Ero sivun ”Lapuanliike” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Poistettu ilmaus "ideologinen johtaja", joka ei kuvaa Kosolan roolia. |
→Kyyditysten ja terrorin kesäkuu: Muutoksia ja tarkennuksia |
||
Rivi 157:
==== Kyyditysten ja terrorin kesäkuu ====
Kesäkuun puolivälissä lapuanliike toteutti uhkauksensa toiminnan laajenemisesta ja aloitti väkivaltaiset kyyditykset eli [[muilutus|muilutukset]]. Kyydityksissä kommunistiedustajia ja kymmeniä muita vasemmistolaisia siepattiin väkivalloin ja kuljetettiin autolla muualle Suomeen tai itärajalle.<ref>Siltala 1985 s. 92</ref>
Liike halusi luoda kyydityksillä poliittista painetta ja saada Kallion hallituksen eroamaan. Kulisseissa tilalle valmisteltiin laajapohjaista oikeistohallitusta, jonka pääministeriksi kaavailtiin Kokoomuksen [[Pehr Evind Svinhufvud|Pehr Evind Svinhufvudia]]. Svinhufvud matkusti jo kesäkuun puolivälissä Etelä-Pohjanmaalle kuuntelemaan ja tunnustelemaan liikkeen voimaa ja tavoitteita. Hän vakuuttui siitä, että muutos oli tulossa ja häntä tarvittiin.<ref>Siltala 1985 s. 90–92</ref> Svinhufvud sanoutui kuitenkin irti diktatuurista.<ref>Siltala 1985 s. 89</ref> Oikeistolehdistö rakensi vastoin parempaa tietoaan tarinan, jonka mukaan väkivaltaan syyllistyivät liikkeen sijasta sen reunoilla häärineet epämääräiset lievemiehet. Terrori yritettiin selittää sivuseikkana, vaikka lapuanliikkeen vaikutusvalta perustui juuri voimankäyttöön ja väkivallan uhkaan. Liikkeen omassa lehdessä, ''[[Aktivisti (Lapuan liike)|Aktivistissa]]'', kaikki teot kuitenkin tulkittiin liikkeen aatteeseen perustuviksi ja sen tavoitteita edistäviksi.<ref>Siltala 1985 s. 201–203</ref> Edistyspuolue ja Maalaisliitto protestoivat radikalisoitumista ja väkivallantekoja, mutta eivät vetäneet tukeaan lapuanliikkeeltä.<ref name=":0" />
Rivi 164:
Liikkeen lisääntyvä uhka ei kuitenkaan ollut herättänyt vain P. E. Svinhufvudia. Vasemmiston, ruotsinkielisten ja maltillisen oikeiston pragmaattiset veteraanit kokoontuivat pohtimaan tilannetta ja vaihtoehtoja 17. ja 26. kesäkuuta 1930. Oikeistodiktatuurin uhka oli todellinen ja maahan oli tulossa jonkinlainen oikeistohallitus. Pahimmassa vaihtoehdossa sitä johtaisivat lapuanliikkeen arvaamattomat ”kolmannen luokan miehet”. Kallion istuva hallitus oli menettämässä vasemmiston ja maltillisten tuen.<ref>Siltala 1985 s. 95–97</ref>
=== Heinäkuu 1930: Demokratian kriisi ja Talonpoikaismarssi ===
Rivi 184 ⟶ 185:
{{Pääartikkeli|[[Talonpoikaismarssi]]}}
[[Tiedosto:Talonpoikaismarssi.jpg|thumb|Vihtori Kosola puhuu [[talonpoikaismarssi]]n pääjuhlassa 7. heinäkuuta 1930 [[Helsinki|Helsingin]] [[Senaatintori|Senaatintorilla]]. Presidentin ja pääministerin lisäksi paikalla oli [[Carl Gustaf Emil Mannerheim|C. G. E. Mannerheim]].|alt=|vasen]]
Alun perin Kallion hallituksen painostamiseksi suunniteltu [[talonpoikaismarssi]] järjestettiin maanantaina 7. heinäkuuta. Talonpoikaismarssi oli lapuanliikkeen suuri voimannäyttö
[[Tiedosto:Kosola_and_Relander.jpg|pienoiskuva|Presidentti Relander ja Vihtori Kosola kättelevät tuomiokirkon portailla.]]
Alun perin marssin nimeksi oli suunniteltu ”suojeluskuntamarssia”, mutta Suojeluskuntien komentaja [[Lauri Malmberg]] oli kieltänyt suojeluskuntaunivormun käytön.<ref>Niinistö 2003, s. 10–137</ref> Ajatuksena oli järjestää uusi tapahtuma, joka muistuttaisi valkoisen armeijan voitonparaatia 16. toukokuuta 1918.<ref>Siltala 1985 s. 122</ref> Käytännössä toive toteutuikin. Presidentti Relander, hallitus pääministeri Svinhufvudin johdolla ja kenraali C.G.E. Mannerheim ottivat marssin vastaan [[Senaatintori|Senaatintorilla]] [[Helsingin tuomiokirkko|Tuomiokirkon]] portailla ja antoivat teollaan liikkeelle ja sen tavoitteille julkisesti tukensa. Erityisesti sisällissodan valkoisten johdon mukanaolo oli merkittävää symbolisesti. Presidentti, pääministeri ja Kosola puhuivat portailta torille kokoontuneille marssijoille ja Relander ja Kosola kättelivät julkisesti.<ref>Vares & Uola & Majander 2006 s. 207</ref>
Ennen talonpoikaismarssia sisäpoliittinen tilanne oli ollut erittäin jännittynyt. Pidettiin mahdollisena jopa vallankaappausta. Lapuanliike yritti rauhoitella yleistä mielipidettä tiedotteella, jossa vallankaappaushalut kiellettiin. Vallanvaihto oli kuitenkin ollut alkuperäinen tavoite. Marssia edeltäneiden päivien Svinhufvudin hallituksen muodostaminen ja kommunistien kansanedustajien pidättäminen olivat kuitenkin vieneet vaatimuksilta pohjan. Marssista tuli nyt voimannäyttö uuden hallituksen tueksi.<ref>Vares & Uola & Majander 2006 s. 206</ref> Marssijoilla oli mukana myös kätkettyjä aseita, joten toisenlaiseenkin vastaanottoon ja toimintaan oli varauduttu.<ref>Silvennoinen & Tikka & Roselius 2016 s. 183–184</ref>
==== Eduskunnan hajottaminen ja kommunistien toiminnan estäminen ====
[[File:Kommunistit poistuvat Tampereen kaupunginvaltuustosta.jpg|thumb|Kommunistit poistuvat Tampereen kaupunginvaltuustosta kesäloman jälkeen 1930. Valokuva E. M. Staf.|vasen]]
Kommunistit poistettiin parlamentista kaikkien porvaripuolueiden tuella. Eduskunnassa tulivat nyt äänestykseen Kallion hallituksen lakimuutokset eli niin sanotut kommunistilait. Lapuanliikkeelle esitykset eivät riittäneet, vaan sen tavoitteet olivat entisestäänkin radikalisoituneet. Vaadittiin suuria muutoksia perustuslakiin: [[Enemmistövaalitapa|enemmistövaaleja]], äänioikeuden sitomista veronmaksukykyyn, eduskunnan istuntokauden lyhentämistä ja kansanedustajien määrän vähentämistä.<ref>Vares & Uola & Majander 2006 s. 208–210</ref> Haluttiin karsia myös tulonsiirrot, koulujärjestelmä, työlainsäädäntö ja osuustoiminta. Valtio huolehtisi vain maanpuolustuksesta ja järjestyksen ylläpidosta. Paine kohdistui koko parlamentaristiseen järjestelmään ja tavoitteena oli paluu [[sääty-yhteiskunta]]an.<ref>Siltala 1985 s. 125–126</ref>
Rivi 197 ⟶ 200:
==== Eduskunnan varapuhemiehen kyyditys ja pahoinpitely ====
Lapuanliike kiinnitti seuraavaksi huomionsa sosiaalidemokraatteihin, kuten nämä olivat lakimuutoksista äänestettäessä aavistaneet. Ensimmäinen merkki tulevasta oli entisen eduskunnan sosiaalidemokraattisen puhemiehen ja [[Tampere]]en pormestarin [[Väinö Hakkila]]n kyyditys. Hän oli puhunut erittäin voimakkaasti lakiesityksiä vastaan eduskunnassa.<ref>Siltala 1985 s. 132, s. 135</ref> Hakkila oli 18. heinäkuuta 1930 matkalla kesähuvilalleen [[Teisko]]on, kun hänet pysäytettiin aseilla uhaten ja pakotettiin toiseen autoon. Hänet kyyditettiin Teiskosta Lapuan kautta [[Kuortane]]elle. Väinö Hakkila muilutettiin siitä huolimatta, että hän kuului puolueensa oikeistosiipeen
Hakkilan kyyditystä on usein jälkikäteen selitetty lievemiesten tekona, mutta sen tekijät ja suunnittelijat olivat lapuanliikkeen ydinhenkilöitä, kuten liikkeen rahoittajan ja tukijan Rafael Haarlan poika ja Vapaussodan Rintamamiesten Liiton puheenjohtaja [[Eino Haarla]] sekä saman järjestön sihteeri ja ''[[Aamulehti|Aamulehden]]'' toimittaja [[Eero Rekola]].<ref>Vares & Uola & Majander 2006 s. 215</ref> Haarla ja Rekola värväsivät viisi muiluttajaa, joita johti myöhemmin [[Suomen Kansan Järjestö]]n johtajana toiminut jääkärikapteeni [[Arvi Kalsta]].<ref>Siltala 1985 s. 284</ref> Kalsta tuomittiin kyydityksen pääsuorittajana kahdeksan kuukauden kuritushuonerangaistukseen. Vapaussodan Rintamamiesliitonkin maine kärsi pahasti kyydityksen myötä. Teko tuomittiin laajasti ja liikettä tukivat sen jälkeen suurista lehdistä vain ''[[Uusi Suomi]]'' ja ''Aamulehti''.<ref>Niinistö 2003, s. 10–137</ref>
Rivi 215 ⟶ 218:
==== Presidentti K. J. Ståhlbergin kyyditys ====
{{Pääartikkeli|[[K. J. Ståhlbergin kyyditys]]}}
Suomen ensimmäisen presidentin [[K. J. Ståhlberg]]in [[K. J. Ståhlbergin kyyditys|kyyditys]] [[Joensuu]]hun 14. lokakuuta 1930 oli paha isku lapuanliikkeen kannatukselle. Ståhlberg oli ollut radikaalin oikeiston hampaissa jo kauan. Hän oli
Lapuanliikkeen johto kiisti osallisuutensa kyyditykseen. Liikkeessä ymmärrettiin kyydityksen näyttäneen huonolta ja siitä haluttiin erottautua.<ref>Siltala 1985 s. 187</ref> Kun Svinhufvudin hallitus päätti, että kyydittäjät oli saatava oikeuden eteen ja vaati liikettä lopettamaan heidän suojelunsa, yritettiin teko kuitata jälleen 400 ”syyllisen” joukkoilmoittautumisella. Koeteltu keino ei enää saanutkaan haluttua huomiota ja tehonnut odotetulla tavalla. Ilmapiiri oli kääntynyt selvästi liikkeen menetelmiä ja sen harjoittamaa väkivaltaista terroria vastaan.<ref>Vares & Uola & Majander 2006 s. 217</ref> Julkinen reaktio oli erittäin voimakas. Ståhlbergin kyydityksen jälkeen Maalaisliitto ja [[Kansallinen Edistyspuolue]] irtautuivat lapuanliikkeen kannattajaryhmästä. Puolueet muodostivat Ruotsalaisen kansanpuolueen kanssa [[laillisuusrintama]]n, jonka ulkojäsenenä olivat myös sosiaalidemokraatit. Kesän ja syksyn 1930 radikalisoitumisen myötä maltilliset piirit jättivät nyt lapuanliikkeen.<ref>Siltala 1985 s. 190–192</ref> Liike oli alettu nähdä samanlaisena häiriötekijänä kuin kommunistit aiemmin.<ref>Siltala 1985 s. 197</ref>
| |||