Ero sivun ”Šiialaisuus” versioiden välillä

Šiioijen ja sunnien välillä on eroja rukousrituaaleissa ja ramadan-paastossa. Perjantairukous ei ole šiioille yhtä tärkeä kuin sunneille, koska sitä johtamaan tarkoitettu imaami on kätkeytynyt. Šiioilla on omia rituaalejaan, kuten imaamien haudoilla käynti, mitkä lähentelevät tärkeydessään pyhiinvaellusta Mekkaan.<ref name=":7">Bernheimer & Rippin, 2019, 127</ref> Joistakin suuntausten välisistä merkittävistä eroista on tullut eräänlaisia maamerkkejä. Šiioilla on käytössä väliaikainen avioliitto ''(mutʿa)'', jonka katsotaan perustuvan Koraaniin (4:24). Sunnit eivät hyväksy avioliiton keston rajoittamista etukäteen. Avioeroa ja perintöä koskevat säädökset eroavat myös. Huomattavin ero on uskontunnustuksessa, johon lisätty lause: "''ja todistan että Ali on Jumalan ystävä [wali]''”. Kyseessä on myöhäinen lisäys; sitä ei esiinny varhaisissa teksteissä lukuunottamatta Ibn Bābawayhia, joka kieltää sen käytön. Lause omaksuttiin luultavasti vasta 1500-luvulla, kun safavidit tekivät šiialaisuudesta Iranin valtionuskonnon vuonna 1501.<ref name=":7" /> Kuitenkin jo al-Kulayni oli katsonut, että perinteinen kaksiosainen šahada ei ollut riittävä vaan vaatii lisäyksen. 1500-luvulta lähtien šiialaisuus kehittyi nykymuotoonsa oppineiston järjestäydyttyä hierarkiaksi, jonka huipulla on yksi tai useampi ''[[marza'-i taqlid]]'' ("jäljittelyn kohde") ja hänen alapuolellaan ylempien oppineiden (''[[ajatollah]]'') ja tavallisen papiston luokka.<ref name=":8" />

Šiialaisuuden perusajatuksiin kuului, että jokaisella sukupolvella oli oma imaaminsa. On ymmärrettävää, että imaamin persoonasta saattoi helposti syntyä erilaisia käsityksiä. Šiialaisuus eriytyikin useisiin ryhmiin, joista tärkeimpiä nykyisin ovat [[ismailiitit]] eli 7-šiialaiset ja [[Zaidilaisuus|zaydilaise]]<nowiki/>t.

Perinteinen šiialainenŠiialainen valtioteoria oli Iranissa sovitettavissa Persian šaahin maalliseen hallintoon: mikä tahansa hallintovaltaan, myössillä uskonoppineidenpapiston hallinto,tavoitteena oli imaamin eli johtajan puuttuessa epäoikeudenmukainen. Oppineiston tehtävänä oli pyrkiä ohjaamaanohjata hallintoa islamilaiseen suuntaan, mutta ei ottaa valtaa itselleen. Šaahin ja uskonoppineiden tasapaino toimi jotenkuten vuoteen 1978. Länsimaalaiset vaikutteet kuitenkin alkoivat rikkoa tasapainoa 1800-luvulla, mikäjolloin näkyialkoi esoteerisinäIranin liikkeinäislamilainen (katsovallankumous. [[Bab]])Stiä jaoli 1900-luvullaedistämässä šaahi [[Reza Pahlavi]]n ja hänen seuraajansa [[Muhammad Reza Pahlavi]]n pyrkimyksenäpyrkimys työntääheikentää uskonoppineetuskonoppineiden kokonaanasemia pois politiikastapolitiikassa. [[Ajatollah Khomeini]] kehitti uuden šiialaisen valtioteorian, jonka mukaan uskonoppineisto, erityisesti yksi uskonoppinut, voisi hallita valtiota suoraan siihen saakka kunnes imaami palaisi ja ottaisi vallan haltuunsa. Iran muuttui Khomeinin hallitsemaksi islamilaiseksi valtioksi 1979. Jotkut näkivät Khomeinissa kätkeytyneen imaamin itsensä, mitä käsitystä hän ei ruokkinut mutta ei myöskään kiistänytinkarnaation.<ref name=":8">{{Kirjaviite | Tekijä=Hämeen-Anttila, Jaakko | Nimike=Islamin monimuotoisuus | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Gaudeamus | Vuosi=1999 | Tunniste=ISBN 951-662-749-8}}</ref>