Ero sivun ”Miekanhiontakivi” versioiden välillä

'''Miekanhiontakivet''' eli '''hiomauurrekivet''' ({{k-sv|sliprännor, slipskåror, svärdslipningsstenar}}) ovat [[Pohjoismaat|Pohjoismaista]] tunnettuja [[muinaisjäännös|muinaisjäännöksiä]], joita luonnehtii yksi tai useampi noin 50–10010–100 cm pitkä sileäksi hiottu uurre.<ref>Kivikoski 1955, s.163.</ref> Uurteet ovat muutaman sentin levyisiä ja Suomesta tunnetuissa kivissä syvimmillään viisisenttisiä.<ref>Äyräpää 1953, s. 86.</ref><ref>Aalto 2020, s. 7.</ref> Tyypillistä uurteille on, että ne syvenevät keskeltä ja kapenevat päistään.<ref name="JS2">Saukkonen 2012, s. 7.</ref> Uurteiden yhteyteen liittyy toisinaan myös sileitä laakeita hiomapintoja. Näitä ihmisen tekemiä uria ei tule sekoittaa [[jääkausi|jääkauden]] tai muun luonnollisen syyn aiheuttamiin uurteisiin.

Pohjoismaisten miekanhiontakivien syntytapaa ja -ajankohtaa ei ole tarkalleen selvitetty, mutta niidenne uskotaanovat syntyneenjoka [[rautakausi|rautakaudella]]tapauksessa esihistoriallisia. Hiomauurrekiviin kuuluu todennäköisesti eri aikoina ja eri syistä taisyntyneitä myöhemminuurteita. SuomessaSkandinaviassa miekanhiontakivetvanhimmat liitetäänhiomauurteet [[viikinkiaika|viikinkiaikaan]]ajoittuvat kivi- ja pronssikaudelle, koskamutta niidenetenkin lähistölläGotlannissa, onjosta miekanhiontakiviä tunnetaan eniten, suurin osa niistä aikakaudenajoitetaan [[kalmistorautakausi|kalmistoja]rautakaudelle]. NimestäänNimitys huolimatta"miekanhiontakivi" miekanhiontakiveton eivätkäännös todennäköisestigotlantilaisesta liitykansanomaisesta käytännön työskentelyyn.<refnimestä name="SS''svärdslipningssten''">Saukkonen. &Nimestään Seppälähuolimatta 1999</ref>kivillä ei ole hiottu miekkoja. Niiden onkinon sekä Ruotsissa että Suomessa oletettutulkittu liittyneen [[skandinaavinenSkandinaavinen muinaisusko|skandinaaviseenesihistoriallisiin muinaisuskoonrituaaleihin]], mutta tätä ajatusta on myös kyseenalaistettu, koska kivissä olevat hiomapinnat ja hiomauurteet viittaavat selvästi kivityökalujen työstämiseen.<ref name="Aalto">Aalto 2020.</ref> Vastaavanlaisia ihmistoiminnasta syntyneitä uurteita tunnetaan ympäri maailmaa, mutta miekanhiontakivillä tarkoitetaan vain Pohjoismaista tunnettua muinaisjäännöstyyppiä. Suomesta miekanhiontakiviä tunnetaan seitsemän.

Hiomauurteellisia kiviä ja kallioita on selvästi eniten [[Ruotsi]]ssa [[Gotlanti|Gotlannissa]], ja verratenniitä paljontunnetaan näitämelko tunnetaanrunsaasti myös muualta Etelä-Ruotsista.<ref name="SS"/> [[Skandinavian niemimaa|Skandinaviassa]] miekanhiontakiviä löytyy myös Etelä-[[Norja]]ssa ja [[Tanska]]n saarilla [[Sjælland]]issa ja [[Bornholm]]issa.<ref name="SS"/> Gotlannista tunnetaan noin 900 hiomauurteellista kiveä ja kalliota.<ref>Aalto 2020, s. 9.</ref> Suomen alueellaalueelta kiviätunnetuista onmiekanhiontakivistä löydettykuusi vainsijaitsee [[Kanta-Häme|Kanta]]essä ja yksi [[Pohjois-HämeestäSavo]]ssa eikä siis rannikolta, missä skandinaavinen vaikutus on kuitenkin ollut vahvinta.<ref name="SS"/> Miekanhiontakiviä tunnetaan Suomesta kuusi, joista yksi on epävarma.<ref name="JS2"/> Gotlannista hiomauurteellisia kiviä ja kallioita puolestaan tunnetaan yli kaksituhatta.<ref name="SS"/>

Ensimmäinen maininta hiomauurrekivistä Suomessa on [[Carl Axel Gottlund|C. A. Gottlundilta]] vuodelta 1857 [[Finlands Allmänna Tidning|Finlands Allmänna Tidning -lehdessä]]. Gottlund kuvailee Lammin [[Ormajärvi|Ormajärven]] Vanhakartanon kahdeksanuurteista hiomauurrekiveä, jota pitää muinaisena kirjoituksena.<ref>Gottlund 1857, s. 751.</ref> Seuraavan kerran muinaisjäännöstyyppiä käsitteli vasta vuonna 1935 [[Nils Cleve]], joka ajoitti kaksi tuolloin tunnettua kiveä viikinkiajalle ympäröivien muinaisjäännösten avulla.<ref> Cleve 1935, s. 4.</ref> Cleven jälkeen aihetta ovat käsitelleet mm. [[Sakari Pälsi]]<ref>Pälsi 1949.</ref> ja [[Aarne Äyräpää]]<ref>Äyräpää 1953.</ref> sekä viime vuosina Sirkka-Liisa Seppälä ja Jyri Saukkonen<ref name="SS"/><refSaukkonen name="JS"& Seppälä 1999; Saukkonen 2012</ref> sekä [[Ilari Aalto]]<ref>Aalto 2012; Aalto 2020.</ref>.