Ero sivun ”Idealismi” versioiden välillä

 

Saksalainen idealismi on nimitys idealistiselle liikkeelle, joka vaikutti saksalaisessa filosofiassa 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alkupuolella. Se kehittyi [[Immanuel Kant]]in töiden pohjalle 1780- ja 1790-luvuilla ja liittyi läheisesti [[romantiikka]]an ja [[valistusaika|valistusajan]] vallankumoukselliseen politiittiseen ajatteluun. Saksalaisen idealismin tunnetuimpia ajattelijoita olivat [[Johann Gottlieb Fichte]], [[Friedrich Schelling]] ja [[Georg Wilhelm Friedrich Hegel]]. Siihen vaikuttivat merkittävästi myös [[Friedrich Heinrich Jacobi]], [[Karl Leonhard Reinhold]] ja [[Friedrich Schleiermacher]].

 

{{Pääartikkeli|[[Brittiläinen idealismi]]}}

 

Bradley oli ensisijainen kohde [[George Edward Moore|G. E. Mooren]] hyökätessä idealsmia vastaan. Moore katsoi, ettei Bradley ymmärtänyt, mitä tarkoittaa väite jonkin todellisuudesta. Mooren mukaan tiedämme [[arkijärki|arkijärjen]] ja filosofiaa edeltävien uskomusten kautta varmuudella, että jotkin asiat ovat todellisia, olivat ne sitten ajateltuja olioita tai eivät.

 

[[John Ellis McTaggart|J. M. E. McTaggart]] katsoi, että vain mielet ovat olemassa, ja että ne ovat suhteessa toisiinsa vain rakkauden kautta. Aika, avaruus ja aine oliot olivat McTaggartille epätodellisia. Hän esitti esimerkiksi teoksessaan ''[[The Unreality of Time]]'' (1908), ettei ollut mahdollista tuottaa johdonmukaista esitystä tapahtumasarjasta ajassa, ja että aika on siksi illuusio. Hänen teoksensa ''The Nature of Experience'' (1927) esitti, etteivät aika, avaruus ja aine voineet olla todellisia. Teoksessa ''Studies in Hegelian Cosmology'' (1901) hän katsoi, ettei metafysiikka ollut merkityksellistä yhteiskunnallisen ja poliittisen toiminnan kannalta.

 

Amerikkalainen filosofi [[Josiah Royce]] kuvasi itsensä [[objektiivinen idealismi|objektiiviseksi idealistiksi]].