Ero sivun ”Firewind” versioiden välillä

[arvioimaton versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Mikeman (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
Mikeman (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 29:
laulajaksi Chitral Somapalan, mutta ensimmäisen levytyksen jälkeen hän erosi yhtyeestä musiikillisten erimielisyyksien takia. Vuodesta 2006 vuoteen 2013 lähtien laulajana toimi Apollo Papathanasio. 2013 Papathanasio jätti yhtyeen, koska ei enää kokenut pystyvänsä jaksamaan elämään yhtyeen kiertue ja promootioaikataulun mukaisesti. Papathanasion korvasi saksalainen Henning Basse, joka toimi solistina yhtyeessä vuodesta 2015 vuoteen 2020 saakka tehden näin vokaalit yhdelle yhtyeen 2017 ilmestyneelle Immortals albumille. Bassen tilalle valikoitui jälleen saksalainen solisti Herbie Langhans.
 
Firewind on esiintynyt Suomessa muutamiavuoden kertoja2009 kesäfestareillaTuska festivaaleilla sekä 2008tehnyt kiertueella2 klubikeikkaa Kamelotin kanssalämmittelijä yhtyeenä (Helsinki, Oulu).
 
== Jäsenet ==