Ero sivun ”Klaani” versioiden välillä

Sosiaaliantropologi Philip Carl Salzman kuvailee klaaniyhteiskuntien tuntomerkkejä kirjassaan ''"Culture and Conflict in the Middle East".'' <ref name=":0" /> Klaaniyhteiskunta on vastakohta [[Valtio|valtiotyyppiselle]] järjestäytymiselle. [[Max Weber|Max Weberin]] vuonna 1919 esittämän määritelmän mukaan valtio tarkoittaa väkivallan monopolia, missä keskusvalta hallitsee tiettyä maantieteellistä aluetta.<ref>{{Verkkoviite|osoite=https://www.academia.edu/26954620/Politics_as_Vocation.pdf|nimeke=Introduction, s. 4|tekijä=Tony Waters & Dagmar Waters|julkaisu=Weber's Rationalism and Modern Society|ajankohta=2015|julkaisija=Palgrave MacMillan|viitattu=}}</ref> Keskusvalta alistaa muun yhteiskunnan alaisuuteensa voidakseen verottaa sitä. Verotuloilla keskusvalta rakentaa koneistoaan ja alkaa myös laatia kaikkia koskevia lakeja pitääkseen yllä järjestystä.

 

 

Yksilöiden ja ryhmien oikeuksia vaalitaan klaaniyhteiskunnassa oikeuksien rikkojaa uhkaavalla kostolla. Jos vieraaseen sukuun kuuluva tappaa omaan sukuun kuuluvan ihmisen, jokaisen velvollisuus on kostaa teko tappamalla kuka tahansa vieraan suvun jäsen. Näin pitkälle ei tarvitse mennä, jos neuvottelut johtavat hyvityksen maksamiseen. Tietoisuus koston uhasta on tehokas keino pitää yllä järjestystä ja välttää toisten ryhmien loukkaaminen. Loukkaavien tekojen kostaminen on klaaniyhteiskunnassa elävälle ihmiselle selviytymisen avainkysymys, sillä jos vastatoimia ei tarvitse pelätä, henkilö tai hänen ryhmänsä alistetaan raa'asti.

 

Solidaarisuudella ''(asabiyya)'' on kuitenkin hintansa, koska henkilö voi joutua sotketuksi jopa hengenvaaralliseen välienselvittelyyn asiassa, joka ei hänelle varsinaisesti kuulu. Tämän takia klaaniyhteiskuntiin on kehittynyt voimakas normisto säätelemään yksilön velvollisuutta olla mukana yhteisissä asioissa. Sitä kutsutaan kunniakulttuuriksi. Yksilön kunnia vaatii, että hän osallistuu yhteisönsä puolustamiseen, vaikka asia ei suoraan häntä koskisikaan. Ellei hän näin tee, hänen osakseen lankeaa häpeä, joka merkitsee yksilön sosiaalisen aseman romahtamista yhteisössä. Tietoisuus vastatoimien välttämättömyydestä muokkaa ihmisten persoonallisuutta, sillä oman kunnian valvomisesta tulee elintärkeä kysymys.

 

Ristiriitojen hallintaan on luontaisesti kehittynyt mekanismi, joka säätelee yksilöiden ja ryhmien osallistumisvelvoitetta. Salzman kutsuu sitä käsitteellä "tasapainotettu vastakkaisuus" ''(balanced opposition).'' <ref name=":1">Philip Carl Salzman, 2008, 11</ref> Yksilön tai ryhmän velvollisuus kostoon riippuu siitä, millä tasolla loukkaaminen on tapahtunut. Perheessä tapahtuneet asiat ratkotaan perheen sisällä. Perheiden väliset riidat ratkotaan perheiden kesken ja sukuriidat sukujen kesken. Perheenjäsenilllä on velvollisuus puuttua asiaan, jos sitä vastaan kohdistuu loukkaus, jonka tekijä on toinen perhe. Jos loukkaaja on toinen sukuryhmä, velvollisuus vastatoimiin siirtyy loukatun sukuryhmän kaikille jäsenille. Tällä tavoin "tasapainotettu vastakkaisuus" kohtuullistaa yksilöön kohdistuvaa kunniavelvoitetta. <ref name=":1" />