Ero sivun ”Casimir von Kothen” versioiden välillä

'''Casimir von Kothen''' ([[29. toukokuuta]] [[1807]] [[Lokalahti]], [[Suomen suuriruhtinaskunta]] – [[25. marraskuuta]] [[1880]] [[Kittendorff]], [[Mecklenburg-Schwerinin suurherttuakunta|Mecklenburg-Schwerin]], [[Saksan keisarikunta]])<ref name="KB">{{Kansallisbiografia|id=3512|nimi=Kothen, Casimir von|tekijä=Raimo Savolainen|osa=5|ajankohta=10.11.2000|sivu=398–401}}</ref><ref name="yom">{{Ylioppilasmatrikkeli|13631}}</ref> oli suomalainen [[vapaaherra]], kenraaliluutnantti, korkea virkamies ja poliittinen vaikuttaja. Hän oli [[Viipurin lääni]]n kuvernööri vuosina 1844–1853, [[Suomen senaatti|senaattori]] 1853–1859 ja [[Kouluhallitus|kouluylihallituksen]] ensimmäinen puheenjohtaja 1869–1873. [[Konservatismi|Vanhoillisena]] tunnettua von Kothenia arvosteltiin virkavaltaisuudesta ja piittaamaattomuudesta yleisestä mielipiteestä. KuvernöörinäLääninkuvernöörinä hän vaikutti muun muassa [[Saimaan kanava]]n rakentamiseen, kouluhallituksen johtajana hän vastusti suomenkielisten [[oppikoulu]]jen perustamista.

Casimir von Kothen kuului [[von Kothen]]in aatelissuvun vapaaherralliseen haaraan. Hänen vanhempansa olivat senaattori [[Gustaf von Kothen]] ja Johanna Agneta Tollet.<ref name="KB" /> Hänen veljiään olivat kenraalimajuri [[Gustaf von Kothen (kenraali)|Gustaf von Kothen]] ja kenraalimajuri [[Mauritz Ferdinand von Kothen]].<ref>{{Kenraalit ja amiraalit|221|von Kothen, Gustaf}}</ref><ref>{{Kenraalit ja amiraalit|222|von Kothen, Mauritz Ferdinand}}</ref> Von Kothen nai vuonna 1834 keisarillisen hovineidon Anna Charlotta von Haartmanin (1815–1849), joka oli senaattori [[Gabriel Erik von Haartman]]in tytär ja senaattori [[Lars Gabriel von Haartman]]in sisarpuoli. Heidän ainoa lapsensa oli hovineito Alma Maria Alexandra von Oertzen-Kittendorf (1841–1911). Sukutausta ja vaimon yhteydet Venäjän hoviin edistivät von Kothenin uraa, ja hän pääsi keisari [[Aleksanteri II (Venäjä)|Aleksanteri II:n]] suosioon.<ref name="KB" />

Von Kothen valmistui vuonna 1822 ylioppilaaksi ja opiskeli lakitiedettä [[Turun akatemia]]ssa, kunnes siirtyi vuonna 1826 Venäjän armeijan palvelukseen. Hänet määrättiin aliupseerina [[Venäjän keisarillinen kaarti|Henkikaartin]] [[Moskova]]n-rykmenttiin, missä hän sai 1827 alivänrikin, 1828 vänrikin, 1831 aliluutnantin ja 1833 luutnantin arvon.<ref name="KB" /><ref name="yom" /> Hän osallistui kaartin mukana [[Venäjän–Turkin sota (1828–1829)|Turkin sotaan]] vuonna 1828 ja [[Marraskuun kansannousu|Puolan kapinan]] kukistamiseen vuonna 1831.<ref name="tieto">[http://runeberg.org/tieto/4/0749.html ''Tietosanakirja'' (1912), p. 1421–1422] Runeberg.org. Viitattu 25.5.2020.</ref> Hyvien suhteiden avulla von Kothen eteni nuoresta iästään huolimatta urallaan nopeasti, mikä herätti myös kateutta. Vuonna 1833 [[Suomen kenraalikuvernööri]] [[Aleksandr Sergejevitš Menšikov|Aleksandr Menšikov]] nimitti hänet adjutantikseen. Vuonna 1840 von Kothen hoiti [[Ruotsi-Norja]]n kanssa käytyjä neuvotteluja [[Saamelaiset|lappalaisten]] poronhoito- ja kalastusoikeuksista.<ref name="KB" /> Hän sai vuonna 1837 alikapteenin ja vuonna 1840 kapteenin sekä everstiluutnantin arvon, ja hänet siirrettiin 1840 [[Suomen kaarti]]n upseeriluetteloihin. Von Kothen oli kenraalikuvernöörin kanslian vt. päällikkönä vuosina 1840–1843 ja vakinaisena päällikkönä 1843–1844. Vuonna 1843 hän sai myös eron armeijasta ja [[Kollegineuvos|kollegineuvoksen]] arvonimen.<ref name="KB" /><ref name="yom" />

Von Kothen nimitettiin vuonna 1844 Viipurin läänin vt. kuvernööriksi ja kaksi vuotta myöhemmin vakinaiseksi kuvernööriksi. Hän johti intohimoisesti Saimaan kanavan rakennuttamistarakentamista toimimalla muun muassa rakentamiskomitean puheenjohtajana. Häntä sekä kiiteltiin toimeliaisuudestaan että arvosteltiin mielivaltaisuudestaan. Kuvernöörinä von Kothen muistetaan myös lehdistöön kohdistamastaan [[sensuuri]]sta. Vuonna 1846 hän järjesti lakkautetuksi ensin ''[[Kanava (sanomalehti)|Kanavan]]'' ja sitten [[J. V. Snellman]]in julkaiseman ''[[Saima (lehti)|Saiman]]'', jossa oli arvosteltu poleemisesti hänen maatalouspolitiikkaansa, erityisesti [[Kruununtila|kruununtilojen]] yhdistämisiä, joiden yhteydessä osa viljelijöistä menetti tilansa ja elantonsa.<ref name="KB" /> ''Saiman'' lakkauttamispäätös lienee tehty jo alkuvuodesta 1846, mutta pantiin käytäntöön vasta vuoden lopulla vähemmän huomion herättämiseksi. Menetyksen johdosta ''[[Helsingfors Morgonblad|Morgonbladet]]'' julkaisi [[Fredrik Berndtson]]in sepittämän Kuolinsanoma-runon.<ref>Mikko Juva: ''Suomen Kansan Historia IV'', s. 225''. Keuruu 1966.</ref> Von Kothen sai kuvernöörikautenaan [[kamariherra]]n arvon 1847 ja ylennyksen kenraalimajuriksi 1851.<ref name="yom" />

Vuosina 1853–1858 von Kothen oli [[Suomen senaatti|senaatin]] kirkollisasiain toimituskunnan päällikkönä. Hän vaikutti huomattavasti vuoden 1856 koulujärjestykseen ja hänen aloitteestaan perustettiin niin sanotut [[siviililukio]]t, joissa opetettiin [[latina]]n sijasta [[Ranskan kieli|ranskaa]] ja [[Venäjän kieli|venäjää]]. [[Oolannin sota|Oolannin sodan]] aikana vuonna 1854 hän avusti kenraalikuvernööriä sota-asioissa.<ref name="tieto">[http://runeberg.org/tieto/4/0749.html ''Tietosanakirja'' (1912), s. 1422] Runeberg.org. Viitattu 25.5.2020.</ref> Von Kothen turhautui senaatin jähmeään [[Kollegiaalinen päätöksenteko|kollegiaaliseen päätöksentekoon]] ja joutui vastakkain lankonsa Lars Gabriel von Haartmanin kanssa, joka kieltäytyi myöntämästä varoja von Kothenin voimakkaasti ajamaan [[Ruotujakolaitos|ruotujakolaitoksen]] uudelleen perustamiseen.<ref name="KB" /> Ruotujakoinen sotaväki otettiin kuitenkin uudelleen käyttöön, ja von Kothen toimi vuosina 1855–1859 ruotupataljoonien tarkastajana senaattorintoimensenaattorintoimensa ohella. Hän oli samalla myös [[Tie- ja vesikulkulaitosten johtokunta|tie- ja vesikulkulaitosjohtokunnan]] puheenjohtajapuheenjohtajana 1856–1857.<ref name="yom" /> Von Kothen siirtyi vuonna 1858 senaatin sotilastoimituskunnan päälliköksi. Hänen katsottiin ylittäneen valtuutensa yrittäessään saada sotaväen sijoituspaikat määrätyiksi ruotuisäntien kokouksissa, ja hän jätti senaatin vuonna 1859. Hovin suosion säilyttänyt von Kothen ylennettiin vuonna 1861 [[Kenraaliluutnantti|kenraaliluutnantiksi]] ja nimitettiin [[Hallitseva senaatti|Venäjän hallitsevan senaatin]] jäseneksi.<ref name="KB" />

Vuonna 1869 von Kothen nimitettiin samanaikaisesti [[Helsingin yliopisto]]n sijaiskansleriksi sekä vastaperustetun [[Kouluhallitus|kouluylihallituksenkoulutoimen ylihallituksen]] ylijohtajaksi, japuheenjohtajaksi. hänelläHänellä oli kenraalikuvernööri [[Nikolai Adlerberg]]in vankka tuki.<ref name="KB" /> Sijaiskanslerina hän muutti määräyksiä yliopiston tutkinnoista ja opiskelijoiden oikeuksista.<ref name="tieto" /> Von Kothen oli vannoutunut [[fennomania]]n vastustaja, joka tyrmäsi avoimesti ajatuksen säätykiertoon tähtäävästä kansankielisestä koululaitoksesta.<ref name="KB" /> Vuoden 1872 koulujärjestys muun muassa palautti venäjän kielen pakolliseksi osaksi kouluopetusta ja määräsi [[Svenska normallyceum|Helsingin normaalilyseon]] suomenkielisen osaston lakkautettavaksi ja [[Hämeenlinnan normaalilyseo|siirrettäväksi]] [[Hämeenlinna]]an sekä [[Helsinki]]in perustettavaksi nykykielten opetukseen painottuneen [[Svenska lyceum i Helsingfors|ruotsinkielisen reaalilyseon]], joka oli kouluhallituksen johtajan erityisvalvonnassa.<ref name="tieto" /> Laki herätti paljon tyytymättömyyttä, joten [[Säätyvaltiopäivät|vuoden 1872 valtiopäivät]] hyväksyivät useita anomuksia kouluhallinnon uudelleenjärjestämisestä ja normaalilyseota koskeneen päätöksen perumisesta.<ref>[http://runeberg.org/nfbn/0606.html ''Nordisk familjebok'' (1911), sp. 1147] {{sv}} Runeberg.org. Viitattu 25.5.2020.</ref><ref name="tieto" /> Riitauduttuaan saamattomana pitämänsä senaatin kanssa von Kothen erosi kaikista viroistaan vuonna 1873.<ref name="KB" /> Suomenkielisten valtion oppikoulujen perustaminen saattoi todella alkaa vasta kun vaikutusvaltainen von Kothen oli siirtynyt syrjään.