Ero sivun ”Julkisuuslaki” versioiden välillä

'''Julkisuuslaki''' eli '''laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta''' (621/1999)<ref>{{Verkkoviite|osoite=http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990621|nimeke=Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta (621/1999)|julkaisu=Finlex|julkaisija=Oikeusministeriö|viitattu=21.4.2016|tekijä=|ajankohta=21.5.1999}}</ref>, lyhenne '''JulkL''', on yleissäännös, joka käsittelee viranomaisten hallussa olevien asiakirjojen julkisuutta, salaamista ja julkistamista. Perussäännön mukaan asiakirja on julkinen, ellei sen salaamiseen ole laissa erikseen mainittua syytä. Näitä syitä on lueteltu lain 24. pykälässä§:ssä 32 kappaletta. Esimerkiksi Helsingin kaupungin omistamien yhtiöiden ja säätiöiden ei tarvitse noudattaa julkisuuslakia rahankäyttönsä suhteen.<ref name="hs15">[http://www.hs.fi/kaupunki/a1420951728052 1,7 miljardia euroa valvonnan ulkopuolella] Jyri Hänninen, Helsingin Sanomat 12.1.2015, s. A16-A17</ref>

Salaiset asiakirjat määritellään lain 24. pykälässä§:ssä. Jokaisen salassapitopäätöksen on perustuttava johonkin tämän pykälän 32:sta kohdasta. Kohdat voidaan jakaa viiteen ryhmään:

Salassa pidettäviä tietoja voidaan tietyin edellytyksin antaa asianosaisille sekä tutkimuskäyttöön. Tällöin tiedon saajattiedonsaajat ovat vaitiolovelvollisia. Salassapitoaika on 25 vuotta asiakirjan valmistumisesta. Yksilönsuojan nojalla salatut asiat ovat kuitenkin salaisia, kunnes on kulunut 50 vuotta henkilön kuolemasta tai, jos tästä ei ole tietoa, sata vuotta asiakirjan laatimisesta. Mikäli asiakirja käsittelee vielä 25 vuoden kuluttuakin maanpuolustuksen tai valtion turvallisuuden kannalta ajankohtaista rakennusta, laitetta tai menetelmää tai siinä olevia tietoja käytetään edelleen väestönsuojelun, maanpuolustuksen tai pelastustoimen suunnittelun pohjana, salassapito jatkuu, kunnes asiakirjan käsittelemä menetelmä, laite tai rakennus on poistettu salattavasta käytöstä tai asiakirja lakannut olemasta suunnittelun pohjana.

Esimerkiksi [[Helsingin kaupunki|Helsingin kaupungin]] yritysten ja [[säätiö|säätiöiden]] rahaliikenne on täysin valvonnan ulottumattomissa. Helsinki omistaa noin 90 erilaista yhtiötä tai säätiötä, joiden liikevaihdon yksityiskohdat ovat pimennossa, sillä niiden ei tarvitse muiden yritysten tapaan noudattaa julkisuuslakia. Ongelmallista se voi olla esimerkiksi silloin, kun päämääränä on noudattaa hyvän hallinnon mukaisia [[Oikeusperiaate|oikeusperiaatteita]], jotamitä mikään ei kuitenkaan takaa, kun julkisuuslakia ei tarvitse noudattaa.

Itä-Suomen yliopiston tutkijatohtori Matti Muukkonen on laajentanut päätöksen [https://www.kho.fi/fi/index/paatoksia/vuosikirjapaatokset/vuosikirjapaatos/1543991245171.html KHO:2018:164] vaikutusalaa entisestään. Hän kirjoittaa: ”Oleellista on siis havaita, ettei julkisuuslain soveltamisalasäännös lopulta rajaakaan osaa asiakirjoja kategorisesti pois julkisuusperiaatteen piiristä silloin, kun ne syntyvät kuntayhtiöiden piirissä. Se kertoo vain sen, onko kyseisellä tytäryhtiöllä velvollisuus käsitellä asiaa julkisuuslain mukaisesti eli ei ole, mikäli kyse ei ole julkisen vallan käytöstä. Mutta kun asiakirjapyyntö osoitetaan kunnan viranomaiselle, on sillä normaali velvollisuutensa käsitellä asiaa ja antaa asiassa ratkaisunsa. Osana asian selvittämistä kuntaviranomaisen tuleekin selvittää myös se, onko osa sen ’omistamista’ viranomaisen asiakirjoista jossain muualla kuin sen hallussa ja tarvittaessa pyytää kyseiset asiakirjat vaikkapa tytäryhtiöistä haltuunsa.”<ref>[https://blogs.uef.fi/oikeuttakohtuudella/tag/viranomainen/ Julkisuuslain tosiasiallinen soveltamisala laajempi kuin kunnissa ajateltu] Matti Muukkonen, Oikeutta kohtuudella - The blog of UEF Law School, 24.03.2019</ref> Kemin kaupunki on jo muuttanut toimintatapaansa julkisuuskysymyksissä KHO:n vuosikirjapäätöksen linjaamalla tavalla.<ref>[http://dynasty.kemi.fi/djulkaisu/kokous/20193814-6.PDF Valtuutettu Pirita Hyötylän ja 10 muun valtuutetun aloite päätöksenteon avoimuuden lisäämisestä]</ref>