|
'''Ismailiitit''' eli '''ismaililaiset''' tai '''seitsemänšiialaiset''' on [[šiialaisuus|šiiamuslimien]] toiseksi suurin ryhmä – suurin on etenkin [[Iran]]issa vaikuttava [[kaksitoistašiialaisuus]].
Ismailiitit elävät Etelä-Aasiassa, [[Syyria]]ssa, [[Saudi-Arabia]]ssa, [[Jemen]]issä, [[Kiina]]ssa, [[Tadžikistan]]issa, [[Afganistan]]issa ja [[Itä-Afrikka|Itä-Afrikassa]]. Viime aikoina heitä on emigroitunut myös Amerikkaan ja [[Eurooppa]]an.
Sekä ismailiitit että kaksitoistašiiat hyväksyvät kuusi ensimmäistä [[imaami]]a, jotka periytyvät [[Muhammad]]in tyttären Fatiman kautta. Suunnat ovat keskenään eri mieltä seitsemännestä [[imaami]]sta, joka ismailiittien mukaan oli kuudennen imaamin [[Ja’far al-Sadiq]]in vanhin poika [[Isma’il ibn Ja’far]], kaksitoistašiiojen käsityksen mukaan hänen nuorempi poikansa [[Musa al-Kazim]]. Ismailiitit ovat jakautuneet useisiin suuntauksiin, joista muutama on säilynyt nykypäivään.
==Tausta ja suuntauksia==
Šiialaisten kuudes imaami Ja’far al-Sadiq nimitti poikansa Isma’ilin seuraajakseen, mutta tämä kuoli ennen isäänsä vuonna [[755]], ja imaamiksi tuli Musa al-Kazim. Kun tämä imaamilinja oli menettänyt kannatustaan ja yhdestoista imaami vuonna [[873]] tai [[874]] kuollut ilman perillistä, oli kahdestoista imaami ensimmäinen, joka oli "kätkeytynyt". Osa šiialaisista alkoi pitää kätkeytyneenä imaamina Isma’ilia, jonka maanpäällisenä edustajana esiintyi Abdullah al-Akbar. Tätä vanhakantaista ismailiittiryhmää nimitettiin myöhemmin [[karmaatit|karmaateiksi]]. Karmaatit, joita heidän vastustajansa pitivät erityisen fanaattisina, tekivät ryöstöretken [[Mekka]]an ja pitivät vuosikymmeniä hallussaan Kaaban pyhää kiveä. Karmaattivaltio hävisi [[1300-luku|1300-luvulla]]. Monet ismailiitit ovat [[panenteismi|panenteisteja]].
Vuonna [[899]] ismailiittiliikkeen johtaja julistautui kätkeytyneeksi imaamiksi, Abdullah al-Mahdiksi, mikä johti välirikkoon karmaattien kanssa. Imaamin seuraajat siirtyivät Pohjois-Afrikkaan, missä Abdullah al-Mahdi julistautui koko muslimiyhteisön hallitsijaksi vuonna [[910]]. Hänen perustamansa ismaililainen [[fatimidit|fatimidien]] kalifaatti valloitti Abdallahin seuraajien aikana suurimman osan Pohjois-Afrikasta ja laajoja alueita Lähi-idästä, sekä uhkasi vakavasti [[abbasidit|abbasidien]] [[sunnalaisuus|sunnalaista]] kalifikuntaa. Fatimidit kukistettiin vuonna [[1171]].
Fatimidien aikana syntyi useita erillisiä ismailiittiliikkeitä. Osa ismailiiteista ryhmittyi vuonna [[1021]] kadonneen kalifin al-Hakimin taakse. He siirtyivät Libanoniin ja Syyriaan, missä liike on säilynyt nykypäiviin asti lähes omaksi uskonnokseen eriytyneenä [[druusilaisuus|druusilaisuutena]].
Kruununperillinen Nizarin syrjäyttäminen ja murha vuonna [[1094]] sai puolestaan monet Iranin ismailiitit liittymään Nizarin imaamiuden taakse. '''Nizarit''' perustivat Iraniin ja Syyriaan puoli-itsenäisiä kaupunkivaltioita, joista tunnetuin oli Hasan-i Sabbahin [[Alamut]]. Sen asukkaista, [[assassiinit|assassiineista]], on Euroopassa kerrottu erilaisia legendoja. Mongolikaani [[Hülegü]]n hyökkäys vuonna [[1256]] tuhosi Alamutin ja suuren osan nizarien kirjallisuudesta, mutta liike on jatkanut olemassaoloaan nykyaikaan saakka lähestyen [[islam]]in valtavirtaa. Liikkeen johdossa ovat [[1800-luku|1800-luvulta]] saakka olleet perinnöllistä [[Agha Khan]] -titteliä käyttävät imaamit, joiden katsotaan polveutuvan Alamutin imaameista.
Kalifi al-Amirin murha ja hänen yksivuotiaan poikansa Tayyibin katoaminen vuonna [[1130]] olivat alkuna '''tayyibi'''-liikkeelle, joka pitää Tayyibia kätkeytyneenä imaamina. Tayyibien merkittävin ryhmä da'ubit, jolla on jäseniä noin puoli miljoonaa, elää nykyisin [[Intia]]ssa. Lisäksi on pienemmät ryhmät Jemenissä ja Itä-Afrikassa.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä =Jaakko Hämeen-Anttila| Nimeke =Islamin monimuotoisuus| Vuosi =1999| Kappale = | Sivu = | Selite = | Julkaisija =Gaudeamus| TunnisteIsbn =ISBN 951-662-749-8}}</ref>
==Lähteet==
{{Viitteet}}
<references />
[[Luokka:Islamin suuntaukset]]
| 