Ero sivun ”Canterburyn tarinoita” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
kh
-w
Rivi 26:
|seuraava =
}}
'''Canterburyn tarinoita''' on kokoelma [[Geoffrey Chaucer]]in [[1300-luku|1300-luvulla]] kirjoittamia [[runo]]muotoisia tarinoita. Kertomuksia yhdistää [[kehyskertomus]] [[pyhiinvaeltaja|pyhiinvaeltajista]] matkalla [[Southwark]]ista [[Canterbury]]yn englantilaisen pyhimyksen [[Thomas Becket]]in haudalle. Teos on kirjoitettu [[keskienglanti|keskienglanniksi]]. Toivo Lyyn suomennoksen on julkaissut WSOY vuonna 1962. Eeva-Liisa Mannerin proosamuotoinen suomennos on tehty Eleanor Farjeonin mukaelman perusteella.
 
Teostaan kirjoittaessaan Chaucer sai vaikutteita italialaiselta renessanssirunoilijalta [[Boccaccio]]lta ja tämän teoksesta ''[[Decamerone]]''. Chaucerin teos on kuitenkin Carl Grimbergin mukaan elävämpi ja dramaattisempi. Boccaccion teoksen henkilöt sanelevat kertomuksensa, mutta samalla kun Chaucerin teoksen hahmot kertovat tarinoitaan, he elävät omaa elämäänsä. Kirjailija tekee heistä jokaisesta selväpiirteisen persoonan ja jokaisen kertomus sopii tämän persoonallisuuteen. He auttavat tarinan kulussa ja pääasiana on pyhiinvaellus, eivät kertomukset.<ref name=Grimberg127>Grimberg: Kansojen historia, osa 10, s. 127</ref>
Rivi 33:
 
== Tarinat ==
Teos alkaa, kun runoilija eräänä päivänä pistäytyy Lontoossa "Asetakki"-nimisessä ravintolassa. Sinne on saapunut myös joukko miehiä ja naisia, jotka ovat runoilijan tavoin lähdössä pyhiinvaellusmatkalle CanteburyynCanterburyyn. Tunnelma on mitä mainioin ja isäntä tarjoilee useita pikareita asiakkailleen. Kirjava joukko ihmisiä viihtyy toistensa parissa erittäin hyvin.<ref>Grimberg: Kansojen historia, osa 10, s. 122</ref>
 
Paikalla ovat rouva Engelentine, lihava munkki, kerjäläismunkki, hämäriin liiketoimiin sekaantunut kauppias, nukkavieru Oxfordin oppinut, rikas juristi, kutoja, mylläri, puuseppä lääkäri, mylläri ja Bathin rouva. Kun hilpeä seurue saa syötyä ja juotua, ehdottaa kapakoitsija, että lähdettäisiin seuraavana päivänä Canteburyyn pyhiinvaellusmatkalle. Jotta matkasta tulisi miellyttävä, pitäisi jokaisen kertoa kaksi juttua menomatkalla ja kaksi juttua paluumatkalla. Parhaan tarina kertojalle pidettäisiin lopuksi "Asetakissa" juhlat.<ref>Grimberg: Kansojen historia, osa 10, s. 122–126</ref>