Ero sivun ”Merv” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
→‎Arabivalta: stilisointia
Rivi 18:
 
=== Arabivalta ===
Mervin hallitsijoiksi nousivat arabiheimot, kun sassanidien Iran romahti 600-luvun alkupuolella Bysantille hävityn sodan jälkeen. Muutaman vuosikymmenen sekasorron jälkeen arabivaltion vahvaksi mieheksi nousi Syyriasta käsin [[Muawija I|Muawija]] (661-680). Hän oli ensimmäinen uuden suurvallan arabiruhtinas, josta on olemassa historiallisia aikalaislähteitä.<ref name=":1">{{Kirjaviite|Tekijä=Popp, V.|Nimeke=The Early History of Islam, Following Insxriptional and Numismatic Testimony. Teoksessa: K-H. Ohlig & G-R-Puin (toim.) The hidden origin of Islam|Vuosi=2010|Sivu=17-124|Julkaisija=Prometheus Books}}</ref> Islamilainen perimätieto on sijoittanut häntä edeltävään aikaan kertomukset Muhammedista ja "oikeaan johdettujen kalifien" Rashidun-kalifaatista. Näistä ei kuitenkaan ole säilynyt historiallisia aikalaislähteitä, joten niitä on myös arveltu epähistorialliseksi tarinaperinteeksi.
 
Merv oli saanut kristillisen väestönsä, kun 200-luvun puolivälissä Iranin sassanidikuningas Shapur I voitti roomalaiset Edessan taistelussa, otti keisari Valerianuksen vangiksi ja anasti roomalaisilta Mesopotamian. Mesopotamiassa sijainneen Hatran kaupungin kristinuskoon kääntynyt ja arameaa puhunut arabiväestö siirrettiin Merviin. Siellä se joutui eristyksiin keskelle zarathustralaista valtauskontoa.<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Popp, V.|Nimeke=From Ugarit to Samarra. An archeological journey on the trial of Ernst Herzfeld. Teoksessa: K-H. Ohlig (toim.) Early Islam. A critical reconstruction based on contemporary sources. (s. 14-175)|Vuosi=2013|Sivu=18|Julkaisija=Prometheus Books}}</ref>
 
=== Syntyikö islam Mervissä? ===
Islamin tutkimuksen Saarbrückenin koulukunnan piirissä on syntynyt näkemys, että islam olisi saattanut Mekan ja Medinan sijaanasemesta syntyä Iranin koillisosassa sijainneessa Mervissä sinne MesopotamiastaMerviin siirretynpakkosiirretyn kristillisen väestön keskuudessa.<ref name=":0" /> Asian puolesta puhuvat monet historialliset faktat. Mekkaa ja Medinaa puoltaa ainoastaan 800-luvulla muistiin kirjattu suullinen arabialainen tarinaperinne. Khorasanin ja Mervin puolesta puhuvat sen sijaan monet aikalaislähteet ja historialliset tapahtumat. Yksi niistä on ''muhammed'' -sanan ilmestyminen historianhistoriaan lähteisiin. Se tapahtuijuuri koillisesta Iranista alkaen,käsin. mistäSieltä onovat löytyneet löydetty vuosina 659 ja 672 lyödyt kolikot, joissa sana ''muhammad'' esiintyy ensimmäisen kerran. Kolikkolöydöt siirtyvät Teheraniin (687) ja viimein Damaskokseen (690-691) seuraten Mervistä Damaskokseen marssineen [[Abd al-Malik ibn Marwan|Abd al-Malik ibn Marwanin]] (Merv?) kapina-armeijan jälkiä.
 
Uusi hallitsija al-Malik perusti muhammadismiin perustuvan uskonnollisen kultin, jonka päätemppeliksi rakennettiin Jerusalemin [[Kalliomoskeija|Kalliomoskeija.]] Se ei kuitenkaan ollut ainoa kerta, jolloin Mervistä lähtenyt kapina-armeija valtasi pääkaupungin. Sama toistui vuonna 750, jolloin [[Abu Muslim Khorasani]]n armeija nosti valtaan Mervissä kapinaan nousseen [[Abbasidien vallankumous|abbasidien]] arabiklaanin. Monet orientalistit pitävät vasta abbasideja tahona, joka aloitti arabiprofeetta Muhammedin kultin.<ref name=":1" />
 
Kolmannen kerran Mervistä alkanut kapina johti pääkaupungin valtaukseen vuonna 813, jolloin Khorasania hallinnut al-Mamun kukisti veljensä ja siirtyi kuusi vuotta myöhemmin Bagdadiin.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Merv