Wikipedia

Ero sivun ”Aristoteles” versioiden välillä

Selaa historiaa interaktiivisesti
[katsottu versio][katsottu versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
sotku
Merkkaus: Kumoaminen
kh
Rivi 17:
| allekirjoitus =
}}
'''Aristoteles''' ({{k-grc|Ἀριστοτέλης|Aristotelēs}}; [[384 eaa.|384]] [[Stageira]] –[[322 eaa.]]) oli [[antiikin Kreikka|antiikin kreikkalainen]] [[filosofi]] ja tiedemies. Häntä pidetään opettajansa [[Platon]]in ohella yhtenä länsimaiseen ajatteluun eniten vaikuttaneista filosofeista.<ref name="SEP-Aristotle">{{SEP | Id=aristotle | Tekijä=Shields, Christopher | Nimeke=Aristotle | Viitattu=9.3.2011}}</ref><ref name="IEP-Aristotle">{{IEP | Id=aristotl | Tekijä= | Nimeke=Aristotle | Viitattu=9.3.2011}}</ref>
 
Aristotelesta on pidetty koko länsimaisen tieteen isänä ja monien yksittäisten tieteenalojen perustajana. Hän oli ensimmäinen, joka luokitteli inhimillisen tietämisen aloja omiksi oppialoikseen, kuten [[matematiikka]] ja [[biologia]]. Monet näistä luokitteluista ovat edelleen käytössä.<ref name="IEP-Aristotle"/> Aristoteleen kiinnostuksen kohteet olivat hyvin laaja-alaiset, ja tämä näkyy myös hänen teoksissaan, jotka käsittelevät monia aiheita.<ref name="Curnow-45">{{Kirjaviite | Tekijä=Curnow, Trevor | Nimeke=The Philosophers of the Ancient World: an A–Z guide | Sivu=45–47 | Julkaisupaikka=London | Julkaisija=Duckworth | Vuosi=2006 | Tunniste=ISBN 0715634976}}</ref> Luonnontieteissä Aristoteles tutki muun muassa [[anatomia]]a, [[tähtitiede]]ttä, [[embryologia]]a, [[maantiede]]ttä, [[geologia]]a, [[meteorologia]]a, [[fysiikka]]a ja [[eläintiede]]ttä. Filosofiassa hän kirjoitti muun muassa [[estetiikka|estetiikasta]], [[talous|taloudesta]], [[etiikka|etiikasta]], [[metafysiikka|metafysiikasta]], [[hallinto|hallinnosta]], [[politiikka|politiikasta]], [[psykologia]]sta, [[retoriikka|retoriikasta]] ja [[teologia]]sta. Hänen kirjoituksensa koskettivat myös [[koulutus]]ta, [[kirjallisuus|kirjallisuutta]] ja [[runous|runoutta]].
Rivi 27:
[[Tiedosto:Aristotle by Raphael.jpg|pienoiskuva|upright=0.6|Aristoteles [[Rafael]]in maalauksessa ''[[Ateenan koulu]]'', kädessään teoksensa ''[[Nikomakhoksen etiikka]]''.]]
 
Aristoteles syntyi vuonna 384 eaa. [[Stageira]]ssa, joka kuului [[Chalkidikí|Khalkidiken]] [[joonialaiset|joonialaisiin]] siirtokuntiin. Hänen isänsä [[Nikomakhos (Aristoteleen isä)|Nikomakhos]] oli [[Makedonian valtakunta|Makedonian]] kuninkaan [[Amyntas III]] lääkäri ja ystävä sekä useiden luonnontieteellisten teosten kirjoittaja. On uskottu, että lääkärin toimi oli ollut Aristoteleen esi-isien hoidossa useiden Makedonian kuninkaiden aikana. Hänen äitinsä Faistis oli khalkidikelaista sukua. Aristoteles sai todennäköisesti vaikutteita isältään ja oli näin ollen tottunut luonnonilmiöiden tarkasteluun jo ennen kuin aloitti laajat opintonsa. Isä kuoli ennen kuin Aristoteles oli täyttänyt seitsemäntoista vuotta, ja hänet uskottiin erään Proksenoksen suojelukseen. Vuonna [[367 eaa.]], täytettyäänTäytettyään seitsemäntoista, Aristoteles muutti 367 eaa. [[Antiikin Ateena|Ateenaan]] opiskelemaan [[Platonin Akatemia]]ssa. Platon oli tuolloin [[Sisilia]]ssa. Platonin palattua Ateenaan vuonna [[365 eaa.]] Aristoteleesta tuli hänen oppilaansa.<ref name="SEP-Aristotle"/><ref name="IEP-Aristotle"/><ref name="Anthon-1853">Anthon, Charles: ''[http://www.ancientlibrary.com/greek-lit/0340.html A Manual of Greek Literature]'', s. 327–339. 1853.</ref>
 
Aristoteles oli Platonin oppilaana noin 20 vuotta, 37-vuotiaaksi,<ref>Diogenes Laertios (DL): ''[[Merkittävien filosofien elämät ja opit]]'' V.1.6,9.</ref> ja kunnostautuikunnostautuen tämän taitavimpana oppilaana. Platonin ja Aristoteleen väleistä on kuitenkin erilaisia tarinoita, eivätkä ne aina imartele Aristotelesta. On selvää, että heidän välillään oli ainakin suuria erimielisyyksiä monista asioista. Platon halusi pitää kiinni [[ideaoppi|ideaopistaan]], kun taas Aristoteles oli kiinnostuneempi luonnon tosiseikkojen ja lakien tutkimisesta. Platon halusi mieluummin pidätellä Aristotelesta kuin rohkaista häntä lisää. Heidän välinsä eivät kuitenkaan olleet avoimesti rikkoutuneet, vaan he osoittivat silti toisilleen sydämellisyyttä, pitkämielisyyttä ja yhteisymmärrystä. Tämän osoittaa myös Aristoteleen käytös Platonin kuoleman jälkeen, sillä hän jatkoi yhteistyötä [[Ksenokrates|Ksenokrateen]] ja muiden platonilaisten kanssa, sekä hänen kirjoituksissaan olevat viittaukset Platonin oppeihin. Aristotelesta mustamaalaavat legendat ovat myös peräisin [[Isokrates|Isokrateen]] kannattajilta, [[epikurolaisuus|epikurolaisilta]] ja muilta hänen vihamiehiltään.<ref name="Anthon-1853"/>
 
[[Aulus Gellius|Aulus Gelliuksen]] mukaan Aristoteles opetti [[retoriikka]]a viimeisen kymmenen akatemiavuotensa aikana. Tuohon aikaan hän kirjoitti myös ensimmäiset retoriikkaa käsittelevät tutkielmansa. Aristoteles vastusti periaatteessa kaikkea aiempaa ja oman aikansa retoriikkaa. Erityisesti hän halusi erottautua Isokrateesta, joka oli tuon ajan tunnetuin puhuja. Aristoteles halusi retoriikan palvelevan ennen kaikkea totuuden etsimistä, kun taas Isokrates välitti ensisijaisesti tyylistä eikä halunnut tietää juuri mitään filosofiasta. Akatemiassa opiskellessaan Aristoteles säilytti yhteytensä Makedoniaan. Hän kävi kerran Ateenan lähettiläänä kuningas [[Filippos II|Filippos II:n]] hovissa ja sai kirjeen kruununperijä Aleksanterin syntymästä.<ref name="Anthon-1853"/>
 
Platonin kuoltua vuonna [[347 eaa.]] Akatemian peri Platonin veljenpoika [[Speusippos]] ja hänen jälkeensä Ksenokrates. On ajateltu, että Platonin mielestä Aristoteles ei ollut tarpeeksi dialektinen Akatemian johtoon vaan enemmän luennoitsijatyyppiä. Aristoteles siirtyi [[Vähä-Aasia|Vähässä-Aasiassa]] sijainneen [[Atarneus|Atarneuksen]] tyrannin Hermiaan hoviin ja nai [[Pythias (Aristoteles)|Pythiaan]], joka oli Hermiaan sisarentytär ja adoptoitu tytär. Vuonna [[344 eaa.]] Hermias murhattiin, ja Aristoteles lähti hänen perheensä kanssa [[Mytilene]]en [[Lesvos|Lesbokselle]], missä hän suoritti biologisia tutkimuksia. Myöhemmin Aristoteles pystytti Hermiaalle patsaan [[Delfoi]]hin.<ref name="Anthon-1853"/><ref name="DL-V.1-10"/>
 
Vaimonsa Pythiaan kanssa Aristoteles sai tyttären, jonka nimi oli myös [[Pythias (Aristoteles)|Pythias]]. Vaimonsa varhaisen, Aristotelesta suuresti koskettaneen, kuoleman jälkeen hän eli taloudenhoitajansa, entisen vaimonsa orjan Herpylliksen kanssa. Tämän kanssa Aristoteles sai pojan, [[Nikomakhos (Aristoteleen poika)|Nikomakhoksen]], jolle hän siis antoi isänsä nimen.<ref name="Anthon-1853"/>
Rivi 40:
[[Tiedosto:Alexander and Aristotle.jpg|pienoiskuva|upright=1.1|Aleksanteri Suuri kuuntelee Aristotelesta.]]
 
Vuonna [[342 eaa.]] Aristoteles matkusti Makedonian pääkaupunkiin [[Pella]]an Filippos II:n hoviin opettamaan tämän pyynnöstä kruununperijä Aleksanteria, josta myöhemmin tuli [[Aleksanteri Suuri]]. Aleksanteri oli tuolloin noin 13-vuotias. [[Plutarkhos]] on kirjoittanut, että Aristoteles opetti Aleksanterille paitsi runoutta, puhetaitoa, etiikkaa ja politiikkaa, myös syvällisempää filosofiaa.<ref name="Anthon-1853"/> On mahdollista, että Aristoteles osallistui myös Aleksanterin lapsuudenystävien koulutukseen. Plutarkhoksen mukaan heihin kuuluivat muiden muassa [[Kassandros]] ja [[Ptolemaios I|Ptolemaios]]. Heihin saattoivat kuulua myös [[Hefaistion]] ja [[Harpalos]].<ref name="Smith-1870">Smith, William: ''[http://www.ancientlibrary.com/smith-bio/0326.html Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology]'', s. 317–344. 1870.</ref>
 
Kun Aleksanteri sai 20-vuotiaana Makedonian kruunun, Aristoteles toimi käytännössä hänen epävirallisena neuvonantajanaan. On todisteita siitä, että Aleksanteri hyötyi suuresti yhteyksistään suureen filosofiin. Vastaavasti Aristoteles käytti varovasti hyödykseen vaikutusvaltaansa nuoreen hallitsijaan. Hän sai laajat mahdollisuudet kirjallisuuden hankkimiseen ja tieteellisten tutkimusten tekemiseen. Plutarkhos ja [[Diogenes Laertios]] kertovat myös, että Filippos oli polttanut Aristoteleen kotikaupungin Stageiran [[340-luku eaa.|340-luvulla]], ja Aristoteles sai Aleksanterin rakennuttamaan kaupungin uudelleen.<ref name="DL-V.1-10">DL V.1-10.</ref>
 
Muun muassa [[Bertrand Russell]] on kuitenkin kiistänyt sen, että Aristoteleella ja tämän opetuksilla olisi ollut suurtakaan vaikutusta Aleksanteriin – tämä käyttäytyi röyhkeästi ja julmasti, kaukana Aristoteleen opettamasta [[kultainen keskitie|kultaisesta keskitiestä]]. Samoin Aleksanterin valloitusretkillä ei näytä olleen vaikutusta ainakaan Aristoteleen politiikkaan, sillä tämä ei ota lainkaan huomioon [[polis|kaupunkivaltioiden]] ajan päättymistä ja imperiumien syntyä.<ref name="Russell-193">Russell 2001, I.ii.19, s. 193–196.</ref>
 
=== Lykeionin perustaja ja mestari ===
[[Tiedosto:Spangenberg - Schule des Aristoteles Detail.jpg|pienoiskuva|vasen|Aristoteleen koulu ([[Gustav Spangenberg|Gustav Adolph Spangenberg]], 1883–1888).]]
 
Kun Aleksanteri aloitti omat sotaretkensä Aasiassa noin vuonna [[335 eaa.]], Aristoteles palasi Ateenaan. Kaupunki ilmeisesti kutsui hänet. Aristoteles oli todennäköisesti toivonut ja odottanut pääsevänsä Akatemian johtoon Speusippoksen jälkeen. Ksenokrateen valinta oli hänelle lopullinen takaisku, jonka jälkeen hän seurasi Platonin esimerkkiä ja perusti oman filosofikoulun. Aristoteles alkoi opettaa filosofiaa [[Lykeion]]in gymnasionissa, joka oli omistettu [[Apollon|Apollon Lykeiokselle]]. Siksi myös koulua kutsuttiin usein nimellä ''Lykeion''.<ref name="Anthon-1853"/>
 
Aristoteleen koulukuntaa kutsuttiin myös [[peripateettinen koulukunta|peripateettiseksi kouluksi]]. Nimitys tulee siitä, että Aristoteles mielellään käveli (kreikaksi ''peripateo'') ja filosofoi oppilaidensa kanssa koulun pylväskäytävillä, sen sijaan että olisi istunut, niin kuin filosofeilla oli yleensä ollut tapana. Aristoteles keräsi pian ympärilleen suuren joukon opiskelijoita koko [[hellenismi|helleenisestä]] maailmasta, ja koulu nousi pian maineessa Akatemian tasolle. Aristoteles opetti Lykeionissa kolmetoista vuotta (335–[[323335–323 eaa.]]). Hänellä oli tapana opettaa luennoimalla ennemmin kuin keskustelemalla; hän piti yhden luennon aamupäivisin ja yhden iltapäivisin.<ref name="Anthon-1853"/><ref name="DL-V.1-10"/>
 
Tällöin Aristoteles myös kirjoitti suurimman osan teoksistaan. Ne näyttävät, kuinka hyvin hän käytti Aleksanterin antamia resursseja ja kuinka laajalti hän harjoitti tutkimuksia luonnonilmiöiden maailmassa. Aristoteles oli hyvin perehtynyt kaikkien edeltäjiensä opetuksiin, ja hän kykeni saattamaan yhteen heidän ajattelunsa. [[Strabon]] on kirjoittanut, että Aristoteles oli ensimmäinen, joka kokosi suuren kirjaston.<ref>Strabon: ''Geografia'' XIII.1.54.</ref> [[Plinius vanhempi|Plinius vanhemman]] mukaan Aleksanteri asetti Aristoteleen käyttöön kaikki kuningaskunnan metsästäjät, kalastajat ja linnustajat sekä kaikki kuninkaallisten metsien, järvien ja karjatilojen valvojat.<ref>Plinius vanhempi: ''Naturalis historia''.</ref> Aristoteleen saavutukset eläinopissa tekevät tämän kertomuksen uskottavaksi. [[Athenaios]] puolestaan kertoo Aleksanterin lahjoittaneen koululle 800 [[talentti]]a, mikä olisi ollut huomattava summa.<ref>Athenaios: ''[[Deipnosofistai]]'' IX.398.</ref><ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Schneider, Johann Gottlob (toim.) | Nimeke=Aristotle's History of animals: In ten books | Selite=Bohn's classical library, nide 7. Kääntäjä Richard Cresswell | Julkaisija=H. G. Bohn | Vuosi=1862 | Sivu=297 | www=http://books.google.fi/books?id=X7pfAAAAMAAJ&pg=PA297}}</ref>
Rivi 63:
Joka tapauksessa Aristoteles yhdistettiin ateenalaisten mielissä Aleksanteriin, ja häntä pidettiin Makedonian edustajana. Hänellä oli hyvät suhteet muun muassa Makedonian varakuninkaaseen [[Antipatros|Antipatrokseen]]. Kun Aleksanteri kuoli, puhkesi levottomuuksia, ja Aristoteles joutui muiden makedonialaisten kanssa epäsuosioon. Häntä vastaan ei ollut kuitenkaan helppo nostaa syytteitä pelkästään poliittisin perustein. Lopulta Aristotelesta alettiin syyttää [[Anaksagoras|Anaksagoraan]] ja [[Sokrates|Sokrateen]] tavoin jumalattomuudesta, ja perusteet olivat vieläkin vähäisemmät: [[hierofantti]] Eurymedonin kirjoittaman syytteen mukaan hän oli kirjoittanut tietyn tyyppisen hymnin, ''paiaanin'', apelleen Hermiaalle. Paiaaneja sai kuitenkin kirjoittaa vain Apollonille. Myös joitakin Aristoteleen opetuksia käytettiin häntä vastaan.<ref name="DL-V.1-10"/><ref name="Anthon-1853"/><ref name="Smith-1870"/><ref name="SEP-Political">{{SEP | Id=aristotle-politics | Tekijä=Miller, Fred | Nimeke=Aristotle's Political Theory | Viitattu=29.3.2011}}</ref>
 
Tämän seurauksena Aristoteles joutui lähtemään maanpakoon. Useiden antiikin lähteiden mukaan hän olisi sanonut edeltäjiensä kohtaloihin viitaten, että hän ei anna ateenalaisille kolmatta mahdollisuutta rikkoa filosofiaa vastaan, ja pakeni ennen oikeudenkäyntiä. Aristoteles muutti vuoden [[322 eaa.]] alkupuolella maaseutuasunnolleen [[Khalkis|Khalkikseen]] [[Euboia]]an. Hän kuoli siellä vielä saman vuoden elokuun alussa noin 63 vuoden ikäisenä pitkän sairauden murtamana. Joidenkin kertomusten mukaan hän olisi tehnyt itsemurhan joko jumalanpilkkasyytteiden vuoksi tai koska ei osannut selittää [[vuorovesi]]-ilmiötä, mutta kumpikaan ei todennäköisesti pidä paikkaansa. Hänen ruumiinsa kuljetettiin Stageiraan, ja hänen muistokseen järjestettiin vuosittaiset juhlat.<ref name="Anthon-1853"/><ref name="Turner">{{CathEnc | Id=01713a | Tekijä=Turner, William | Nimeke=Aristotle | Viitattu=6.4.2011}}</ref>
 
Aristoteleen persoonasta ei tiedetä paljoakaan. Aristoteleesta tehdyt patsaat ja rintakuvat, jotka on mahdollisesti tehty peripateettisen koulun alkuvuosina, esittävät hänet tuimailmeisenä, hieman normaalia lyhyempänä. Hänen kerrotaan olleen huomattavan hyvä puhuja jonkinlaisesta puheviastaan huolimatta. Hänen kerrotaan myös kiinnittäneen tarkkaa huomiota ulkoiseen olemukseensa, kuten vaatetukseensa.<ref name="Anthon-1853"/><ref name="DL-V.1-10"/><ref name="Turner"/> Aristoteleen teokset, testamentti, hänen kirjeistään säilyneet katkelmat sekä puolueettomien aikalaisten kommentit antavat ymmärtää, että hän oli luonteeltaan ylevämielinen, hyväsydäminen ja oikeudenmukainen, ja hänen kerrotaan olleen omistautunut perheelleen ja ystävilleen. Kun aristotelismi nousi uudelleen keskiajalla, Aristoteles näyttäytyi aikakauden kristityille kirjailijoille "viisasten mestarina",<ref name="Dante">Dante: ''[[Jumalainen näytelmä]]'', [http://www.gutenberg.org/cache/epub/12546/pg12546.html "Helvetti", laulu IV], 121. Suomentanut Eino Leino.</ref> tyynenä ja majesteettisena hahmona vailla moraalisia heikkouksia. Näin Aristoteles on usein esitetty filosofiansa ruumiillistumana.<ref name="Turner"/>
 
== Filosofia ==
 
[[Tiedosto:Rembrandt Harmensz. van Rijn 013.jpg|pienoiskuva|''Aristoteles ja [[Homeros|Homeroksen]] patsas'' ([[Rembrandt]], 1653)]]
 
Rivi 87 ⟶ 86:
{{Pääartikkeli|[[Aristoteelinen logiikka]]|[[Organon]]}}
 
Aristotelesta sanotaan koko logiikan isäksi, ja hänen teoksensa muodostavat länsimaisen logiikan ja [[tieteenteoria]]n perustuksen. Hänen logiikan pääteoksestaan käytetään nimitystä ''[[Organon]]'' (''{{k-fi|Väline''}}), koska sen osa-alueiden hallitsemisen katsotaan antavan filosofille tarvittavat ajattelun välineet kaikkien muiden asioiden käsittelyyn, sekä tieteessä että yleensäkin kaikessa järkevässä ajattelussa ja väittelyissä.<ref name="Knuuttila-1999-61">Knuuttila 1999, s. 61–66.</ref>
 
Aristoteleen kehittämää [[deduktiivinen päättely|deduktiivista logiikkaa]] sanotaan [[syllogistiikka|syllogistiikaksi]].<ref name="SEP-Logic">{{SEP | Id=aristotle-logic | Tekijä=Smith, Robin | Nimeke=Aristotle's Logic | Viitattu=29.3.2011}}</ref> Syllogistiikan avulla voidaan luokitella asioita yksinkertaisten, yksipaikkaisten (subjekti-predikaatti-objekti) väitelauseiden avulla. Klassinen esimerkki tällaisesta loogisesta päättelystä eli [[syllogismi]]sta on:<ref>Tämänkaltaisia esimerkkejä peripateettisista syllogismeista esiintyi jo antiikin aikana. Esimerkiksi Sekstos Empeirikos: ''[[Pyrrhonismin pääpiirteet]]'' II.195–197.</ref>
Rivi 177 ⟶ 176:
Fysiikka on määritelmällisesti tiedettä luonnosta (''[[fysis]]''). Aristoteles ymmärsi fysiikan laajemmin kuin se nykyään ymmärretään: se sisälsi kaiken, mikä kuuluu [[luonnonfilosofia]]n tutkimuspiiriin. Hän itse tutki luonnon ilmiöitä laajasti pyrkien paitsi ymmärtämään yleisiä aiheita, kuten liike, kausaatio, aika ja paikka, sekä syntyminen ja häviäminen, myös havainnoimaan ja selittämään erilaisia yksittäisiä luonnonilmiöitä. Aristoteleen mukaan luonto on muutoksen ja levossa olemisen sisäinen prinsiippi,<ref>Aristoteles: ''Fysiikka'' 192b20–23.</ref> toisin sanoen kaikella – kuten asioiden syntymisellä, häviämisellä, muuttumisella ja liikkumisella – on luonnollinen syy.<ref name="SEP-NatPhil"/>
 
[[Tiedosto:Aristotle medieval 2.jpg|pienoiskuva|vasen|250px|Aristoteles tutkii taivasta keskiaikaisessa kuvassa.]]
Teoksissaan Aristoteles kommentoi laajasti edeltäjiensä, kuten [[joonialainen luonnonfilosofia|joonialaisten]] (pääasiassa [[Anaksagoras|Anaksagoraan]]) ja [[pythagoralaisuus|pythagoralaisten]] luonnonfilosofien, teorioita maailman synnystä ja toiminnasta.<ref>Esimerkiksi Aristoteles: ''Fysiikka'' I, ''Metafysiikka'' I.</ref> Sen lisäksi hän esitti omat näkemyksensä. Fysiikan ala kattoi Aristoteleen mukaan lähes kaiken olevan. Ellei aineettomia muotoja, kuten liikkumaton liikuttaja, olisi olemassa, fysiikka olisi metafysiikan sijasta "ensimmäinen filosofia". Koska tällaisia on olemassa, fysiikka on niistä riippuvainen, ja tämän vuoksi vain "toinen filosofia".<ref>Aristoteles: ''Metafysiikka'' 1026a27–31, 1037a14f.</ref> Näin metafysiikka ja fysiikka liittyvät läheisesti yhteen.<ref name="SEP-NatPhil"/>
 
Rivi 217 ⟶ 216:
Aristoteleen teoksista on vaikea määritellä kronologisesti hänen filosofista kehitystään. Hän todennäköisesti työskenteli useiden aiheiden parissa samanaikaisesti, saattoi palata useammin kuin kerran samojen asioiden pariin ja lisäili uusia näkemyksiä aiempiin tutkielmiinsa. Vastaavasti monet Aristoteleen teokset vaikuttavat enemmän työpäiväkirjoilta tai keskustelujen muistiinpanoilta kuin julkaistaviksi tarkoitetuilta teoksilta. Näin teosten voidaan nähdä heijastelevan enemmän filosofin ajatteluprosessia itseään kuin mitään kiinteitä näkemyksiä.<ref name="OCP-Aristotle">{{OCP | Tekijä=Charles, David | Kappale=Aristotle | Sivu=54–57}}</ref>
 
Aristoteleen teosten historia hänen kuolemansa ja ensimmäisen vuosisadan välillä on osittain epäselvä.<ref name="Curnow-45"/> Hän jätti laajan kirjastonsa ja käsikirjoituksensa [[Theofrastos|Theofrastokselle]], josta tuli hänen seuraajansa Lykeionin johdossa, ja myöhemmin ne piilotettiin takavarikoinnin tai tuhoamisen pelossa. Kerrotaan kuitenkin myös, että jossain vaiheessa Aristoteleen koko kirjasto olisi päätynyt [[Aleksandrian kirjasto]]on.<ref name="Anthon-1853"/> Teokset löydettiin uudestaan [[70-luku eaa.|70-luvulla eaa.]] Alkuun teokset kokosi [[Tyrannion]]. [[Andronikos Rhodoslainen]] toimitti ja julkaisi teoksista kootut laitokset, edellä luetellun niin kutsutun ''Corpus Aristotelicumin'', vuosina [[4040–20 eaa.|40]]–[[20 eaa.]] Väliaikanakaan Aristoteleen teokset ovat tuskin olleet kokonaisuudessaan kadoksissa peripateettiselta koululta. Andronikoksen kokoama ''Corpus'' oli käytössä koulussa ensimmäisinä vuosisatoina ajanlaskun alun jälkeen.<ref name="Turner"/>
 
Suurin osa Aristoteleen teoksista on kadonnut, lähinnä antiikin ajan jälkeen. [[Diogenes Laertios|Diogenes Laertioksen]] Aristoteleen elämäkerrassa antama kirjaluettelo – 155 teosta, 445&nbsp;270 riviä tekstiä – näyttää, että tunnemme hänen tuotannostaan vain pienen osan.<ref>DL V.1.22–27.</ref> Luettelo saattaa olla peräisin juuri Aleksandrian kirjastosta. Lukács on laskenut, että noin yksi neljäsosa teoksista, 110&nbsp;000 riviä, on säilynyt.<ref>{{Verkkoviite | Osoite=http://www.rmki.kfki.hu/~lukacs/ARISTO3.htm | Tekijä=Lukács, B. | Nimeke=A Note to the Lost Books of Aristotle | Viitattu=2.2.2010}}</ref> Käytännössä yksikään nykyaikaan säilynyt Aristoteleen teosten käsikirjoitus ei ole 800-lukua varhaisempi. Teosten korpus on siis välittynyt meille monimutkaisen käsikirjoitushistorian kautta.<ref name="CDP-Aristotle"/>
 
On arveltu, että joitakin Aristoteleen kadonneita teoksia, varsinkin juuri dialogeja tai niiden katkelmia, saattaisi olla säilynyt [[Papyrusten huvila]]ssa [[Herculaneum]]issa, jossa on suoritettu viime vuosina kaivauksia. Kaupunki peittyi tuhkaan ja laavaan [[Vesuvius|Vesuviuksen]] purkautuessa vuonna [[79]], mutta kirjastoissa säilyneitä hiiltyneitä papyruksia pystytään lukemaan nykytekniikan avulla.<ref>{{Verkkoviite | Osoite=http://www.angelfire.com/hi5/interactive_learning/Archaeology/Herculaneum.htm | Tekijä=Popham, Peter | Nimeke=Battle for the books of Herculaneum | Ajankohta=22.5.2005 | Viitattu=9.3.2011}}</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite=http://www-personal.umich.edu/~rjanko/jankobio.html#papyri | Tekijä=Janko, Richard | Nimeke=Aristotle's Poetics among the Herculaneum Papyri | Viitattu=9.3.2011}}</ref>
 
=== ''Corpus Aristotelicum'' ===
[[Tiedosto:Aristotle latin manuscript.jpg|pienoiskuva|upright=0.8|Aristoteleen ''[[Fysiikka (Aristoteles)|Fysiikan]]'' ensimmäinen sivu keskiaikaisessa käsikirjoituksessa.]]
[[Tiedosto:Aristotelis Opera Omnia Cover.png|pienoiskuva|upright=0.8|Aristoteleen koottujen teosten nimilehti [[Immanuel Bekker]]in vuoden [[1837]] painoksesta.]]
 
Jäljempänä on luettelo Aristoteleen merkittävimmistä säilyneistä teoksista. Niistä kaikki keskeisimmät on suomennettu (Katso: [[Aristoteles#Suomennetut teokset|Suomennetut teokset]]). Aristoteles kirjoitti myös paljon muita teoksia, joista suurin osa on kuitenkin kadonnut. Säilyneet teokset on jaettu viiteen ryhmään sen mukaan, miten ne on jaoteltu alkuperäisessä Aristoteleen teosten kokoelmassa, ''Corpus Aristotelicumissa''. Teoksista käytetään usein latinankielisiä nimiä, koska erilaiset kirjoitukset koottiin nykyisiksi teoksiksi vasta myöhemmän antiikin aikana. Teoksiin viitatessa käytetään niin kutsuttua [[Bekkerin numerointi]]a.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Barnes, Jonathan | Nimeke=The Cambridge Companion to Aristotle | Julkaisupaikka=Cambridge | Julkaisija=Cambridge University Press | Vuosi=1995 | Sivu=xxi–xxv | Tunniste=ISBN 0521422949}}</ref>
Rivi 339 ⟶ 338:
 
[[Tiedosto:Arabic aristotle.jpg|pienoiskuva|vasen|upright=0.66|Aristoteles oli merkittävä myös varhaiselle islamilaiselle filosofialle. Aristoteles opettamassa arabialaisessa kuvassa.]]
Jotkut varhaiset [[kristinusko|kristityt]] ajattelijat, kuten [[Tertullianus]], hylkäsivät filosofian kokonaisuudessaan [[pakanuus|pakanallisena]] ja [[evankeliumi|evankeliumeiden]] syrjäyttämänä. [[400-luku|400-luvulla]] kirkkoisäKirkkoisä [[Augustinus]] käytti 400-luvulla teologiansa pohjana [[platonilaisuus|platonilaista]] ja uusplatonilaista filosofiaa, mutta ei löytänyt käyttöä Aristoteleelle, vaikka kehuikin tätä ''[[Jumalan valtio]]ssa'' yhtenä Platonin lahjakkaimmista ja ahkerimmista oppilaista.<ref>Augustinus: ''Jumalan valtio'' VIII.xii. Teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä=Augustinus | Nimeke=Jumalan valtio | Selite=Osa I| Suomentaja = Heikki Koskenniemi | Julkaisija=WSOY | Julkaisupaikka=Helsinki | Vuosi=2003 | Sivu=462}}</ref>
 
Lännessä ei ollut 500- ja 1200-lukujen välillä Aristoteleen teoksia ei ollut lännessä saatavilla eivätkä ne näin ollen olleet juurikaan tunnettuja. Aristotelesta kuitenkin tutkittiin edelleen [[bysantti]]laisessa maailmassa sekä [[islam]]ilaisessa kulttuuripiirissä,<ref name="REP-Aristotle"/> sillä antiikin Kreikan filosofinen perintö päätyi muslimien haltuun heidän valloitettuaan [[Aleksandria]]n, [[Syyria]]n ja [[Sassanidien valtakunta|Sassanidien valtakunnassa]] sijainneen [[Gundishapurin akatemia]]n. Aristoteleen teoksia käännettiin [[arabian kieli|arabian]] ja [[syyrian kieli|syyrian]] kielille,<ref name="Turner"/> ja islamilaiset oppineet, tunnetuimpina [[Averroës]] (Ibn Rušd) ja [[Avicenna]] (Ibn Sina), kommentoivat teoksia laajasti pyrkien yhdistämään ne islamilaisen teologian kanssa. Aristotelismin harrastus levisi myös islamilaisen maailman [[juutalaisuus|juutalaisten]] oppineiden keskuuteen, jotka puolestaan pyrkivät yhdistämään Aristoteleen opetukset oman uskonsa kirjoituksiin. Aikakauden tunnetuin juutalainen Aristoteles-oppinut oli rabbi [[Maimonides]].
 
[[1200-luku|1200-luvulla]] kiinnostusKiinnostus Aristoteleen filosofiaa kohtaan heräsi uudelleenkristityssä henkiinEuroopassa kristityssäuudelleen Euroopassa1200-luvulla. Kaksi merkittävintä hahmoa Aristoteleen uudessa tulemisessa lännessä olivat [[Wilhelm Moerbekelainen]], joka käänsi Aristoteleen teokset latinaksi sekä kreikan että arabian kielistä; sekä [[Tuomas Akvinolainen]], joka kommentoi hänen teoksiaan laajasti ja hyödynsi niitä muun muassa suurteoksessaan ''[[Summa theologiae]]''.<ref name="REP-Aristotle"/>
 
Tuomaan pyrkimys yhdistää [[aristotelismi]] oikeaoppiseen [[kristillinen teologia|kristilliseen teologiaan]] kohtasi ensin vastustusta kirkon auktoriteettien taholta, mutta hyväksyttiin lopulta.<ref name="REP-Aristotle"/> Tuomaan lähestymistavasta, [[tomismi]]sta, tuli sydän- ja myöhäiskeskiajan [[skolastiikka|skolastiikan]] tavallisin filosofinen lähestymistapa ja suorastaan katolisen kirkon vakiintunut [[dogmi]]. Aristotelesta pidettiin niin arvossa, että Tuomas ja muut kutsuivat häntä yksinkertaisesti nimellä "Filosofi", ikään kuin koko filosofian henkilöitymänä.<ref name="IEP-Aristotle"/><ref name="Työrinoja-1999">Työrinoja, Reijo: "Platonismi, aristotelismi ja teologia keskiajalla". Teoksessa Korkman & Yrjönsuuri 1999, s. 117–139.</ref> [[Dante Alighieri|Dante]] puolestaan kutsui Aristotelesta "viisasten mestariksi" ja sijoitti hänet ''[[Jumalainen näytelmä|Jumalaisessa näytelmässä]]'' ''Limbukseen'', [[helvetti|Helvetin]] esipihalle, joka oli varattu "hyveellisille pakanoille". Samasta paikasta löytyivät myös monet muut antiikin filosofit, kuten Sokrates ja Platon.<ref name="Dante"/><ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Dante Alighieri & Musa, Mark | Nimeke=Inferno | Selite=Dante Alighieri's Divine Comedy, nide 1 | Julkaisija=Indiana University Press | Vuosi=2004 | Tunniste=ISBN 025332968X | Sivu=58–59 | www=http://books.google.fi/books?id=Vhuxh__BGgQC&pg=PA58}}</ref>
 
[[Tiedosto:Aristotle in Nuremberg Chronicle.jpg|pienoiskuva|upright=0.8|Aristoteles keskiaikaisessa kuvassa [[inkunaabeli]]ssa ''[[Liber Chronicarum]]''.]]
[[1300-luku|1300-luvulla]] Aristoteleen arvovalta filosofisissa ja luonnontieteellisissä asioissa oli 1300-luvulla monin paikoin jo lähes kiistaton, ja häntä pidettiin useiden alojen auktoriteettina.<ref name="REP-Aristotle"/><ref name="Höffe"/> Uudet yliopistot muun muassa [[Praha]]ssa, [[Wien]]issä, [[Köln]]issä ja [[Heidelberg]]issä olivat aristoteelisia. Samaan aikaan kehittyi kuitenkin myös aristotelismin vastaisia liikkeitä muun muassa [[Oxfordin yliopisto|Oxfordin]] ja [[Pariisin yliopisto]]issa, eikä vastustus nyt perustunut enää vain teologisiin vaan myös esimerkiksi tietoteoreettisiin ja luonnonfilosofisiin syihin. Eräs askel poispäin aristoteelisesta fysiikasta oli [[impetusteoria]].<ref name="Höffe"/>
 
=== Renessanssi ja uusi aika ===
Rivi 363 ⟶ 362:
Vaikka Aristoteleen metafyysiset ja luonnontieteelliset näkemykset hylättiin laajalti, uudellakin ajalla hänen vaikutuksensa jatkui kuitenkin monella muulla alalla. [[Philipp Melanchthon]] teki ''Nikomakhoksen etiikasta'' saksalaisten yliopistojen etiikan alan perusteoksen. Aristoteleen teoriat draamasta, erityisesti sen eri osista, vaikuttivat näytelmäkirjallisuuteen erityisesti 1600-luvun [[Ranska]]ssa. Aristoteles itse oli sanonut kuvaavansa lähinnä kreikkalaista teatteria, mutta hänen töihinsä suhtauduttiin kuin näytelmien kirjoittamisen reseptiin: [[Pierre Corneille]] jopa sanoi, että Aristoteleen kuvaamat draaman periaatteet olivat käypiä "kaikille ihmisille ja kaikkina aikoina".<ref name="OCP-Aristotelianism"/>
 
1800-luvulla [[Georg Wilhelm Friedrich Hegel|G. W. F. Hegel]] ja [[Karl Marx]] olivat innokkaita Aristoteleen tutkijoita;. Marxia on joskus kuvattu vasemmistolaiseksi aristoteelikoksi. [[Charles Darwin]] arvosti suuresti Aristoteleen biologian tutkimuksia ja piti tätä yhtenä esikuvistaan, vaikka hänen työnsä veivätkin sittemmin pohjan tämän teleologiselta ajattelulta biologiassa.<ref name="OCP-Aristotelianism"/> Kaikkein suurin, edelleen kestävä vaikutus Aristoteleella on ollut ehkä logiikan kehittäjänä. [[Aristoteelinen logiikka]] eli perinteinen termilogiikka pysyi käytännössä muuttumattomana 1800-luvun loppupuolelle, nykyaikaisen [[predikaattilogiikka|predikaattilogiikan]] syntyyn saakka. Vielä [[Immanuel Kant]] ajatteli, että Aristoteles oli löytänyt kaiken, mitä logiikassa oli löydettävissä.<ref name="SEP-Logic"/>
 
=== Nykytutkimus ===
Rivi 382 ⟶ 381:
== Lähteet ==
 
* {{Kirjaviite | Tekijä=Diogenes Laertios | Nimeke=Merkittävien filosofien elämät ja opit | Sivu=160–173, 498–503 (V.1) | Suomentaja = sekä esittelyn ja selitykset kirjoittanut Marke Ahonen | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Summa | Vuosi=2002 | TunnisteIsbn =ISBN 952-5418-07-3}}
* Knuuttila, Simo: "Aristoteles". Teoksessa Korkman & Yrjönsuuri 1999, s. 57–76.
* {{Kirjaviite | Tekijä=Korkman, Petter & Yrjönsuuri, Mikko (toim.) | Nimeke=Filosofian historian kehityslinjoja | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Gaudeamus | Vuosi=1999 | TunnisteIsbn =ISBN 951-662-708-0}}
* {{Kirjaviite | Tekijä=Russell, Bertrand | Nimeke=Länsimaisen filosofian historia | Selite=I osa: Vanhan ajan filosofia| Suomentaja = J. A. Hollo | Sivu=193–250 | Julkaisija=WSOY | Julkaisupaikka=Helsinki | Vuosi=2001}}
 
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Aristoteles”