Ero sivun ”Lampuoti” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p →‎1800-luku: yhdys sanat
Rivi 22:
Hyvänä esimerkkinä muutoksesta lampuotien asemasta käy [[Hakoisten kartano]]. Aiemmin kartanolla oli ollut suhteellisen vähän omaa viljelyä ja lampuodit olivat hoitaneet melko isoilla vuokratiloillaan viljelyn ja maksaneet kartanoon vuokran tiloistaan. Kuitenkin 1850- ja 1860-luvuilla kaikki nämä tilat liitettiin suoraan osaksi kartanoa ja lampuodit siirrettiin usein kartanon todellisiin torppiin. Tällöin heille tuli usein verojen lisäksi myös päivätyövelvollisuus, sillä kartanon laajentunut viljelysala vaati runsaasti työväkeä, varsinkin kylvön ja korjuun aikoina.
 
Oman lisänsä 1800-luvulla tilanvuokraajien ryhmään toivat lakkautettujen upseerinpuustellien, jotka olivat muuttuneet kruununpuustelleiksi, vuokraajat, jotka usein saattoivat olla myös säätyläisiä. Myös ns. Karjalan lahjoitustilojen talonpoikia pidettiin tuossa vaiheessa lampuoteina. Kokonaismäärältää kokotilanvuokraajat olivat kuitenkin vain n. 2-32–3 % maatilatalouden ammatissa toimivasta väestöstä, johon kuuluivat heidän lisäkseen: talonpojat, torpparit, muonamiehet, mäkitupalaiset sekä piiat ja rengit.
 
Myös Karjalassa oli tilojen lampuotioikeus yleistä 1800 -luvulla ja aina 1900 -luvun alkupuolelle asti. Suomen valtio ei kyennyt ratkaisemaan Karjalassa tilojen omistusoikeutta suurjaon yhteydessä (metsävarannoista johtuen), vaan vasta vuonna 1924 annetut tilojen omistuskirjat lopettivat lampuotiuden ja tilojen haltijoista tuli niiden laillisia omistajia.
 
Instituutiona lampuotius menetti merkityksensä, kun tilojen verovapaudet kumottiin ja kaikki verosuoritukset ohjautuivat yhteiskunnalle. Itsenäisyyden alun suuressa maareformissa eli torpparivapautuksessa ei kuitenkaan aluksi käsitelty lampuotien asemaa. He eivät voineet lunastaa viljelemiään tiloja omiksi torppareiden ja myöhemmin mäkitupalaisten tavoin. Vuonna 1919 heille kuitenkin myönnettiin tämä oikeus.