Ero sivun ”Liekokasvit” versioiden välillä

Liekokasvien varret ovat halkihaaraisia eli dikotomisia ja anatomialtaan protosteelisiä. Lehdet ovat mikrofyllejä, joille on ominaissta yksinkertaisuus ja yksi ainoa suoni, joka ei haaraudu. Itiöpesäkkeet ovat muodoltaan munuaismaisia tai pyöreitä ja avautuvat raoilla; pesäkkeet sijaitsevat yksittäin lehtihangoissa. Lähes pallomaisissa tai nelitahokasmaisissa itiöissä on kolmihaarainen itureikä. Itiön itämisen tuloksena syntyy gametofyytti, jossa suvullinen lisääntyminen tapahtuu. Muodoltaan se on mukulamainen ja voi sijaita maan pinnalla tai sisällä. Edellisessä tapuksessa se on yhteyttävä, jälkimmäisessä sienijuuren varassa elävä mykoheterotrofi. <ref>{{Lehtiviite|Tekijä=Renate Pajusalu|Otsikko=Hän(Christenhusz ja muut: väitöskirja pronomineista ja ihmisistä|Julkaisu=Sananjalka|Ajankohta=2017-10-27|Numero=59|Doi=10.30673/sja.66654|Issn=2489-6470|www=http://dx.doi.org/10.30673/sja.66654}}</ref>)

Liekokasveilla ei ole läheisiä sukulaisia missään kasviryhmässä, sukulaisuus lahnanruoho- ja mähkäkasveihinkin (heimot Isoëtaceae ja Selaginellaceae) on hyvin etäinen. Fossiiliaineisto on niukka, eikä tunnettuja fossiileja pystytä sijoittamaan mihinkään nykyiseeen liekokasvisukuun. Heimo lienee peräisin hiilikaudelta, jolloin niiden puumaiset sukulaiset olivat valtakasvillisuutta. Nykyiset liekokasvit muodostavat kolme (tai jopa viisi) kladia eli kehityslinjaa. Joidenkin tutkijoiden mielestä nämä kladit ovat jaettavissa edelleen, jolloin sukujen määrä nousisi 14:ään, mutta monet niistä jäävät tuntomerkeiltään ja morfologialtaan hämäriksi. Omalaatuisin on eräs ketunliekolaji, ''Huperzia drummondii'' (entinen ''Phylloglossum drummondii'') maanalaisine mukuloineen, lehtiruusukkeineen ja lehdettömän pesäkeperän päässä sijaitsevine itiötähkineen. Laji on sopeutuma ajoittain kuivuvaan kasvuympäristöön Australiassa, ja on ulkonäöstään huolimatta selvästi ketunliekojen sukuun kuuluva.<ref>{{Lehtiviite|Tekijä=Renate Pajusalu|Otsikko=Hän(Christenhusz ja muut: väitöskirja pronomineista ja ihmisistä|Julkaisu=Sananjalka|Ajankohta=2017-10-27|Numero=59|Doi=10.30673/sja.66654|Issn=2489-6470|www=http://dx.doi.org/10.30673/sja).66654}}</ref>

Helposti syttyvien öljypitoisten itiöidensä vuoksi katinliekoa (''Lycopodium clavatum'') ja sen sukulaisia on kerätty ja myyty ns. kärpäsruutina. Ilmaan sekoitettuna siitä syntyy räjähtävä seos, jota käytetään laajalti elokuvateollisuudessa tehosteena. Aiemmin sitä on käytetty muoviesineiden, kuten kondomien ja leikkauskäsineiden, puuteroimiseen, metallimuottien päällystämiseen estämään valettavaa metallia sulautumasta niihin, farmaseutiikassa pillerien pinnalla ja meikkaamisessa puuteerina. Altistuminen liekopölylle voi aiheuttaa allergisia reaktioita lievistä ihotulehduksista vakavaan astmaan, niinpä sen käyttö mm. kosmetiikassa on enimmäkseen loppunut. ''Lycopodium alpinum'' -riidenlieon itiöitä on käytetty Skandinaviassa vaaleankeltaisen väriaineen valmistukseen yhdessä juolukan (''Vaccinium uliginosum'', Ericaceae) oksien kanssa. Useita riidenliekolajeja on käytetty mattojen, hattujen, laukkujen ja kalanpyydysten kutomiseen. <ref>{{Lehtiviite|Tekijä=Renate Pajusalu|Otsikko=Hän(Christenhusz ja muut: väitöskirja pronomineista ja ihmisistä|Julkaisu=Sananjalka|Ajankohta=2017-10-27|Numero=59|Doi=10.30673/sja.66654|Issn=2489-6470|www=http://dx.doi.org/10.30673/sja).66654}}</ref>