Ero sivun ”Roni Tran” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Auktoriteettitunnisteet
Harria (keskustelu | muokkaukset)
Täydennetty
Rivi 21:
Tran oli mukana vuonna 2005 [[Idols]]-kilpailun toisen tuotantokauden seitsemän finalistin joukossa, mutta putosi toisena Pauliina Kumpulaisen jälkeen.
 
Tran valittiin Suomen ensimmäiseksi Vuoden vietnamilaiseksi 2005. Vuonna [[2006]] hän sai levytyssopimuksen [[Sony BMG Music Entertainment|Sony BMG:n]] kanssa. Ensimmäinen single oli nimeltään ''"Don't Wanna Be Alone''". Ronin esikoisalbumi ''[[Since 1987]]'' ilmestyi 17. toukokuuta, mutta jäi myynnillisesti pettymykseksi pudoten Top 40 -listalta kolmessa viikossa. Levyn toinen single oli nimeltään ''"Call Me''".
 
Tran on ollut laulamassa myös [[Eurooppa|Euroopan]] ulkopuolella. 2. heinäkuuta 2006 hänellä oli esiintyminen [[Yhdysvallat|Yhdysvalloissa]], [[Atlanta]]ssa järjestetyssä konserttisarjassa. Vietnamilainen organisaatio järjesti konserttisarjan nimeltä ''Paris by Night''. Konserttisarjaa on järjestetty kahdenkymmenen vuoden ajan muutaman kerran vuodessa yleensä Yhdysvalloissa, [[Kanada]]ssa ja [[Pariisi]]ssa.
 
Tran harrastaa myös [[jalkapallo]]ilua ja hän pelasi kaudella 2005 [[Hyvinkään Palloseura]]n edustusjoukkueessa. Kaudella 2005 Tran teki debyyttinsä 24. syyskuuta 2005 kauden viimeisessä ottelussa HyPS-[[FC Kontu|KontU]]. Edustusjalkapalloilu väistyi kuitenkin joksikin aikaa laulamisen tieltä. Vuonna 2008 hän palasi takaisin HyPSinHyPS:n edustusjoukkueen hyökkääjäksi ja myöhemmin hän on edustannutedustanut myös [[Atletico Malmi|Atletico Malmia]].
 
Tran on esiintynyt [[Helsingin kaupunginteatteri]]n musikaalissa High School Musical, jota esitettiin ensimmäisen kerran [[Linnanmäki|Linnanmäen]] [[Peacock-teatteri]]ssa syksyn 2008 ajan ja vuonna 2009 [[Savoy-teatteri|Savoy-teatterissa]]. Musikaalissa hän esitti Zekeä.
 
Tran osallistui Suomen Euroviisukarsintojen (2009/2010) avoimeen kilpailuun kappaleella ''"Star Power''".
 
Tran valittiin vuonna 2013 Tres!-poikayhtyeen laulajaksi. Yhtyeessä vaikuttaa myös toinen laulaja Masa ja räppäri Nicolas. Yhtyeeltä on ilmestynyt single "Liput Muttei Daamii".<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.iltasanomat.fi/musiikki/art-1288549634900.html | Nimeke = Entinen Idols-kisaaja mukana uudessa poikabändissä – katso video! | Julkaisu = Iltasanomat.fi | Julkaisija = Sanoma News| Viitattu = 19.3.2013 }}</ref>
 
2010-luvulla Tran on tehnyt yhteistyötä muun muassa [[Winning Team]] -EDM-ryhmän ja [[Pikku G]]:n kanssa. Tran teki kokonaisen albumin tuottaja [[MGI|Henri Lanzin]] kanssa, mutta sitä ei kuitenkaan koskaan julkaistu. Levyltä vuoti kuitenkin internetiin kappale "Broken Yet Holding On", joka on kerännyt jo jo lähes 35 miljoonaa näyttökertaa (keväällä 2020).
 
Tran esiintyy Roni Tran & F.Y.T. -yhtyeessä, jolle hän myös kirjoittaa omaa musiikkia. <ref>{{Verkkoviite|osoite=https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/9f49b729-f211-4d42-b3dc-d7ae1b43c21e|nimeke=Muistatko vielä Roni Tranin? Pääsi Idols-taipaleen jälkeen esiintymään ulkomaille asti - tältä hän näyttää nykyään|julkaisu=www.iltalehti.fi|viitattu=2020-05-24|ietf-kielikoodi=fi}}</ref>
 
== Lähteet ==