Ero sivun ”Laakiobasaltit” versioiden välillä

Laakiobasalttimuodostumat lasketaan kuuluviksi suuriin magmaprovinsseihin ({{k-en|LIP, large igneous province}}): niiden kattama pinta-ala on vähintään 100 000 km², ja suurin osa [[Magma|kivisulien]] tilavuudesta on purkautunut maapallon pinnalle alle viidessä miljoonassa vuodessa<ref name=":0">Bryan, S.E. & Ernst, R.E. (2008) Revised definition of large igneous provinces (LIPs). Earth-Science Reviews, 86, 175–202. http://dx.doi.org/10.1016/j.earscirev.2007.08.008

Laakiobasalttien jäänteitä tunnetaan jo yli kahden miljardin vuoden takaa [[Arkeeinen aioni|arkeeiselta]] ajalta<ref name=":0" />, ja nuorimmat laakiobasalttimuodostumat löytyvät Yhdysvalloista ([[Columbia (joki)|Columbia-joen]] laakiobasaltit, ikä n. 6–17 milj. vuotta<ref>USGS http://vulcan.wr.usgs.gov/Volcanoes/ColumbiaPlateau/summary_columbia_plateau.html</ref>). Varsinaisia laakiobasaltteja ei tunneta purkautuneen historiallisella ajalla: [[Islanti|Islannin]] rakopurkaukset (esim. [[Lakagigar|Laki]] vuosina 1783–1784) ovat purkausmekanismiltaan samankaltaisia, mutta tilavuudeltaan ja purkaustiheydeltään verrattaen pienempiä.

Monia suuria laakiobasalttipurkaksia on esitetty useiden esihistoriallisten maa- ja merieliöstöjen [[Joukkosukupuutto|joukkosukupuuttojen]] aiheuttajiksi. Laakiobasalttien kanssa samanikäisistä [[Sedimenttikivilaji|sedimenttikivistä]] on löydetty [[fossiili]]<nowiki/>-lajiston harventumisen lisäksi todisteita myös eloperäisen [[Hiili|hiilen]] määrän vaihteluista, [[Ilmastonmuutos|ilmastonmuutoksista]] sekä [[Meren anoksia|merien hapenpuutteesta]]<ref name=":2">Rampino, M.R. (2010) Mass extinctions of life and catastrophic flood basalt volcanism. PNAS 107, 6555-6556.

</ref>. Näiden muutosten aiheuttajiksi on epäilty laakiobasalttipurkausten suurissa määrin ilmakehään vapauttamia [[Kasvihuonekaasu|kasvihuone-]] ja muita myrkyllisiä kaasuja<nowiki/><ref name=":2" /><ref name=":3" /><ref name=":4">Black, B.A., Elkins-Tanton, L.T., Rowe, M.C. & Peate, I.U. (2012) Magnitude and consequences of volatile release from the Siberian Traps. Earth and Planetary Science Letters, 317–318, 363–373. http://dx.doi.org/10.1016/j.epsl.2011.12.001

Muita merkittäviä joukkosukupuuttoihin yhdistettyjä laakiobasaltteja ovat mm. (1) Keski-Atlantin laakiobasaltit ([[Triaskaudentriaskauden lopun joukkosukupuutto]] n. 200 milj. vuotta sitten), joiden purkautumista seurasi [[Atlantin valtameri|Atlantin valtameren]] avautuminen ja joiden jäänteitä löytyy neljältä eri mantereelta (Pohjois- ja Etelä-Amerikka, Eurooppa ja Afrikka), (2) Karoo-Ferrarin laakiobasaltit eteläisessä Afrikassa ja Etelämantereella (jurakauden Toarcian-joukkosukupuutto n. 180 milj. vuotta sitten), (3) Deccan-laakiobasaltit Intiassa ([[Liitukauden joukkosukupuutto|liitukauden lopun joukkosukupuutto]] n. 66 milj. vuotta sitten; sukupuuton pääsyyllinen kuitenkin todennäköisesti [[Chixulub|Jukatanin niemimaan asteroiditörmäys]]) sekä (4) Pohjois-Atlantin laakiobasaltit Britteinsaarilla ja Grönlannissa ([[Paleoseenin-eoseenin lämpöhuippu|paleoseenin lopun joukkosukupuutto]] n. 55 milj. vuotta sitten).

[[Fanerotsooinen aioni|Fanerotsooisen eonin]] suurimmat mantereiset laakiobasaltit purkautuivat [[Siperia]]ssa n. 251-249251–249 milj. vuotta sitten. Purkauskeskukset sijaitsivat nykyisen Keski-Siperian tasangolla suurten [[Ob]]- ja [[Lena]]jokien välissä, maantieteellisen keskuksen sijaitessa noin 500 kilometriä [[Norilsk|Norilskin]] kaupungista etelään. Laavavirrat kattoivat kooltaan [[Eurooppa|Euroopan]] pinta-alaa vastaavan alueen, n. 50°–7550–75° pohjoista leveyttä ja 60°–12060–120° itäistä pituutta, ja kivisulan kokonaistilavuuden on arveltu olleen kahdesta viiteen miljoonaan kuutiokilometriä<ref>Elkins-Tanton, L.T. (2011) The Siberian Large Igneous Province and the End-Permian Extinction: Coincidence and Causality. http://www.largeigneousprovinces.org/aug11</ref>, joka vastaa n. 100–200-kertaisesti [[Itämeri|Itämeren]] vesitilavuutta. Aktiiviseen vaiheeseen liittyi myös pyroklastisia räjähdyspurkauksia, jotka levittivät vulkaanista tuhkaa vielä laavavirtojakin laajemmalle alueelle. Aikojen saatossa vulkaaniset kerrostumat ovat [[Rapautuminen|rapautuneet]] ja [[Eroosio|kuluneet]] pois, ja alkuperäisistä muodostumista on jäljellä enää vain noin kolmasosa (2 milj. km²:n alueella).

Samaan ajanjaksoon ajoittuu myös [[Monisoluinen eliö|monisoluisen elämän]] historian [[Permi-triaskauden joukkotuho|suurin joukkosukupuutto]], jossa yli 90 % merieläinlajeista ja yli 70 % maaeläinlajeista hävisi maapallolta permikauden lopulla<ref>Erwin, D.H. (1994) The Permo-Triassic extinction. Nature 367, 231-236. http://dx.doi.org/10.1038/367231a0

</ref>. Siperian laakiobasalttien [[oliviini]]<nowiki/>kiteiden sisältämissä sulasulkeumissa on havaittu epätavallisen korkeita [[rikki]]-, [[kloori]]- ja [[fluori]]<nowiki/>pitoisuuksia<ref name=":4" />. Näiden alkuaineiden rikastumisen suliin on arveltu johtuneen siitä, että laakiobasalttien kantasulat tunkeutuivat myöhäis-[[Proterotsooinen aioni|proterotsooisiin]]/[[Kambrikausi|kambrikautisiin]] Tunguskan rikkipitoisiin sedimenttikiviin, joita löydetään laakiobasalttien alapuolelta niitä vanhemmista kerrostumista. [[Ilmakehä|Ilmakehään]] vapautunut [[hiilidioksidi]] lämmitti ilmastoa, [[rikki]]<nowiki/>yhdisteet muodostivat [[Maaperä|maaperän]] köyhdyttäneitä [[Happosateet|happosateita]] ja [[halogeeni]]<nowiki/>yhdisteet ohensivat [[Otsonikerros|otsonikerrosta]] altistaen organismit Auringonauringon [[Ultraviolettisäteily|ultraviolettisäteilylle]]<ref name=":5" />. Ilmaston voimakas lämpeneminen on voinut myös vapauttaa metaania syvänmeren metaanihydraattikerrostumista, joka olisi entisestään kiihdyttänyt kasvihuoneilmiötä<ref>Ryskin, G. (2003) Methane-driven oceanic eruptions and mass extinctions. Geology 31, 741-744. http://dx.doi.org/10.1130/G19518.1

*Emeishan (eteläinen Kiina): 257–259 Ma, 0.,3 milj. km³

*Deccan (Intia): 66–65 Ma, 0.,5 milj. km³

*Afro-Arabia (Etiopia): 31–29 Ma, 0.,35 milj. km³

*Columbia-joen tasanko (Yhdysvallat): 17–15 Ma, 0.,2 milj. km³