Ero sivun ”Rotu ja älykkyys” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Asiaa tutkitaan edelleen, joten johdantoa on turha muuttaa menneeseen aikaan. Kielenhuoltoa tehty. Lisäksi poistettu huomio vaihtelusta, sillä vaikka jonkin ryhmän sisällä olisi suurta vaihtelua, se voi – ja eroaakin – silti toisesta. Näin sanotaan artikkelin lähteenä käytetyssä tieteellisessä julkaisussakin: https://science.sciencemag.org/content/298/5602/2381.abstract
kh ja wl
Rivi 1:
{{Korjattava/kieli|Lauseiden ymmärrettävyys.}}
'''Rodun ja älykkyyden''' yhteyksien tutkimus on [[älykkyys|älykkyyden]] tutkimuksen osa-alue. Sen pyrkimyksenä on tarkastella [[Ihmisrotu|rotujen]] ja [[Etninen ryhmä|etnisten ryhmien]] välisten älykkyyserojen luonnetta, syntytaustaa ja seurauksia. Tunnettuja aihetta tutkineita ovat [[Richard Herrnstein]], [[Charles Murray]], [[Richard Lynn]], [[Tatu Vanhanen]] ja [[J. Philippe Rushton]]. Rotu ja älykkyys ovat [[luonto vastaan kasvatus|luontoa ja kasvatusta]] koskeva kiista, jota on käyty ihmisen älykkyydestä. Rodulliset älykkyyserot on aihe, jossa ympäristötekijöillä on selitetty olevan suuri osuus, ja väittämän mukaan korjaamalla ympäristötekijöitä kyetään ryhmien osoittamia eroja kaventamaan. Tutkija Charles Murrayn mukaan ei kuitenkaan tiedetä, kuinka ympäristötekijöitä muuttamalla ryhmien väliset erot kyettäisiin poistamaan.<ref>{{cite web|url=http://www.abc.net.au/pm/content/2007/s2000060.htm|title=PM - Charles Murray on nature vs nurture|website=www.abc.net.au}}</ref>
 
Tutkija Bruce Lahn on löytänyt [[Ihmisaivot|aivojen]] kasvuun ja älykkyyteen vaikuttavia [[Geeni|geenejä]], joita ei kaikilla ihmisroduilla ole samassa määrin. [[Saharan eteläpuolinen Afrikka|Saharan eteläpuolella]] elävällä [[Negridinen rotu|negridisellä rodulla]] tietty geeni ei ole yleinen.<ref>https://www.wsj.com/articles/SB115040765329081636</ref> Vuonna 2017 löydettiin 52 ihmisen älykkyyteen vaikuttavaa geeniä.<ref>https://www.nytimes.com/2017/05/22/science/52-genes-human-intelligence.html</ref> Lisäksi vuonna 2011 osoitettiin, että 4-vuotiailla erilaisten määrien arvioiminen on synnynnäinen ominaisuus, joka taas vaikuttaa [[Matematiikka|matemaattiseen]] kyvykkyyteen myöhemmin elämässä. Aikaisemmin ajateltiin, että matemaattiset taidot ovat [[Kulttuuri|kulttuurisia]] ja [[Kieli|kieleen]] sidottuja ja että taitojen oppimisessa kestäisi useita vuosia.<ref>https://www.sciencedaily.com/releases/2011/08/110808152428.htm</ref>
 
Maailman eri maille määritellyt keskimääräiset [[älykkyysosamäärä]]arviot ennustavat erittäin hyvin maiden menestystä kouluosaamista mittaavassa [[PISA|PISA-kokeessa]].<ref>Töttö, Pertti: [http://www.tieteessatapahtuu.fi/0105/totto.pdf Kuvaako älykkyysosamäärä mitään?] ''Tieteessä tapahtuu'' 1/2005.</ref> PISA-testin eri osa-alueiden kärkimaita ovat [[Singapore]], [[Japani]], [[Hongkong]], [[Macao]], [[Taiwan]], [[Etelä-Korea]], [[Kiina]], [[Suomi]], [[Viro]] ja [[Kanada]].<ref>http://factsmaps.com/pisa-worldwide-ranking-average-score-of-math-science-reading/</ref> Vastaavasti aasialaisamerikkalaiset ovat yliedustettuina [[Yhdysvallat|yhdysvaltalaisten]] yliopistojen opiskelija-aineksessa,<ref>http://harvardpolitics.com/united-states/fact-under-fiction-asians-affirmative-action-and-college-admissions/</ref> ja vuonna 2018 [[Harvardin yliopisto]] onkertoi paljastunutjulkisuuteen, että opiskelijavalinnassa käytettävässä [[SAT-koe|SAT-kokeessa]] aasialaisamerikkalaiset ovat ryhmänä saaneet keskimäärin korkeimmat pisteet.<ref>https://www.thecrimson.com/article/2018/10/22/asian-american-admit-sat-scores/</ref>
 
==Vertailumenetelmät==
Rivi 12:
==Rotujen väliset erot älykkyystutkimuksissa==
 
Rodun ja älykkyyden tutkimuksen kiistanalaisuus juontaa juurensa 1900-luvun alkupuolelta lähtien Yhdysvalloissa ja muutamissa muissa [[Teollisuusmaa|teollisuusmaissa]] tehtyihin älykkyystutkimuksiin. Teollisuusmaissa tehtyjä tutkimuksia voidaan pitää luotettavimpina, koska niistä voidaan sulkea pois [[Kehitysmaa|kehitysmaissa]] mahdollisten ympäristöseikkojen, kuten [[Puutostila|ravinnon puutteen]] vaikutus tuloksiin.
 
JosKun älykkyysosamäärää käytetään älykkyyden mittarina, käytetäänon älykkyysosamääräätodettu, niin sanottujenettä rotujen keskenvälillä on erilaisissaeroa mittauksissa jaälykkyydessä, analyyseissä todettu erojaeli siinä, mihinmille kohtaakohdalalle suurin joukko ryhmänkunkin rodun jäsenistä [[normaalijakauma]]lle (Gaussin käyrä) sijoittuu.
 
Lähinnä yhdysvaltalaisissa älykkyysmittauksissa [[aškenasijuutalaiset]] ovat saaneet keskimäärin korkeimman pistemäärän, muutaman pisteen jäljessä tulevat [[Itä-Aasia|itäaasialaiset]], jasitten loput järjestyksessä[[Valkoiset (ihmiset)|valkoiset]], muut aasialaiset (kuten [[intialaiset]]), [[arabit]], mustat ja [[Australia]]n [[aboriginaali]]t. Maailmanlaajuisen tutkimuksen mukaan taas itäaasialaisten keskimääräinen älykkyysosamäärä olisi 105,; valkoisilla 100,; eteläaasialaisilla, [[Pohjois-Amerikka|Pohjois-Amerikan]] [[intiaanit|intiaaneilla]], sekä Australian aboriginaaleilla 90 ja negroideilla 75.<ref>The geography of intelligence. In H.Nyborg and J.Gray (Eds) The Scientific Study of Human Nature. New York: Elsevier, [[1997]]</ref>
 
Yhdysvaltojen mustien ÄOälykkyysosamäärä on hieman tutkimuksesta riippuen noin 15 pistettä korkeampi kuin [[Afrikka|afrikkalaisilla]]. Tätä on selitetty paremmilla ympäristöolosuhteilla, mutta myös sillä, että noin 1/4 Yhdysvaltain mustien perimästä on peräisin valkoisilta.<ref>Lynn: Race differences in intelligence: a global perspective. Mankind Quarterly, [[1990]], 1, 255-296</ref> Richard Nisbett on kyseenalaistanut valkoisen perimän merkityksen huomauttamalla, että Yhdysvaltojen afrikkalaisperäisessä väestössä korrelaatio ÄO:nälykkyysosamäärän ja ihonvärin vaaleuden välillä on eräiden tutkimusten mukaan vain vähäinen.<ref>Richard Lynnin tutkimuksen mukaan 0,17, kun taas Richard E. Nisbett esittää artikkelissaan luvun 0,10. Lynn: Skin color and intelligence in African Americans. Population and Environment, [[2002]], 23, 365-375. Nisbett: Heredity, Environment, and Race Differences in IQ. A Commentary on Rushton and Jensen. Psychology, Public Policy, and Law, 2005, 11, 302-310.</ref>.
 
===Yhdysvallat===
 
Yhdysvalloissa keskustelun kohteena on ollut pitkään erityisesti se, että [[Afroamerikkalaiset|afroamerikkalaisen]] väestön keskiarvo älykkyystutkimuksissa on ollut tyypillisesti noin yhden [[Hajontaluku|keskihajonnan]] verran (15 pistettä) valkoisen valtaväestön keskiarvon alapuolella.<ref name="kk2">Neisser et al. (1995), Intelligence: Knowns and Unknowns. Report of a Task Force established by the Board of Scientific Affairs of the American Psychological Association. http://www.lrainc.com/swtaboo/taboos/apa_01.html</ref> Myös [[Yhdistynyt kuningaskunta|Britannia]]ssa mustat saavat ÄO-testeistäälykkyysosamääräkokeista heikompia tuloksia kuin valkoiset, mutta ero näiden ryhmien välillä on pienempi kuin Yhdysvalloissa.<ref>[http://www.gnxp.com/MT2/archives/001047.html IQ comments], Gene Expression, [[23. syyskuuta]], [[2003]]</ref> [[Latinot|Latinalaisamerikkalaisten]] keskimääräinen tulos sijoittui jonnekin mustien ja valkoisten välille (esimerkiksiEsimerkiksi ''[[The Bell Curve]]'' -kirjassa latinalaisamerikkalaisten keskimääräiseksi älykkyysosamääräksi on määritelty 89). [[Itä-Aasia|Itäaasialaisilla]] ja [[Askenasit|aškenasijuutalaisilla]] on keskimäärin valkoisia korkeampi älykkyysosamäärä (''[[The Bell Curve]]'' -teoksen mukaan aasialaisilla 106 ja [[Juutalaiset|juutalaisilla]] 113). Yhdysvalloissa samanlaisia eroja rotujen välillä on nähtävissä myös muissa tiedollista kyvykkyyttä mittaavissa testeissäkokeissa, muun muassa [[Yliopisto|yliopistojen]] pääsykokeissa sekä yhtiöiden ja [[Yhdysvaltain asevoimat|armeijan]] työhönottotesteissä<ref>Roth et al. 2001)</ref>.
 
===Maailma===
 
Samansuuntaisia eroja on väitettyesitetty olevan maailmanlaajuisesti. Esimerkiksi ''[[IQ and the Wealth of Nations]]'' -teoksessa on lueteltu useiden maiden keskimääräiset älykkyysosamäärät tai arviot niistä. Monet teoksen ÄO-luvuistaälykkyysosamääräluvuista tosin perustuvat muutamien satojen ihmisten otoksilla tehtyihin testeihin usein vuosikymmenten takaa tai naapurimaiden ÄO-kertoimienälykkyysosamääräkertoimien perusteella tehtyihin arvioihin, eikä niitä voi pitää kovin luotettavina arvioina tietyn valtion keskimääräisestä älykkyysosamäärästä. [[Negridi|Negroidien]] asuttamissa [[valtio]]issavaltioissa eli [[Sahara]]nSaharan eteläpuolisessa [[Afrikka|Afrikassa]] keskimääräiset älykkyysosamäärät ovat huomattavasti matalampia kuin [[Yhdysvallat|Yhdysvalloissa]], [[Eurooppa|Euroopassa]] ja [[Itä-Aasia]]nAasian maissa. Joissakin [[kaukasoidi]]en ja [[Mongolidinen rotu|itäaasialaisten]] asuttamissa köyhissä maissa kuten [[Intia]]ssa ja [[Nepal]]issa keskimääräiset ÄO-luvutälykkyysosamääräluvut ovat Vanhasen ja Lynnin aineistossa matalat. Myös ihmistyyppien sisällä on mitattu suuria [[Aritmeettinen keskiarvo|keskimääräisiä]] älykkyysosamäärän ÄO-vaihteluja. Esimerkiksi [[Pohjois-Irlanti|Pohjois-Irlannin]] [[Katolinen kirkko|katolisten]] ja [[Protestanttinen kirkko|protestanttien]] välinen keskimääräinen ÄO-eroälykkyysosamääräero on Richard Lynnin mukaan samansuuruinensama kuin Yhdysvaltain mustien ja valkoisten<ref>Richard Lynn, Personality and Individual Differences, 1984</ref>.
 
====Aškenasijuutalaiset====
 
[[Aškenasijuutalaiset]] ovat useissa mittauksissa saaneet korkeampia ÄO-tuloksiaälykkyysosamäärätuloksia kuin valkoiset keskimäärin. [[Israel]]issa aškenasijuutalaisilla on keskimäärin huomattavasti korkeampi älykkyysosamäärä kuin [[sefardijuutalaiset|sefardijuutalaisilla]].<ref>Willms and Chen ([[1989]])</ref>
 
Vaikka aškenasijuutalaiset (keski- ja [[Itä-Eurooppa|itäeurooppalaisperäiset]] juutalaiset) muodostavat vain kolme prosenttia Yhdysvaltain väestöstä, on heille myönnetty 27 prosenttia Yhdysvaltain tieteen [[Nobel-palkinto|Nobel-palkinnoista]] ja 25 prosenttia tietojenkäsittelyalan [[Turing-palkinto|Turing-palkinnoista]]. Vuonna 2005 julkaistussa tutkimuksessa<ref>[http://web.archive.org/20050701173331/homepage.mac.com/harpend/.Public/AshkenaziIQ.jbiosocsci.pdf]</ref> esitetään [[hypoteesi]], että aškenasijuutalaisten korkea älykkyys saattaa johtua [[luonnonvalinta|luonnonvalinnasta]]. Gregory Cochranin, Henry Harpendingin ja Jason Hardyn tutkimuksen mukaan Euroopan juutalaiset eivät saaneet [[Keskiaika|keskiajalla]] tehdä tavallista työtä kuten [[Maanviljely|maanviljelyä]] vaan suureksi osaksi työskentelivät [[meritokratia|meritokraattisissa]], korkeaa älykkyysosamäärää vaativissa toimissa kuten kauppiaina ja [[Laina|rahanlainaajina]]. Hyvin menestyneillä yksilöillä oli eniten [[Sukukypsyys|sukukypsään]] ikään selvinneitä lapsia, joten heidän geeninsä ovat nykyisin paremmin edustettuina juutalaisten perimässä kuin huonosti menestyneiden yksilöiden [[geeni]]tgeenit. Älykkyyttä lisääviä olisivat (muiden geenien ohella) tutkimuksen mukaan aškenasijuutalaisille tyypillisiä [[Perinnöllinen sairaus|perinnöllisiä sairauksia]] aiheuttavat geenit, joiden myönteiset, älykkyyttä lisäävät vaikutukset olisivat johtaneet niiden yleistymiseen [[Populaatio|populaatiossa]] haitallisista terveysvaikutuksista huolimatta. Perinnöllisten sairauksien yleisyyttä aškenasijuutalaisten keskuudessa on yleensä selitetty heidän väitetyllä [[Sisäsiittoisuus|sisäsiittoisuudellaan]], mutta Cochranin, Harpendingin ja Hardyn mukaan populaatiogeneettinen tutkimus ei tue väitettä sisäsiittoisuudesta. Eräät tutkijat, muun muassa geneetikko Andrew Clark, ovat kyseenalaistaneet hypoteesin aškenasijuutalaisten älykkyyden kehityksestä ja todenneet, että sen väitteiden tueksi ei ole tarpeeksi todistusaineistoa.{{Lähde|elokuu 2009}} [[Psykologi]] ja kognitiotieteilijä [[Steven Pinker]]in mukaan hypoteesi on kyseenalainen, mutta sen todenmukaisuutta voitaisiin helposti testata [[Empiirinen tutkimus|empiirisesti]].<ref>http://pinker.wjh.harvard.edu/articles/media/2006_06_17_thenewrepublic.html THE LESSONS OF THE ASHKENAZIM. Groups and Genes / Steven Pinker</ref>
 
==Rotujen väliset erot koulumenestyksessä==
 
Erot koulumenestyksessä eri rotujen välillä korreloivat hyvin älykkyysosamäärämittausten tulosten kanssa. Yhdysvalloissa on todettu, että 12. luokkaa käyvät afroamerikkalaiset oppilaat suoriutuvat koulussa keskimäärin yhtä hyvin kuin valkoiset 8. luokkaa käyvät oppilaat. Latinalaisamerikkalaisilla tulokset ovat vain hieman parempia kuin afroamerikkalaisilla.<ref>The National Assessment of Educational Progress in the United States</ref>. Suomessa koulumenestyksen on todettu olevan selvästi yhteydessä oppilaan vanhempien [[Koulutus|koulutustasoon]].
 
[[Ekonomisti|Taloustieteilijä]] [[Steven Levitt]]in ja toimittaja [[Stephen Dubner]]in mukaan [[Sosioekonominen asema|sosioekonomisen aseman]] vakioimisen jälkeen afroamerikkalaisten ja valkoisten lasten oppimistulosten ero ei ole havaittavissa viisivuotiailla lapsilla, mutta ero ilmenee jo kaksi vuotta myöhemmin. Syynä tähän voivat olla erot koulujen opetuksen tasossa: afroamerikkalaiset lapset käyvät yleensä kouluja, jotka ovat 60&nbsp;%:sti mustia ja valtaosa näistä kouluista on tasoltaan huonoja. "Mustia"Mustien kouluja käyvät valkoiset lapset eivät menesty kokeissa yhtään paremmin kuin heidän afroamerikkalaiset koulutoverinsa.<ref>[http://www.princeton.edu/~tleonard/reviews/freakonomics.pdf STEVEN D. LEVITT and STEPHEN J.DUBNER (2005) Freakonomics: A Rogue Economist Explores the Hidden Side of Everything. New York: William Morrow. 242 pp., $25.95.] Thomas C. Leonard, Princeton University. ''Constitutional Political Economy'' 16(3) September 2005</ref>
 
Professori Pertti Tötön mukaan Lynnin ja Vanhasen määrittämät valtioiden keskimääräiset älykkyysosamääräarviot ennustavat erittäin hyvin valtioiden menestystä kouluosaamista mittaavassa PISA-testissä, mikä hänestä viittaa siihen, että nämä valtioittaiset älykkyysosamääräarviot olisivat melko oikeita<ref>[http://www.tieteessatapahtuu.fi/0105/totto.pdf Kuvaako älykkyysosamäärä mitään?], Pertti Töttö, Tieteessä tapahtuu 1/2005</ref>.
Rivi 50:
[[American Psychological Association]]in (APA) asettaman työryhmän mukaan etnisten ryhmien mitattujen älykkyyserojen syyt ovat tuntemattomat. Sosiaalisen kerrostuneisuuden ja kulttuurin merkitystä korostavat selitykset saattavat olla paikkansapitäviä, mutta niiden tueksi on hyvin vähän empiiristä todistusaineistoa. Geneettisiin eroihin pohjaaville selityksille ei APA:n raportin mukaan ole lainkaan suoraa empiiristä todistusaineistoa.<ref name="kk2"/>
 
Väitetään, ettei ero johdu älykkyysosamäärätestin rakenteesta. Sosioekonominen tilanne ei yksinään käy selitykseksi.<ref name="kk2"/> On huomionarvoista, että useimmat tutkimukset on tehty Yhdysvalloissa ja muissa kehittyneissä teollisuusmaissa. Tutkimuksia ei suoraan voida yleistää koko maapallon tilanteeseen. Amerikan afrikkalaisperäinen väestö ei edusta keskimääräistä otosta Afrikan populaatiosta, ja valtioiden väliset ympäristöolosuhteet vaihtelevat suuresti. Kehitysmaissa tehtyjen ÄO-mittaustenälykkyysosamäärämittausten alhaisten tulosten katsotaan suurelta osin perustuvan köyhyyteen ja muihin kehitysmaille tyypillisiin ongelmiin kuten väestön matalaan koulutustasoon, aliravitsemukseen ja sairauksien esimerkiksi: tulehdussairaudet, [[anemia]], [[Loinen (biologia)|loiset]], malaria, kolera, meningokuume; kielteiseen vaikutukseen.
 
Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa tehdyissä tutkimuksissa on todettu ruokavalion, jossa ei ole maito- ja lihatuotteita vahingoittavan lapsen kehitystä. Allen antoi kritiikkiä sen jälkeen, kun hän tutkimuksissaan huomasi vain kahden lusikallisen lihaa päivittäin vaikuttavan köyhyydessä elävien afrikkalaislasten psyykkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin oleellisesti. Kahden vuoden tutkimusjakson aikana lasten lihaskehitys lähes kaksinkertaistui ja heidän älyllisissä lahjoissaan tapahtui huimaa kehitystä. Lapsista tuli myös aktiivisempia, puheliaampia ja leikkisimpiä koulussa.<ref>http://www.iltasanomat.fi/terveys/art-1288334957134.html</ref>
 
Yhdysvalloissa on esitetty myös näkemyksiä, että mustien heikko menestys ÄO-testeissäälykkyysosamääräkokeissa olisi seurausta muun muassa siitä, että afroamerikkalainen kulttuuri ei perinteisesti arvosta akateemista ja älyllistä menestystä ja vaalii kasvuympäristöä, joka vaikuttaa haitallisesti älykkyysosamäärää nostaviin tekijöihin.<ref>Boykin 1994)</ref>
 
Samoin on myös katsottu, että rasismi vahvistaa kielteisiä vaikutuksia. John Ogbu<ref>Ogbu 1978, Ogbu 1994</ref> on kehittänyt oletuksen, jonka mukaan musta vähemmistö on Yhdysvalloissa hieman vastaavanlaisessa asemassa kuin muun muassa alemmat [[kasti]]t [[Intia]]n järjestelmässä. Monet kulttuuriantropologit ovat lisäksi esittäneet, että älykkyys on kulttuurillinen käsite. Jotkut kulttuurit arvostavat esimerkiksi suoritusnopeutta ja kilpailua enemmän kuin toiset. Nekin tutkijat, jotka katsovat geneettisten tekijöiden vaikuttavan havaittuihin eroihin, myöntävät ympäristötekijöiden selittävän osaltaan ÄO-tulostenälykkyysosamäärätulosten vaihtelua.
 
On myös katsottu olevan perintötekijöistä riippumattomia biologisia seikkoja, joilla on vaikutusta asiaan. Näitä ovat esimerkiksi alipainoisina syntyneiden lapsien määrän kasvu ja rintaruokinnan harvinaisuus mustien keskuudessa verrattuna valkoiseen väestöön. Näillä on katsottu olevan vaikutusta ÄO-eroihin.
Rivi 68:
Tutkimussuuntauksen kritiikki kohdistuu sekä rotumäärittelyjen epätieteellisyyteen että älykkyyden määrittelyn vaikeuteen.<ref>Sternberg, R. J., Grigorenko, E. L., & Kidd, K. K. (2005). Intelligence, Race, and Genetics. American Psychologist, Vol. 60, 46-59.</ref>
 
Älykkyysosamäärätestejä on kritisoitu ja on kyseenalaistettu niiden pätevyys kognitiivisten kykyjen mittaamisessa.<ref>"intelligence quotient." A Dictionary of Weights, Measures, and Units. Oxford University Press, 2002, 2004. Answers.com 22 Oct. 2007. http://www.answers.com/topic/intelligence-quotient: ''"There is continuing scepticism about IQ tests, and doubts about their objectivity, the innateness of what they measure, and their correlation with meaningful mental ability."''</ref> Niiden on väitetty olevan osin kulttuurisidonnaisia, ja koulutuksen tason on väitetty vaikuttavan tuloksiin. Näin ei-länsimaiset kulttuurit sekä yhteiskunnan alemmat sosiaaliset kerrostumat länsimaisessa yhteiskunnassa olisivat länsimaisiin koulutettuihin ihmisiin verrattuna eriarvoisessa asemassa testejä tehtäessä. Kuitenkin Itä-Aasian kulttuureista esimerkiksi [[Kiina]]n ja [[Japani]]n väestön katsotaan olevan etulyöntiasemassa, koska heidän käyttämänsä kuvakirjoitusjärjestelmä harjaannuttaa ihmisen nuoresta pitäen ÄO-testissäälykkyysosamääräkokeissa menestystä lisääviin kykyihin. Itäaasialainen väestö onkin menestynyt keskimäärin kaikista parhaiten älykkyysosamäärämittauksissa. Toisaalta myös Yhdysvalloissa syntyneet itäaasialaista sukujuurta olevat saavat ÄO-testeissäälykkyysosamääräkokeissa valkoisia amerikkalaisia keskimäärin parempia tuloksia, vaikka eivät tunnekaan aasialaisia kirjoitusjärjestelmiä. Osa ongelmallisista muuttujista on pyritty rajaamaan pois tutkimuksissa, jotka vertailevat älykkyysosamääriä, mutta kaikkien kohdalla se ei ole mahdollista, ja tutkimukset vaihtelevat muutenkin tässä suhteessa.
 
On myös huomattu, että nuoremmat sukupolvet saavat vanhempia sukupolvia parempia tuloksia ÄO-testeissäälykkyysosamääräkokeissa. Tätä ilmiötä kutsutaan [[James R. Flynn]]in mukaan [[Flynnin ilmiö]]ksi. Ilmiötä on selitetty muun muassa koulutuksen ja ravinnon saatavuuden ja laadun parantumisella.<ref>{{Verkkoviite | Tekijä =William T. Dickens, James R. Flynn| Nimeke =Heritability Estimates Versus Large Environmental Effects: The IQ Paradox Resolved| Osoite =http://www.apa.org/journals/features/rev1082346.pdf| Selite =Julkaistu Psychological Review-lehdessä: 2001. Vol. 108, No. 2. 346-369| Ajankohta =2001| Julkaisija =American Psychological Association, Inc|Viitattu=6. tammikuuta 2006|Kieli={{en}}}}</ref><ref>{{Verkkoviite|Tekijä=Thomas W. Teasdale, David R. Owen|Nimeke=A long-term rise and recent decline in intelligence test performance: The Flynn Effect in reverse|Osoite=http://web.archive.org/web/20060115210645/http://www.missouri.edu/~aab2b3/LFE_GNXP/T&O_PAID.pdf|Ajankohta=2005|Julkaisija=University of Copenhagen, Department of Psychology|Viitattu=6. tammikuuta 2006|Kieli={{en}}}}</ref> Flynnin ilmiöstä johtuvat sukupolvierot ja rotujen väliset erot ÄO-tuloksissaälykkyysosamäärätuloksissa johtuvat ilmeisesti eri syistä<ref>{{cite journal|author=Wicherts, J.M., Dolan, C.V., Hessen, D.J., Oosterveld, P., Baal, G.C.M. van, Boomsma, D.I., & Span, M.M. |year=2004|title=Are intelligence tests measurement invariant over time? Investigating the nature of the Flynn effect|journal=Intelligence|volume= 32 |pages=509–537|url=http://wicherts.socsci.uva.nl/wicherts2004.pdf|format=PDF|doi=10.1016/j.intell.2004.07.002 }}</ref><ref>Rushton, J.R. & Jensen, A.R. (2010). The rise and fall of the Flynn Effect as a reason to expect a narrowing of the Black–White IQ gap. ''Intelligence 38'', 213–219.</ref>, mutta Flynnin mukaan ilmiö on relevantti myös rotueroja koskevassa tutkimuksessa, koska se osoittaa suurten, ympäristöstä johtuvien ÄO-muutostenälykkyysosamäärämuutosten olevan mahdollisia.<ref>Flynn, James R. (2010). The spectacles through which I see the race and IQ debate. ''Intelligence 38'', 363–366.</ref> Köyhyys ja siihen liittyvät riskitekijät kuten heikompi ravitsemus ja muut sosiaaliset epäkohdat sekä esimerkiksi perheväkivallan aikaansaamat psyykkiset häiriöt voivat ehkäistä lapsen älykkyyden normaalia kehitystä. Suhteellisen korkean älykkyysosamäärän omaavien ihmisten on todettu menestyvän elämässään keskimääräistä paremmin, kärsivän vähemmän sosiaalisista ongelmista ja elävän pitemmän ja hyvinvoivemman elämän, minkä on katsottu osaksi perustuvan siihen, että elinolot ja ympäristön vaikutukset ovat alusta pitäen olleet myönteisiä ja kannustavia.
 
Älykkyysosamäärän käyttöä kritisoivat ovat syyttäneet menetelmää kulttuuri- ja koulutussidonnaisuudesta ja huomauttaneet mahdollisuudesta harjaantua testien teossa. Nykyisin useat tutkijat ovat kyseenalaistaneet myös ihmisten luokittelun rodun perusteella, koska heidän mukaansa rotu-käsitteellä voidaan selittää vain pieni osa ihmisyksilöiden välisistä geneettisistä eroista.<ref name="Lewotin">{{Verkkoviite | Tekijä=R.C. Lewontin | Nimeke=Confusions About Human Races | Ajankohta=April 20, 2005 | Osoite=http://raceandgenomics.ssrc.org/Lewontin/ | Julkaisija=The Social Science Research Council | Luettu=9.4. 2007| Kieli= {{en}} }}</ref> Muun muassa [[American Anthropological Association]]in ja Yhdysvaltain tiedeakatemian Institute of Medicinen kannanottojen mukaan rotujaotteluilla ei ole minkäänlaista biologista pohjaa.<ref name="aaa">esimerkiksi: {{Verkkoviite | Tekijä= | Nimeke=American Anthropological Association Statement on "Race" | Ajankohta=May 17, 1998 | Osoite=http://www.aaanet.org/stmts/racepp.htm| Julkaisija=American Anthropological Association | Luettu=9.4. 2007 | Kieli= {{en}}}} ''"Physical variations in any given trait tend to occur gradually rather than abruptly over geographic areas. And because physical traits are inherited independently of one another, knowing the range of one trait does not predict the presence of others. For example, skin color varies largely from light in the temperate areas in the north to dark in the tropical areas in the south; its intensity is not related to nose shape or hair texture. Dark skin may be associated with frizzy or kinky hair or curly or wavy or straight hair, all of which are found among different indigenous peoples in tropical regions. These facts render any attempt to establish lines of division among biological populations both arbitrary and subjective."''</ref><ref name="iom">{{Lehtiviite | Tekijä=G M Oppenheimer | Otsikko=Paradigm lost: race, ethnicity, and the search for a new population taxonomy. | Julkaisu=Am J Public Health | Vuosi=2001 | Numero=91(7) | Sivut=1049–1055 }} ''"The Institute of Medicine (IOM) recently recommended that the National Institutes of Health (NIH) reevaluate its employment of “race,” a concept lacking scientific or anthropological justification, in cancer surveillance and other population research."''</ref> Toisaalta rotujaotteluja on puolustettu sillä perusteella, että DNA-analyysilla voidaan luotettavasti luokitella ihmiset ryhmiin, jotka vastaavat pitkälle perinteisiä rotutypologioita.<ref name="rosenberg">{{Lehtiviite | Tekijä=Noah A. Rosenberg,1* Jonathan K. Pritchard,2 James L. Weber,3 Howard M. Cann,4 Kenneth K. Kidd,5 Lev A. Zhivotovsky,6 Marcus W. Feldman7 | Otsikko=[http://www.scienceonline.org/cgi/content/abstract/298/5602/2381 Genetic Structure of Human Populations] | Julkaisu=[[Science]] | Vuosi=2002| Numero=Vol. 298. no. 5602 | Sivut=2381–2385}}</ref>