Ero sivun ”Virolaisen hallitus” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa |
|||
Rivi 5:
Johannes Virolaisen valinta Maalaisliiton johtoon merkitsi puolueelle suunnanmuutosta maatalousväestön luokkapuolueesta yleisvaltakunnalliseksi keskustapuolueeksi. Virolainen katsoi, että puolue ei voisi ikuisesti menestyä vain maaseutuväestön kannatuksen varassa, vaan sen olisi hakeuduttava kaupunkeihin ja muututtava pohjoismaisten sisarpuolueidensa tavoin nimeään myöten keskustapuolueeksi. Nimenmuutos toteutettiinkin kesällä 1965. Myöhemmin osoittautui, että ratkaisu oli asiallisesti oikea, sillä se osoitti uuden puheenjohtajan oivaltaneen liikkeelle lähteneen yhteiskunnallisen rakennemuutoksen luonteen ja suunnan. Maa- ja metsätalouden osuus elinkeinorakenteesta supistui 1960-luvun aikana 16 prosenttiyksikköä ja vuosikymmenen lopussa alkutuotannosta sai toimeentulonsa enää 20 prosenttia työikäisistä suomalaisista. Taktisesti nimenmuutos oli kuitenkin huonosti ajoitettu, sillä se järkytti puolueen konservatiivista kannattajakuntaa. Poliittiseen kenttään avautui markkinarako, jonka Maalaisliitosta vuonna 1959 eronnut [[Veikko Vennamo]] hyödynsi taitavasti muuttaessaan perustamansa ja johtamansa Suomen Pientalonpoikien Puolueen nimen [[Suomen Maaseudun Puolue]]eksi vuonna 1966.<ref>Jukka Tarkka ja Allan Tiitta: ''Itsenäinen Suomi: seitsemän vuosikymmentä kansakunnan elämästä'', s. 239. Helsinki: Otava, 1987.</ref>
Virolaisen hallitus toteutti kaudellaan useita poliittisia uudistuksia, kuten liikevaihtoverolain, uuden kielilain, kehitysaluelainsäädännön sekä yliopistojen perustamisen Itä- ja Pohjois-Suomeen. Hallitus ajautui kuitenkin taloudellisiin ongelmiin ja joutui näin korottamaan muun muassa autojen ja [[bensiini]]n verotusta. Nämä toimet koettiin vasemmiston piirissä itsekkäänä etupolitiikkana. Tämä johti [[Suomen Sosialidemokraattinen Puolue|SDP]]:n ja [[Suomen Kansan Demokraattinen Liitto|Kansandemokraattien]] yhteistyön lisääntymiseen eduskunnassa, mikä pohjusti seuraavien eduskuntavaalien jälkeen muodostetun [[Paasion I hallitus|Paasion I hallituksen]] syntymistä.
Virolaisen hallituksen kaudelle osuneista virkanimityksistä eniten huomiota herätti [[Eino S. Repo|Eino S. Revon]] nimitys [[Yleisradio]]n uudeksi pääjohtajaksi vuoden 1965 alussa. Johannes Virolainen toimi tähän aikaan myös Yleisradion hallintoneuvoston puheenjohtajana. Nimityksen tullessa ajankohtaiseksi syksyllä 1964 Virolainen itse ei henkilökohtaisesti edes tuntenut Repoa, mutta tätä ajoivat pääjohtajaksi etenkin presidentti Urho Kekkonen ja tämän luottomies akateemikko [[Kustaa Vilkuna]].<ref>Johannes Virolainen: ''Pääministerinä Suomessa'', s. 320. Helsinki: Kirjayhtymä, 1969.</ref>
== Kokoonpano ==
| |||