Populismin vastustus eli antipopulismi on voimistunut 2010-luvun puolivälin jälkeen samalla kun populistien suosio on kasvanut. Tunnettuja populismin vastustajiksi itsensä profiloineita poliitikkoja ja muita vaikuttajiavastustajia ovat muun muassa [[Tony Blair]], [[Hillary Clinton]], [[Matteo Renzi]], [[Emmanuel Macron]] ja [[Franciscus (paavi)|paavi Franciscus]]. TällaisiaPopulismia antipopulisteja onvastustetaan niin poliittisessa vasemmistossa kuin oikeistossakin. Politiikantutkija Benjamin Moffittin mukaan heitäpopulismin vastustusta yhdistää käsitys, jonka mukaan populistien puhe eliitin ja tavallisen kansan kahtiajaosta on epätosi, eikä yhtenäistä "kansaa" ole olemassakaan. Antipopulistit vastustavat myös populistien globalisaatiokritiikkiä. AntipopulistitPolitiikassa katsovatei ettäpitäisi politiikanantaa tekoavaltaa eikansanäänestyksille pitäisija antaasuoran kansalledemokratian muodoille, vaanjotka senantipopulistit pitäisinäkevät ollaraakoina poliitikkojenja erimielisyyttä tehtävälietsovina. HeHeille korostavatpolitiikka päätöksenteossaei [[konsensus]]taole intohimoista taistelua, jotavaan pikemminkin pulma, populistitjoka uhkaavatratkaistaan. Antipopulistit vetoavat usein järkeen ja syyttävät populisteja äänestäjien tunteiden manipuloimisesta ja pelkojen lietsomisesta. He myös arvostelevat populistipoliitikkoja näiden epäsopivasta poliittisesta esiintymistyylistä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.theguardian.com/politics/2020/feb/14/anti-populism-politics-why-champions-of-civility-keep-losing | Nimeke = The trouble with anti-populism: why the champions of civility keep losing | Tekijä = Benjamin Moffitt | Ajankohta = 14.2.2020 | Julkaisu = The Guardian | Viitattu = 26.2.2020 }}</ref>
