Ero sivun ”Yhdistyneet kansakunnat” versioiden välillä

[arvioimaton versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Merkkaukset:  virheellinen wikikoodi  Mobiilimuokkaus  mobiilisivustosta 
Abc10 (keskustelu | muokkaukset)
Hylättiin viimeisimmät 2 tekstimuutosta (tehnyt 188.238.92.6) ja palautettiin versio 18457926, jonka on tehnyt Crt
Rivi 432:
== Historia ==
{{pääartikkeli|[[Yhdistyneiden kansakuntien historia]]}}
=== Atlantin julistuksesta Yhdistyneiksi kansakunniksi ===
Prince of Walesilla]]'' allekirjoittamaan kahdeksan kohdan [[Atlantin julistus|Atlantin julistukseen]]. Julistuksessa määriteltiin [[Yhdysvallat|Yhdysvaltain]] ja [[Yhdistynyt kuningaskunta|Yhdistyneen kuningaskunnan]] [[toinen maailmansota|toista maailmansotaa]] koskevia tavoitteita, ja sitä on verrattu Yhdysvaltain presidentti [[Woodrow Wilson|Wilsonin]] [[neljäntoista kohdan ohjelma]]an. Atlantin julistus oli osa Rooseveltin politiikkaa liittää Yhdysvallat toiseen maailmansotaan Britannian puolelle kuitenkaan sotaa itse julistamatta.
[[Tiedosto:Prince of Wales-5.jpg|right|thumb|220px|Churchill ja Roosevelt HMS Prince of Walesilla 1941.]]
Alun perin Yhdistyneet kansakunnat perustettiin [[liittoutuneet|liittoutuneiden]] maiden perustalle. Yhdistyneitä kansakuntia olivat ne maat, jotka liittyivät [[Winston Churchill]]in ja [[Franklin Roosevelt]]in 14. elokuuta 1941 taistelulaiva ''[[HMS Prince of Wales (53)|HMS Prince of Walesilla]]'' allekirjoittamaan kahdeksan kohdan [[Atlantin julistus|Atlantin julistukseen]]. Julistuksessa määriteltiin [[Yhdysvallat|Yhdysvaltain]] ja [[Yhdistynyt kuningaskunta|Yhdistyneen kuningaskunnan]] [[toinen maailmansota|toista maailmansotaa]] koskevia tavoitteita, ja sitä on verrattu Yhdysvaltain presidentti [[Woodrow Wilson|Wilsonin]] [[neljäntoista kohdan ohjelma]]an. Atlantin julistus oli osa Rooseveltin politiikkaa liittää Yhdysvallat toiseen maailmansotaan Britannian puolelle kuitenkaan sotaa itse julistamatta.
 
Akselivaltoja vastaan taistelleet liittoutuneet 26 valtiota allekirjoittivat tammikuussa 1942 [[Yhdistyneiden kansakuntien julistus|Yhdistyneiden kansakuntien julistuksen]], jonka pohjana toimi Atlantin julistus ja jossa käytettiin ensimmäistä kertaa termiä Yhdistyneet kansakunnat. Liittoutuneiden lisäksi julistuksen allekirjoitti 21 muuta valtiota. Britannian, Kiinan, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton edustajat määrittelivät lokakuussa 1943 [[Moskovan julistukset|Moskovan julistuksissa]], että kansainvälisen rauhan ylläpitämiseksi oli perustettava kansainvälinen järjestö. Sen hallintorakenteita alettiin suunnitella [[Dumbarton Oaksin konferenssi]]ssa lokakuussa 1944. [[Jaltan konferenssi|Jaltan konferenssissa]] helmikuussa 1945 sovittiin kansakuntien kokouksien järjestämisestä [[San Francisco]]ssa.<ref name="leisma17">Leisma, s. 17.</ref>
Rivi 441 ⟶ 443:
 
=== Kylmän sodan aika ===
Kun 51 valtion edustajat lol kokoontuivat Lontoossa tammikuussa 1946 ensimmäisiin tapaamisiin, maailmanpoliittinen tilanne oli jo muuttumassa. Neuvostoliiton johtaja [[Josif Stalin]] piti helmikuussa puheensa, jossa hän kertoi maailman olevan jakaantunut kahteen taloudelliseen ja poliittiseen järjestelmään. Britannian pääministeri [[Winston Churchill]] julisti maaliskuussa, että [[rautaesirippu]] on jakanut Euroopan. Eurooppa jakautui lopullisesti kahteen toisilleen vihamieliseen liittoumaan, kun [[Nato]] perustettiin huhtikuussa 1949.<ref name="hanhimäki17">Hanhimäki, s. 17–18.</ref>
 
YK:n ensimmäiset vuosikymmenet olivat pitkälti Yhdysvaltojen valtakautta. Se näkyi erityisesti kansainvälistä kauppaa määritelleessä [[GATT]]-sopimuksessa, [[Kansainvälinen valuuttarahasto|Kansainvälisessä valuuttarahastossa]] (IMF) ja [[Maailmanpankki|Maailmanpankissa]], jotka sisäistivät nopeasti Yhdysvaltojen taloudellisen ylivallan. YK:n hallinnollinen pääpaino oli alkuun ollut [[Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto|turvallisuusneuvostossa]], mutta se siirtyi [[Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous|yleiskokoukseen]], joka oli keskeisessä asemassa Yhdysvaltain ja sen liittolaisten taistelussa sosialistisia valtioita vastaan. Uusia jäseniä valittiin nihkeästi, ja sosialistimailla oli hyvin heikot mahdollisuudet saada enemmistö yleiskokoukseen.<ref>Leisma, s. 19.</ref>