Ero sivun ”Suuri skisma” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Crt (keskustelu | muokkaukset) p Käyttäjän 85.76.148.203 muokkaukset kumottiin ja sivu palautettiin viimeisimpään käyttäjän Jni tekemään versioon. |
Syvensin tietoa |
||
Rivi 5:
'''Suuri skisma''' oli [[teologia|teologinen]] ja poliittinen kiista katolisen kirkon sisällä, joka johti kristikunnan hajaannukseen ja [[katolinen kirkko|katolisen]] ja [[Ortodoksinen kirkko|ortodoksisen]] kirkon syntyyn Rooman ja itäisten [[Patriarkaatti (kirkko)|patriarkaattien]] suhteiden katkettua.
<br />
=== Tausta ja syyt ===
Kristikunta alkoi jo 200-luvulla jakautua latinankieliseen länteen ja kreikankieliseen itään. Kristikunnan itäisissä osissa latinaa halveksittiin ja pidettiin barbaarien kielenä, kun taas kreikan kieli koettiin sivistyksen kielenä, mikä johtui osaksi siitä, että uuden testamentin alkukieli oli kreikka ja kreikkalaiset olivat kääntyneet kristinuskoon ensimmäisten joukossa.
Lännessä paavi oli alkanut vaatia itselleen erityisasemaa piispojen joukossa. Tätä perusteltiin sillä, että Rooman seurakunta oli vanha ja arvostettu pääkaupungin seurakunta. Paavia arvostettiin myös hallintovirkamiehenä Roomassa ja sen lähialueilla. Tämän lisäksi paavin asemalle esitettiin 400-luvulla raamatullinen perustelu. Nimittäin Matteuksen evankeliumissa (Matt. 16:18-19) Pietari saa Jeesukselta taivasten valtakunnan avaimet. Paaviuden puolustajat selittivät Pietarin saamien valtaoikeuksien periytyvän Rooman piispalta toiselle, koska perimätiedon mukaan Pietarista tuli Rooman ensimmäinen piispa. Tämän käsityksen mukaan paavi on siis kaikkien kristittyjen johtaja. Paavin vaatimuksiin suhtauduttiin, varsinkin itäisessä kristikunnassa, nurjamielisesti. Kristinuskon vahvojen tukialueiden piispat, kuten Konstantinopolin, Aleksandrian, Jerusalemin ja Antiokian piispat aluksi kunnioittivat paavia, mutta eivät halunneet tunnustaa paaville erityisasemaa heidän yläpuolellaan.
[[Leo IX]]:n [[legaatti]] kardinaali Humbertus ja [[Ekumeeninen patriarkka|Konstantinopolin patriarkka]] [[Mikael Kerularios]] julistivat toisensa [[kirkonkirous|kirkonkiroukseen]] eli pannaan 1054.<ref name="raamattunet">{{Verkkoviite | Osoite = http://lukio.palkane.fi/raamattunet/kirkjaka.html| Tekijä = Muola, Timo| Nimeke = Miksi alun perin yhtenäinen kirkko jakaantui?| Julkaisu = RaamattuNET| Ajankohta = | Viitattu = 23.6.2009}}</ref> Välirikon välitön syy oli paavin ja patriarkan riidat kirkollisista asioista Etelä-Italiassa. Vaikka alue kuului nimellisesti [[Bysantti|Bysantille]], [[Leo IX]] oli johtanut sotaretkeä sinne asettuneita [[normannit|normanneja]] vastaan ja jäänyt näiden vangiksi 1053. Kirkkojen eron sinetöi lopullisesti [[neljäs ristiretki]], jonka aikana ristiritarit valloittivat ja hävittivät Konstantinopolin kaupungin. Erityisesti kaupungin kirkkojen hävittäminen ja ryöstö aiheuttivat katkeruutta idän kristityissä.<ref name="raamattunet"/>▼
Paavikiistan lisäksi kirkollisissa tavoissa oli eroja. Pienet erot eivät periaatteessa olisi haitanneet ja monimuotoisuutta pidettiin luonnollisena asiana, mutta ne vaikuttivat vahvasti jo muutenkin tulehtuneisiin väleihin, ja niiden koettiin turmelevan oikea usko ja kirkon yhtenäisyys. Idässä piispoilta vaadittiin selibaattia, kun taas lännessä papeilta. Lännessä käytettiin happamatonta ehtoollisleipää ja idässä hapanta. Myös pääsiäistä vietettiin eri aikoina, mikä johtui erilaisista kalenterijärjestelmistä. Lännessä käytettiin gregoriaanista kalenteria ja idässä juliaanista kalenteria.
[[Tiedosto:ConquestOfConstantinopleByTheCrusadersIn1204.jpg|thumb|Ristiritarit valloittavat Konstantinopolin neljännen ristiretken yhteydessä.]]▼
Rooman jakautuminen vuonna 395 Länsi-Roomaksi ja Itä-Roomaksi syvensi idän ja lännen eroa. Keski-Euroopasta tulleet germaanit kukistivat Länsi-Rooman vuonna 476, minkä takia jäljelle jäänyttä vanhan imperiumin perintöä jäi kantamaan vain Itä-Rooma, jota alettiin kutsua Bysantiksi.
Myös filioque-lisäys hiersi lännen ja idän välejä. Sillä tarkoitetaan lännen katolisen kirkon lisäystä Toledon kirkolliskokouksessa vuonna 589 Nikean uskontunnustuksen kohtaan ”Pyhä Henki lähtee Isästä”. Tähän lisättiin ”ja Pojasta” (lat. filioque) mutta idän patriarkaatit eivät hyväksyneet tätä muutosta. Lisäksi lännen kirkko korosti uskonnonharjoituksissa enemmän käytäntöä ja pelastumisen keinoja, kun taas idässä korostui mystiikka ja Jumalan kaltaiseksi tuleminen. Lännen kirkossa alkoi 1000-luvun alusta vaikuttaa voimakkaasti [[Clunyn uudistusliike]].
▲Idän ja lännen kirkot olivat erkaantuneet jo selvästi 1000-luvulle tultaessa. [[Leo IX]]:n [[legaatti]] kardinaali Humbertus ja [[Ekumeeninen patriarkka|Konstantinopolin patriarkka]] [[Mikael Kerularios]] julistivat toisensa [[kirkonkirous|kirkonkiroukseen]] eli pannaan 1054.<ref name="raamattunet">{{Verkkoviite
Pannatuomiot sinetöivät kirkon jakautumisen kahtia lännen katoliseen ja idän ortodoksiseen kirkkoon. Idän ja lännen kirkkojen välejä yritettiin sovitella useaan otteeseen keskiajalla tuloksetta. Kiroukset olivat voimassa vuoteen 1965 asti, jolloin paavi Paavali VI ja patriarkka Athenagoras I yhteispäätöksellä kumosivat ne.
▲<br />[[Tiedosto:ConquestOfConstantinopleByTheCrusadersIn1204.jpg|thumb|Ristiritarit valloittavat Konstantinopolin neljännen ristiretken yhteydessä.]]
<br />
== Lähteet ==
| |||