Ero sivun ”Niilo Hartikka” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Laajennusta
Rivi 1:
'''Niilo Hartikka''' ([[23. huhtikuuta]] [[1909]] [[Muhos]] – [[7. lokakuuta]] [[1998]] Muhos) oli [[Suomi|suomalainen]] [[Juoksu|keskimatkojen juoksija]], joka edusti uransa huippuvuodet [[Oulun Pyrintö]]ä 1930-luvulla. Hän oli mukana [[1936 Kesäolympialaiset|Berliinin olympialaisissa]] ja 1936 ja [[Yleisurheilun Euroopan-mestaruuskilpailut 1938|Pariisin EM-kisoissa 1938]]. Vuonna 1939 hän teki Suomen ennätyksen 1 500 metrillä.
 
Niiko Hartikka aloitti juoksijana synnyinseudullaan Muhoksella 1920-luvun lopulla edustaen Muhoksen KatjaisiaKatajaisia. Vuonna 1932 hän siirtyi Oulun Pyrinnön riveihin ja juoksi 1934 800 m:n piiriennätyksen 1.57,2. Seuraavana vuonna 800 metriä meni aikaan 1.55,8. Näihin aikoin Oulun Pyrintö sai kasaan vahvan 4 x 800:n ja 4 x 1&nbsp;500 metrin viestijoukkueet. Hartikka oli molemmilla viestimatkoilla vahva juoksija. [[Helge Vänttilä]] ja [[Esa Kivekäs]] olivat vahvoja eristyisesti 800 metrillä ja [[Onni Pyörälä]] 1&nbsp;500 metrillä. Ensimmäisen kerran OP:n nelikko otti [[Viestijuoksun Suomen-mestaruuskilpailut 1933|vuoden 1933 SM-viesteissä]] hopeaa 4 x 1&nbsp;500 metrillä. Seuraavana vuonna nelikko otti [[Viestijuoksun Suomen-mestaruuskilpailut 1934|vuoden 1934 SM-viesteissä]] pronssia niin 4 x 800 kuin 4 x 1&nbsp;500 metrillä. Tämä oli alku seuran viestimenestykselle 1930-luvulla. [[Viestijuoksun Suomen-mestaruuskilpailut 1935|Vuoden 1935 SM-viesteissä]] OP otti hopeaa 4 x 800 metrillä ja pronssia 4 x 1 500 metrillä. Syksyllä 1935 [[Oulun keskuskenttä|Oulun keskuskentällä]] OP:n nelikko Vänttilä-Pyörälä-Kivekäs-Hartikka teki uuden Suomen ennätyksen 4 x 800 metrillä ajan ollessa 7.53,4.<ref name=OP">{{Lehtiviite | Otsikko = Oulun Pyrintö saavutti ennätyksen 4 x 800 m viestissä: 7.53,4 | Julkaisu = Helsingin Sanomat | Ajankohta = 2.9.1935 | Sivut = 4 | www = https://nakoislehti.hs.fi/22c30a29-93ec-4577-ad27-57d8cbbb035b/6 | www-teksti = HS Aikakone (vain tilaajille) | Viitattu = 28.6.2020}}</ref> [[Viestijuoksun Suomen-mestaruuskilpailut 1936|Vuoden 1936 SM-viesteissä]] OP-nelikolle tuli sitten Suomen mestaruus voitettuaan [[Helsingin Poliisi-Voimailijat|Helsingin Poliisi-Voimailijoiden]] vahvan nelikon. OP:n nelikko otti hopeaa vielä 4x14 x1 500 metrillä. OP-nelikko oli vielä [[Viestijuoksun Suomen-mestaruuskilpailut 1937|seuraavan vuoden SM-viesteissä]] hopealla. OP:n menestyksekäs nelikko hajosi sen jälkeen mm. Vänttilän siirryttyä eteläiseen Suomeen. Hartikka oli mukana kaikissa näisssä mitalijoukkueissa ja voitti näin SM-kullan, neljä hopeaa ja 3 pronssia.
 
Henkilökohtaisilla matkoilla Hartika oli ensimmäisen kerran SM-finaalissa [[Kalevan kisat 1934|kaudella 1934]] sijoituksen ollessa kuudes. [[Kalevan kisat 1935|Seuraavana vuonna]] sijoitus parani yhdellä eli viidenneksi. Vuosi 1936 oli [[1936 Kesäkisat|olympiavuosi]] ja niiden karsintakilpailuissa Hartikka osallistui 1&nbsp;500 metrille ja saavuttikin kolmannen sijan [[Ossi Teileri]]n ja [[Gunnar Höckert]]in jäljessä.<ref>{{Lehtiviite | Otsikko = Ennätyksetön toinen päivä yleisurheilijain olympiavalinnoissa | Julkaisu = Helsingin Sanomat | Ajankohta = 14.7.1936 | Sivut = 8 | www = https://nakoislehti.hs.fi/0070921a-663a-4bed-930c-d363c2053c79/8 | www-teksti = HS Aikakone (vain tilaajille) | Viitattu = 28.6.2020}}</ref> Juoksu takasi [[Kalevan kisat 1936|Vuoden 1936 SM-kisoissa]] Hartikka juoksi 800 metriä nousi jo mitaleille eli oli kolmas Teilerin ja [[Kosti Kurkela]]n jäljessä. Hartikka karsiutui [[Yleisurheilu kesäolympialaisissa 1936|Berliinin 1936 olympialaisten]] [[1&nbsp;500 metrin juoksu]]n alkuerissä.
Hartikka nousi 1934 jo kansalliseen kärkijoukkoon. Hän sijoittui [[Kalevan kisat 1934|vuoden 1934 SM-kisoissa]] kuudenneksi. Hartikka karsiutui [[Yleisurheilu kesäolympialaisissa 1936|Berliinin 1936 olympialaisten]] [[1&nbsp;500 metrin juoksu]]n alkuerissä. [[Yleisurheilun Euroopan-mestaruuskilpailut 1938|Pariisin EM-kilpailuissa 1938]] hän sijoittui samassa lajissa neljänneksi. Häntä tönittiin pahasti juoksun loppusuoralla ja lohdutukseksi putoamisestaan mitalisijojen ulkopuolelle hän sai järjestäjiltä pronssisen mitalin, johon oli kaiverrettu sijoitus (''4. sija''). Hartikka edusti Suomea kolmessa maaottelussa vuosina 1937–1939. Niilo Hartikka voitti Suomen mestaruuden 1&nbsp;500 metrillä vuosina [[Kalevan kisat 1938|1938]] ja [[Kalevan kisat 1939|1939]] sekä 4&nbsp;×&nbsp;800 metrillä vuonna 1936. Hän saavutti 1&nbsp;500 metrillä SM-hopeaa [[Kalevan kisat 1937|vuonna 1937]].
 
Hartikan juoksu-ura Berliinissä oli kuitenkin vielä kansainvälisessä mielessä alkuvaiheessa. Vuonna 1937 tulokset edelleen paranivat. Hartikan 800 metrin ennätys parani sekunnilla aikaan 1.54,8, ja samana vuonna 3&nbsp;000 metriäkin taittui aikaan 8.30,7. Lisäksi 1&nbsp;000 metrin aika oli 2.29,0, 1&nbsp;500 metriä 3.56,0 ja oli 4&nbsp;x&nbsp;800 metrin SE:n 7.40,6 tehneessä Suomen maajoukkueessa kokoonpanolla Vänttilä, Hartikka, Teileri, [[Tauno Peussa]].<ref>{{Lehtiviite | Otsikko = Suomella 14 pisteen johto maaottelussa Englantia vastaan | Julkaisu = Helsingin Sanomat | Ajankohta = 5.9.1937 | Sivut = 16 | www = https://nakoislehti.hs.fi/a7119ceb-f4b7-4ed7-9877-c9b2cc3e89c8/16 | www-teksti = HS Aikakone (vain tilaajille) | Viitattu = 28.6.2020}}</ref>
Vuonna 1939 Hartikka kuului joukkueeseen, joka juoksi 4&nbsp;×&nbsp;1&nbsp;500 metrin viestissä maailmanennätyksen 15,54,8. Joukkueesssa juoksivat Hartikan lisäksi [[Pentti Salovaara|Pentti]] ja [[Martti Salovaara]] sekä [[Toivo Sarkama]]. Hän sivusi 1&nbsp;500 metrin Suomen ennätystä 3.52,0 vuonna 1938 ja paransi sitä aikaan 3.50,0 vuonna 1939.
 
Hartikka nousi 1934 jo kansalliseen kärkijoukkoon. Hän sijoittui [[Kalevan kisat 1934|vuoden 1934 SM-kisoissa]] kuudenneksi. Hartikka karsiutui [[Yleisurheilu kesäolympialaisissa 1936|Berliinin 1936 olympialaisten]] [[1&nbsp;500 metrin juoksu]]n alkuerissä. [[Yleisurheilun Euroopan-mestaruuskilpailut 1938|Pariisin EM-kilpailuissa 1938]] hän sijoittui samassa lajissa neljänneksi. Häntä tönittiin pahasti juoksun loppusuoralla ja lohdutukseksi putoamisestaan mitalisijojen ulkopuolelle hän sai järjestäjiltä pronssisen mitalin, johon oli kaiverrettu sijoitus (''4. sija''). Hartikka edusti Suomea kolmessa maaottelussa vuosina 1937–1939. Niilo HartikkaHän voitti Suomen mestaruuden 1&nbsp;500 metrillä vuosina [[Kalevan kisat 1938|1938]] ja [[Kalevan kisat 1939|1939]] sekä 4&nbsp;×&nbsp;800 metrillä vuonna 1936. Hän saavutti 1&nbsp;500 metrillä SM-hopeaa [[Kalevan kisat 1937|vuonna 1937]]. Vuonna 1939 Hartikka kuului joukkueeseen, joka juoksi 4&nbsp;×&nbsp;1&nbsp;500 metrin viestissä maailmanennätyksen 15,54,8. Joukkueesssa juoksivat Hartikan lisäksi [[Pentti Salovaara|Pentti]] ja [[Martti Salovaara]] sekä [[Toivo Sarkama]]. Hän sivusi 1&nbsp;500 metrin Suomen ennätystä 3.52,0 vuonna 1938 ja paransi sitä aikaan 3.50,0 vuonna 1939.
 
Hartikan ura päättyi käytännössä sotavuosina. Hän kilpaili vuonna 1940 4 x 800 metrin OP:n joukkueessa, joka voitti mm. Kaatuneiden urheilijain muistokisojen kyseisen matkan viestin. Hartikan valmentajina toimivat Veikko Närhi ja [[Paavo Nurmi]].