Versio 13. maaliskuuta 2020 kello 16.02 muokkaa KLS (keskustelu \| muokkaukset) seulojat, palauttajat 123 531 muokkausta p →‎Venymän ja jännityksen välinen yhteys ← Vanhempi muutos		Versio 27. huhtikuuta 2020 kello 11.23 muokkaa kumoa Jussitam (keskustelu \| muokkaukset) 11 muokkausta →‎Lujuushypoteesi Merkkaus: Visuaalinen muokkaus Uudempi muutos →
Rivi 23: Venymä mittaa tilavuusalkion muodon vääristymisen suuruutta alkuperäiseen tilanteeseen verrattuna. Näin ollen jäykän kappaleen liikkeet eivät vaikuta venymiin. Venymä on materiaalista riippumaton, dimensioton vektorisuure ([m/m]), joka saadaan pienten siirtymien tapauksessa ottamalla [[derivaatta]] muodonmuutostilasta eri suunnissa käytettävien koordinaattiakselien suhteen. Näin saatava, kolmiulotteisessa tapauksessa dimensioiltaan 3x3 '''muodonmuutosmatriisi''' ilmaisee yksikäsitteisesti tilavuusalkion vääristymän. Siitä voidaan johtaa esimerkiksi paikallinen rakenteen tilavuuden muutos, leikkautuminen, venymät ja leikkautumat halutuissa suunnissa ja esimerkiksi '''päävenymät'''. Päävenymät saadaan kiertämällä tarkastelukoordinaatistoa siten, että kyseisessä suunnassa leikkautumat häviävät. Yksiulotteinen venymä saadaan yksinkertaisesti jakamalla kappaleen pituuden muutos sen alkuperäisellä pituudella: <math>\epsilon=\Delta l/l_0</math> == Venymän ja jännityksen välinen yhteys == Rivi 43 ⟶ 45: Lujuushypoteesi on teoria joka ennustaa, kestääkö materiaali jonkin jännitystilan vaurioitumatta. Rakenteen paikallinen jännitys- ja venymätila ovat ~~siis~~ vektorisuureita. Materiaalin lujuuteen liittyvät lujuusarvot, kuten esimerkiksi materiaalin myötämisen aiheuttava jännitys ('''[[myötöraja]]''') tai murtumisen aiheuttava '''murtoraja''' ilmaistaan kuitenkin usein vain yhdellä, esimerkiksi vetosauvalla tehtyjen vetokokeiden perusteella saadulla materiaaliarvolla, eli [[Skalaari\|skalaarilla]]. Lujuushypoteeseillä todellisesta jännitys- (tai venymä)vektorista muodostetaan [[skalaari]] '''vertailujännitys''', jota verrataan vetokokeen tulokseen. Jos vertailujännitys ylittää kyseisen materiaaliarvon, pettämisen oletetaan tapahtuvan. Lujuushypoteesi siis yksinkertaistaa todellisen jännitystilanteen ja tarjoaa yksinkertaisen tavan vertailla materiaalin kokemaa jännitystä sen [[Myötöraja\|myötörajaan]]. Yleisimpiä jännityshypoteesejä ovat '''maksimipääjännitys-, maksimipäävenymä-, maksimileikkausjännitys (Tresca), vakiomuodonmuutosenergia- ja vakiomuodonvääristymisenergia (von Mises)-hypoteesit'''. Nykyään useimmiten käytetään von Misesin tai Trescan kriteeriä sitkeille aineille, kuten teräs. Hauraille aineille (valurauta, betoni) käytetään myös pääjännitys- ja päävenymähypoteesejä.

Ero sivun ”Lujuusoppi” versioiden välillä