Ero sivun ”Näytteleminen” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p ei iw:tä ohjaussivuihin |
sanakirjaohjauksesta lyhyeksi artikkeliksi, laajennusvaraa on |
||
Rivi 1:
'''Näytteleminen''' on jonkin hahmon esittämistä lavalla tai filmikameran edessä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.merriam-webster.com/dictionary/acting | Nimeke = acting | Tekijä = | Ajankohta = | Julkaisu = Merriam-Webster Dictionary | Viitattu = 9.1.2020 }}</ref> [[Näyttelijä]] hyödyntää suorituksessaan liikkeitä, eleitä ja äänenkäyttöä.<ref name=eb>{{Verkkoviite | Osoite =https://www.britannica.com/art/acting | Nimeke = Acting | Tekijä = Ned Chaillet & Lee Strasberg | Ajankohta = | Julkaisu = Encyclopaedia Britannica | Viitattu = 9.1.2020 }}</ref>
Näyttelemistä on luonnehdittu niin luovaksi toiminnaksi kuin pelkäksi tulkitsemiseksikin.<ref name=eb /> Näytteleminen voidaan jakaa kahteen pääsuuntaan, eläytyvään (sisäiseen) ja tekniseen (ulkoiseen) menetelmään (Wilson 1994). Niiden pääasiallinen ero on siinä, työskenteleekö näyttelijä sisältä ulospäin vai ulkoa sisältäpäin.<ref>Wilson 2003, s. 67.</ref> Jotkut näyttelijät vaihtavat tyyliään näiden menetelmien välillä nimenomaisen roolin vaatimuksista riippuen.<ref>Wilson 2003, s. 71.</ref>
Eläytyvässä näyttelemisessä näyttelijä kiinnittää huomionsa roolihahmon sisäisiin ajatuksiin ja tunteisiin. Tärkeintä hänelle on rehellisyys. Lähestymistapaan kuuluu ”tunnemuistiin” pohjautuvaa valmistelua, roolihahmon analyysia, improvisaatiota ja itsekseen puhumista. Eläytyvän lähestymistavan voidaan katsoa sopivan etenkin avantgardistiseen teatteriin ja intiimiin elokuvatyöhön. Eläytyvää näyttelemistä opettaa esimerkiksi [[Konstantin Stanislavski]]n ja [[Lee Strasberg]]in koulukunta. Stanislavski kehotti näyttelijää ”tuntemaan” tiensä roolin sisälle kuvittelemalla, millaista olisi itse olla dramatisoidussa tilanteessa. Strasbergin menetelmää eli ”[[Metodinäytteleminen|metodia]]” noudattavan näyttelijän roolityöskentelylle on usein ominaista epäselvältä kuulostava puhe ja sisäänpäinkääntynyt, painostava roolitulkinta. Strasbergin kuuluisiin oppilaisiin lukeutuivat esimerkiksi [[James Dean]] ja [[Marlon Brando]].<ref>Wilson 2003, s. 67, 68–69.</ref>
Teknisessä näyttelemisessä ”henkinen näkökulma” on ulkoinen eli yleisön näkökulma, ja näyttelijä ikään kuin seisoo sivussa itseään katsoen. Näyttelijä pitää tärkeimpänä kommunikaatiota yleisön kanssa. Hän luo roolin mallioppimisen, palautteen, kurin, kehonkielen ja yleisön tarkkaavuuden manipuloinnin pohjalta. Jokaisen liikkeen, eleen ja repliikkien ajoituksen tulee tapahtua ennalta suunnitellussa, hyvin harjoitellussa järjestyksessä ohjaajan avulla. Teknistä näyttelytapaa voidaan pitää sopivana klassisiin näytelmiin, oopperoihin ja eeppisiin elokuviin. Lähestymistavan tunnetuimpia edustajia on [[Laurence Olivier]].<ref>Wilson 2003, s. 67, 77.</ref>
Näyttelemisen vaatimukset [[teatteri]]ssa, [[Elokuva|elokuvassa]], [[televisio]]ssa ja [[ooppera]]ssa ovat melko lailla samankaltaiset, mutta jotkin näyttelytekniikat eroavat toisistaan. Teatterissa täytyy usein esittää tunteita ja merkityksiä korostetulla intensiteetillä, sillä [[Teatteri (rakennus)|teatterilava]] vaimentaa liikkeiden ja äänen voimaa. Elokuvakamera sen sijaan liioittelee toimintaa ja tunnetta. Toisin kuin teatterissa, elokuvassa näyttelysuorituksen kokoaa elokuvan ohjaaja lyhyistä katkelmista.<ref name=eb />
==Lähteet==
* {{Kirjaviite | Tekijä = Wilson, Glenn D. | Nimeke = Esittävän taiteen psykologia | Vuosi = 2003 (alkuteos 1994) | Sivu = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = UNIpress | Suomentaja = Toppi, Anne | Tunniste = ISBN 951-579-180-4 }}
===Viitteet===
{{viitteet}}
{{Tynkä/Taide}}
[[Luokka:Näyttelijäntyö]]
| |||