Ero sivun ”Ryōyū Kobayashi” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
kolmas tänään
toinen tänään
Rivi 13:
| kaudet = 2016–
| voitot = 16
| palkintokorokkeella = 2627
| päivitetty = 1819. tammikuuta 2020
}}
{{MitalitaulukkoYlä}}
Rivi 30:
Kobayashi debytoi [[Mäkihypyn maailmancup|maailmancupissa]] tammikuussa 2016 Zakopanessa sijoittuen heti seitsemänneksi. Ensimmäisen palkintosijansa hän saavutti marraskuussa 2018 [[Wisła]]ssa oltuaan kolmas. Viikkoa myöhemmin [[Ruka]]lla hän saavutti ensimmäiset kaksi osakilpailuvoittoaan. Seuraavana viikonloppuna hän saavutti [[Nižni Tagil]]ssa kolmossijan ja voiton. [[Engelberg]]issä hän voitti jälkimmäisen kilpailun. [[Keski-Euroopan mäkiviikko 2018–2019|Keski-Euroopan mäkiviikolla 2018–2019]] hän voitti kaikki neljä osakilpailua, kolmantena hyppääjänä [[Sven Hannawald]]in ja [[Kamil Stoch]]in jälkeen. Mäkiviikon jälkeen hän voitti [[Val di Fiemme]]n ensimmäisen kilpailun, ja oli seitsemäs Val di Fiemmen toisessa kilpailussa ja [[Zakopane]]n kilpailussa. [[Sapporo]]n kilpailuissa hän oli kuudes ja kolmas. Helmikuussa hän voitti Oberstdorfin lentomäen toisen osakilpailun ja oli toinen Lahden kilpailussa. [[Willingen]]issä hän saavutti kolmossijan ja voiton. MM-kilpailujen jälkeen hän voitti [[Trondheim]]issa ja oli toinen [[Lillehammer]]issa. Hän varmisti maailmancupin voiton jo ennen viittä viimeistä osakilpailua. Hän sijoittui toiseksi [[Vikersund]]issa ja voitti [[Raw Air]]in kokonaiskilpailun. [[Planica]]ssa hän saavutti kakkossijan ja voiton. Hän voitti maailmancupin kokonaiskilpailun lisäksi lentomäkicupin.<ref name="fis"/>
 
Kaudella 2019−2020 Kobayashi voitti [[Klingenthal]]issa, Engelbergissä sekä mäkiviikolla Oberstdorfissa ja, sijoittui Nižni Tagilissa sekä [[Titisee-Neustadt]]issa toiseksi ja Nižni Tagilissa sekä Titisee-Neustadtissa kolmanneksi. Mäkiviikon kokonaiskilpailussa hän oli neljäs.<ref name="fis"/>
 
[[Mäkihypyn kesä-GP|Kesä-GP-sarjassa]] hän on voittanut neljä osakilpailua. [[Mäkihypyn Continental Cup|Continental Cupissa]] hän on hypännyt vuodesta 2015 alkaen, ja on sijoittunut siellä parhaimmillaan 22:nneksi. Nuorten MM-kisoista hänellä on normaalimäen ja joukkuemäen pronssi vuodelta 2016.<ref name="fis"/>