Ero sivun ”Bamperos” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Kekkone (keskustelu | muokkaukset)
mielipiteitä veks
Rivi 3:
Yhtyeen tavaramerkiksi muodostui moniääninen lauluharmonia ja vauhdikkaat show’t{{lähde}}. Bamperos keikkaili ympäri Suomea ja laivoilla ja esiintyi televisiossa ja radioasemilla. Yhtye teki jinglen Oulun ensimmäisen kaupallisen radioaseman, Radio Megan, avajaisiin vuonna 1988.
 
[[Petri Tuunainen]] väittää kirjassaan ''500 iskelmätähteä'', että Bamperos oli yksi Suomen parhaista laulubändeistä jota monet jälkipolven orkestereista ovat pitäneet musiikillisena esikuvanaan. Bamperos esiintyi Suomen suurimmissa ja parhaissa ravintoloissa ja niin Tuunaisen kuin Tony Latvankin mukaan se oli yksi kalleimmin palkatuista ravintolaorkestereista porilaisen Pureman kanssa 1970- ja 1980-luvuilla.
 
== Historia ==
Rivi 15:
 
== Julkaisut ==
Bamperos julkaisi urallaan viisi albumia ja sen suosituimmaksi kappaleeksi kohosi "Tule kanssani kylpyyn", joka on edelleen karaokebaareissa suosittu . Bamperoksen parhaaksi levyksi on luonnehdittu sen 10-vuotisjuhlajulkaisua, jokavuotisjuhlajulkaisu ilmestyi 1983. Muita Bamperos-kappaleita olivat muun muassa "Kimonota raotuta", "Kettunen keskiyön cowboy", "Se on meininki näin", ja myös [[Paula Koivuniemi|Paula Koivuniemen]] sittemmin levyttämä italoiskelmä "Lähdetään pois". Erkki Vehkaperä esitti "Kettusen" [[Lauantaitanssit|Lauantaitansseissa]].
 
=== Albumit ===