpanemaa mielenosoitusta 1. elokuuta 1929 Helsingissä, niin sanottuna "[[Punainen päivä|punaisena päivänä]]".<ref>{{Verkkoviite|osoite = https://www.finna.fi/Record/hkm.HKMS000005:00000zgz |nimeke ="Punainen päivä" 1.8. 1929, Suomen Ammattijärjestön toimeenpanema mielenosoitus|tekijä= valokuvaaja Anton Rönnberg |julkaisu= finna.fi|viitattu=2020-01-05}}</ref>]]Lapuanliikkeen aktivismilla oli myös konkreettinen taustansa 1920-luvun lopun työtaisteluissa. Vuosien 1925–28 välillä ammattiliitot kasvoivat noin 50 000 jäsenestä yli 90 000 jäseneen. Voimistuneet ammattiyhdistysliikkeet vaativat työväen oikeuksien parantamista. Suurimmat ammattiyhdistyksistä olivat kommunistien hallussa. Varsinkinja varsinkin suomalaisen yhteiskunnan toiminnan kannalta keskeisten alojen lakoissa nähtiin herkästi Neuvostoliiton ohjailua ja ulkopoliittisia motiiveja. Lakkoja käytiinkin SKP:n ohjeiden mukaisesti.<ref>Perälä 1998 s. 24</ref> Vuoden 1929 Suomen vientiteollisuutta koetellut satamalakko kesti kymmenen kuukautta. Myös seitsemän kuukautta kestänyt sukellusvenevalmistaja [[Crichton-Vulcan]]in lakko [[Turku|Turussa]] vuonna 1927 kuumensi tunteita. Kommunistit saivat Neuvostoliitosta lakko-ohjeita ja rahallista lakkoavustusta.<ref>Vares & Uola & Majander 2006 s. 184</ref> Työtuntien määrällä laskettuna lakkoaktiivisuus Suomessa palasi vuoden 1929 tasolle seuraavan kerran vasta vuonna 1950.<ref>Ylikangas 1986 s. 178</ref>
 
{{Sitaattilaatikko
Rivi 71:
|sijoitus = left
}}
VasemmistolaisetVasemmisto antoivatantoi omalla toiminnallaan myös tehokkaan propaganda-aseen porvarillisille piireille. Entisiä [[jääkärit|jääkäreitä]], [[heimosoturi|heimosotureita]] tai sodassa valkoisten puolella taistelleita työläisiä vaadittiin pyytämään julkisesti anteeksi työväenlehdissä. Kieltäytyjät joutuivat maksamaan sakkoja tai painostettiin lähtemään työpaikoilta. Anteeksipyyntöjä julkaistiin satoja. Nöyrtyminen ”Moskovan kätyreiden” edessä oli valkoisille karvas isku. Oikeisto ei hyväksynyt kommunistien vaikutusvallan kasvamista työpaikoilla ja ”työmaaterrorin” käsitteen alle niputettiin pian myös lakkojen vahtiminen ja paine järjestäytyä ylipäätään.<ref>Siltala 1985 s. 44</ref> Oikeiston keskuudessa kiersi tarinoita myös työmaaterroriksi kutsutusta syrjinnästä ja jopa väkivaltaisuuksista työpaikoilla. Työmaaterroria nähtiin kuitenkin myös vasemmalla: työnantajien katsottiin syrjivän punaisten joukossa vuoden 1918 tapahtumiin osallistuneita.<ref>Vares & Uola & Majander 2006 s. 182</ref> Lapuanliikkeelle työmaaterrorin kitkemisestä tuli ääneen lausuttu tavoite.<ref>Niinistö 2003, s. 10–137</ref>
 
Lapuanliikkeelle työmaaterrorin kitkemisestä tuli ääneen lausuttu tavoite.<ref>Niinistö 2003, s. 10–137</ref> Työnantajat ja talouspiirit vastasivat työtaistelujen joukkovoimaan voimalla ja rahoittivat lakonmurtajajärjestöjä. Monet samoista rahoittajista vaikuttivat myöhemmin myös lapuanliikkeen taustalla. Tunnetuin lakonmurtajajärjestöistä oli [[Martti Pihkala]]n johtama ''[[Vientirauha|Yhtymä Vientirauha]]''. Lakon puhjettua Vientirauhan kortiston työmiehet tuotiin tekemään työt ja työtaistelu saatiin murrettua.<ref>Vares & Uola & Majander 2006 s. 184</ref> Työtaistelujen tunnelma kiristyi usein avoimiksi yhteenotoiksi ja väkivallaksi. Pohjalaisilla oli aktiivinen merkitys lakonmurtamistoiminnassa, esimerkiksi Vientirauhan vaikeimpina aikoina valtakunnallisen satamalakon vuosina 1928–1929 lakonmurtajista suurin osa oli pohjalaisia.<ref>Hentilä 2018 s. 165</ref> Etelä-PohjanmaallaEnimmillään lakonmurtajienlakonmurtajiin värvääjänäkuului toimi34 jo000 henkeä. Yksi lakonmurtajien värvääjistä oli aikaisemminkinaiemmin jääkäreitä, heimosotureita ja sisällissodan valkoisia värvännyt maanviljelijä [[Vihtori Kosola]].<ref>NiinistöSiltala 2003,1985 s. 10–13744–45</ref>▼
 
 
▲Työnantajat ja talouspiirit vastasivat työtaistelujen joukkovoimaan voimalla ja rahoittivat lakonmurtajajärjestöjä. Monet samoista rahoittajista vaikuttivat myöhemmin myös lapuanliikkeen taustalla. Tunnetuin lakonmurtajajärjestöistä oli [[Martti Pihkala]]n johtama ''[[Vientirauha|Yhtymä Vientirauha]]''. Lakon puhjettua Vientirauhan kortiston työmiehet tuotiin tekemään työt ja työtaistelu saatiin murrettua.<ref>Vares & Uola & Majander 2006 s. 184</ref> Työtaistelujen tunnelma kiristyi usein avoimiksi yhteenotoiksi ja väkivallaksi. Pohjalaisilla oli aktiivinen merkitys lakonmurtamistoiminnassa, esimerkiksi Vientirauhan vaikeimpina aikoina valtakunnallisen satamalakon vuosina 1928–1929 lakonmurtajista suurin osa oli pohjalaisia.<ref>Hentilä 2018 s. 165</ref> Etelä-Pohjanmaalla lakonmurtajien värvääjänä toimi jo aikaisemminkin jääkäreitä, heimosotureita ja sisällissodan valkoisia värvännyt maanviljelijä [[Vihtori Kosola]].<ref>Niinistö 2003, s. 10–137</ref>
 
== Lapuanliikkeen vaiheet ==
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Lapuanliike”