Ero sivun ”Hannu Mäkelä” versioiden välillä

36 merkkiä poistettu ,  1 kuukausi sitten
WIkipedian vakiintuneen käytännön mukaan etunimeä ei toisteta silloin kun sekaantumisvaaraa ei ole
(rakennemuutos: tuotanto ensin, yksityiselämän yksityiskohtia karsittu, lis. huomatus ansioluettelomaisuudesta)
(WIkipedian vakiintuneen käytännön mukaan etunimeä ei toisteta silloin kun sekaantumisvaaraa ei ole)
 
== Kirjallinen ura ==
Hannu Mäkelä on julkaissut yli sata teosta. Niihin kuuluu niin romaaneja, muistelmia, runokirjoja, lastenkirjoja, näytelmiä ja kuunnelmia kuin toimitettuja kirjallisuuskokoelmiakin sekä yksi novellikokoelma. Mäkelän esikoisteos on kaksoisromaani, kaksi teosta, joilla ei ole juonellista yhteyttä, mutta jotka muuten ovat yhtä, kuvaavat samaa kokemusmaailmaa, jäsentyvät yhdeksi kokonaisuudeksi, romaanit ''Matkoilla kaiken aikaa'' ja ''Kylliksi! tai Liikaa''.
 
Hannu Mäkelä on ollut vapaa kirjailija vuodesta 1987. Aiemmin hän työskenteli [[Otava (kirjankustantamo)|Otavassa]] eri tehtävissä 1967–1986. Otava on myös kustantanut useimmat hänen kirjansa. Vuonna 2006 ilmestynyt [[Samuli Paronen|Samuli Parosesta]] kertova muistelmateos ''Samuli'' on toistaiseksi viimeinen Otavan kustantama Mäkelän teos. Nykyisin Mäkelän kirjat kustantavat [[Kustannusosakeyhtiö Tammi|Tammi]] ja Paasilinna.
 
Hannu Mäkelän varhaisessa runoudessa korostuvat lähinnä arkiset kokemukset ja vaikutelmat, mutta myöhemmin on korostunut tietoisuus [[Idylli|idyllin]] rinnalla elävistä hävityksen voimista. Epäily ja turhuuden tunnot häiritsevät huolimatta pinnallisesta levosta. [[Eino Leino]] ja [[L. Onerva]] ovat Mäkelälle erityisen läheisiä kirjailijoita, ja hän on kirjoittanut heistä paljon. Mäkelän mukaan Eino Leino on Suomen kansallisrunoilija.<ref>{{Verkkoviite | Osoite=http://hannumakela.com/webpage/id/13.html | Nimeke=Eino Leinon elämä | Tekijä=Mäkelä, Hannu | Julkaisu=hannumakela.com | Viitattu=6.1.2014}}</ref>
 
Näytelmissään Mäkelä kuvaa usein yhteisön puristuksessa elävää poikkeusyksilöä (esimerkiksi [[paltamo]]laista voimamiestä [[Talas-Eera]]a).
 
Hannu Mäkelä tunnetaan myös lastenkirjailijana, ja hänen luomansa [[Herra Huu]] on suomalaisen lastenkirjallisuuden suosituimpia hahmoja. Mäkelän tuotantoa on käännetty 15 kielelle, ja erityisesti Herra Huu -lastenkirjat ovat saavuttaneet suosiota Suomen ulkopuolella.{{Lähde}}
 
== Yksityiselämä ==
Mäkelän vanhemmat olivat kansakoulunopettajat<ref>Kuka kukin on</ref> [[Väinö Mäkelä (opettaja)|Väinö Mäkelä]] ja Eevi Leinonen. Hän on vanhempiensa nuorin lapsi. Hannu Mäkelän ja hänen isänsä välit olivat hyvin vaikeat, mistä hän kertoo kirjassaan ''Isä'' (2004).
 
Hannu Mäkelä on koulutukseltaan kansakoulunopettaja. Hän toimi opettajana [[Käpylän iltaoppikoulu]]ssa.<ref>Mäkelän kotisivut.</ref> Mäkelän ensimmäinen puoliso oli [[Maikki Harjanne|Maikki]] o.s. Saksman (nykyinen Maikki Harjanne). Mäkelällä ja Harjanteella on yksi vuonna 1966 syntynyt poika. Myöhemmin Mäkelä on ollut naimisissa kirjailija [[Kristiina Louhi|Kristiina Louhen]] kanssa sekä vuosina 2004–2009 tutkija [[Anna Kortelainen|Anna Kortelaisen]]<ref>{{Lehtiviite | Tekijä=Rinne, Jaana | Otsikko=Yksin Kalliossa | Julkaisu=Apu | Ajankohta=12.3.2010 | Sivut=}}</ref> kanssa. Vuodesta 2011 hän oli naimisissa Svetlana Aksjonovan kanssa, joka kuoli vuonna 2017.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.hannumakela.com/curriculum-vitae/| Nimeke = Curriculum Vitae| Tekijä = | Julkaisu =Kirjailija Hannu Mäkelä| Ajankohta = | Viitattu = 8.11.2017}}</ref> Mäkelä asuu [[Lohja]]n [[Sitarla]]ssa.<ref>Heimo Hatakka, [https://www.menaiset.fi/artikkeli/ihmiset-ja-ilmiot/ihmiset/hannu-makela-yllattaen-kuolleesta-svetlana-puolisostaan-hanen Hannu Mäkelä yllättäen kuolleesta Svetlana-puolisostaan,] Me naiset 21.2.2019, viitattu 21.2.2020</ref> Mäkelä avioitui viidennen kerran vuoden 2020 helmikuussa.<ref>{{Verkkoviite|osoite= https://www.is.fi/viihde/art-2000006413438.html |nimeke=Kirjailija Hannu Mäkelä, 76, meni naimisiin – kertoo hääpäivästä yksityiskohtaisesti blogissaan|julkaisu=Ilta Sanomat|ajankohta=2020-02-20|viitattu=2020-02-20 }}</ref>
{{Korjattava|Tämä osa muistuttaa liikaa kopiota ansioluettelosta. Vain merkittävimmät teokset voisi luetella. Artikkelin muihin osiin voisi lisätä jotain esimerkiksi kirjojen saamasta vastaanotosta riippumattomista lähteistä.}}
== Teokset ==
51 884

muokkausta