Ero sivun ”Jimmy Carter” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 59:
[[Tiedosto:Carter DengXiaoping.jpg|thumb|Carter ja [[Deng Xiaoping]] (1979)]]
Carter ilmoitti ulkopolitiikassaan pyrkivänsä ajamaan etenkin [[Ihmisoikeudet|ihmisoikeuksia]] ja köyhyyden vähentämistä. Hän kiinnitti huomiota [[Neuvostoliitto|Neuvostoliiton]] ihmisoikeuksiin, uhkasi Latinalaisen Amerikan hallituksia tuen leikkaamisella, mikäli maat eivät parantaisi ihmisoikeustilannettaan, sekä vaati [[Etelä-Afrikka|Etelä-Afrikassa]] vallan antamista mustalle enemmistölle jopa sotilasavun lakkauttamisen uhalla. [[Kiina]]n ihmisoikeusrikkeistä Carterin hallinto oli hiljaa, sillä Carter halusi normalisoida diplomaattisuhteet Kiinaan.<ref>Kantola 2017, s. 126–127.</ref> Diplomaattisuhteet Yhdysvaltain ja Kiinan kansantasavallan välillä solmittiin vuoden 1979 alussa, ja samalla suhteet [[Taiwan]]iin katkaistiin, mikä oli [[Peking]]issä asetettu diplomaattisuhteiden solmimisen ehdoksi. Yhdysvaltalaiset konservatiivipoliitikot arvostelivat voimakkaasti Carterin päätöstä.<ref>''Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1980'', s. 34. Helsinki: Otava, 1979.</ref>
[[Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokous|Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksen]] päätösasiakirjan ”kolmannessa korissa” oli nostettu ihmisoikeuksien kunnioittaminen valtioiden välisten suhteiden yhdeksi mittariksi. Jimmy Carterin tinkimättömyys ihmisoikeuskysymyksissä johti Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välisiin yhteenottoihin Etykin ensimmäisissä seurantakokouksissa, jotka pidettiin vuonna 1977 [[Belgrad]]issa ja vuonna 1979 [[Madrid]]issa.<ref>Max Jakobson: ''Tilinpäätös'', s. 65. Helsinki: Otava, 2003.</ref>
Carterin ulko- ja turvallisuuspoliittisena neuvonantajana toimi puolalaissyntyinen [[Zbigniew Brzezinski]], jonka asenne Neuvostoliittoa kohtaan oli selvästi Carteria jyrkempi.<ref>Ilkka Pastinen: ''Uusi maailmanjärjestys: kylmästä sodasta globalisaatioon'', s. 46. Helsinki: Otava, 2007.</ref> Brzezinski julisti liennytyspolitiikan hiipuneen, minkä vuoksi Yhdysvaltain olisi tehostettava omien kansallisten etujensa ajamista maailmalla. [[Vietnamin sota|Vietnamin sodan]] jäljiltä alamaissa olleita Yhdysvaltain asevoimia alettiin vahvistaa, ja Yhdysvallat kiinnostui jälleen myös Euroopasta. [[Pohjois-Atlantin liitto|Sotilasliitto Naton]] eurooppalaisille jäsenmaille muodostui kuitenkin epämääräinen kuva Carterin hallinnon ulkopolitiikasta, sillä ulkoministeri [[Cyrus Vance]] pyrki ylläpitämään ja parantamaan neuvotteluyhteyksiä Moskovaan. Yhdysvaltain hallinnon sisäisissä kamppailuissa voiton vei usein Brzezinskin kovempi, patoamispolitiikkaa kannattanut linja.<ref>Pekka Visuri: ''Suomi kylmässä sodassa'', s. 258–259. Helsinki: Otava, 2006.</ref>
| |||