Ero sivun ”Ibadilaisuus” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 7:
Hämeen-Anttilan mukaan kharijiittien keskus oli aluksi Irakin Basrassa, mistä liike levisi Pohjois-Afrikkaan. Vuonna 739 sinne syntyi kapinaliike, jota Damaskoksen kalifit eivätkä heidän jälkeensä abbasidit saaneet enää kukistettua.<ref>Bennison, 2011, 24</ref> Toinen ibadiittien valtakeskus syntyi Omaniin.
 
Islamilaisen historiankirjoituksen mukaan ibadiitit erkanivat 600-luvulla kharijiiteista, jotka vuorostaan olivat kalifi Alin kannattajista vuonna 657 irtautunut kapinallinen ryhmä.<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Jaakko Hämeen-Anttila|Nimeke=Islamin monimuotoisuus|Vuosi=1999|Sivu=62|Julkaisija=Gaudeamus}}</ref><ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Valerie J. Hoffman|Nimeke=The Essentials of Ibadi Islam|Vuosi=2012|Sivu=5 -|Julkaisija=The Syracuse University Press}}</ref> Nimensä ibadiitit olisivat saaneet johtajastaan Abdallah ibn Ibadista. Bennison kertoo, että joillekin muslimeille oli liikaa Alin sovinnollisuus Muawijaa vastaan, minkä takia he lähtivät omille teilleen.<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Bennison, A. K.|Nimeke=The Great Caliphs. The Golden Age of Abbasid Empire|Vuosi=2011|Sivu=16|Julkaisija=Tauris}}</ref> Toisten historioitsijoiden mielestä kharijiittien ja ibadiittien syntykertomus islamilaisessa historiankirjoituksessa on fiktiota, joka johtuu siitä, että oikeat tiedot olivat jo painuneet unohduksiin 800-luvulle tullessa, jolloin näistä liikkeistä ensimmäisen kerran kirjoitettiin.
 
Toisten historioitsijoiden mielestä kharijiittien ja ibadiittien syntykertomus islamilaisessa historiankirjoituksessa on fiktiota, joka johtuu siitä, että oikeat tiedot olivat jo painuneet unohduksiin 800-luvulle tullessa, jolloin näistä liikkeistä ensimmäisen kerran kirjoitettiin. Volker Popp on todennut, että sana ''ibād'' on arabian sanan ''abd'' (palvelija, orja) monikkomuoto, joka oli arabian murteista tunnettu vain käytössä vain Mesopotamiassa. SeilläMesopotamian al-Hirassa vaikutti myös arabialanen kristitty ryhmä, joka käytti itsestään tätä nimeä. <ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Popp, V.|Nimeke=The early history of islam. Following inscriptional and numismatic testimony. Teoksessa: K-H. Ohlig & G-R-Puin (toim.) The hidden origin of Is-lam. (s. 17–124)|Vuosi=2010|Sivu=31|Julkaisija=Prometheus Books}}</ref> ''Ibādit'' tulivat eri arabiheimoista, mutta heitä liitti yhteen kääntyminen kristinuskoon muuten pakanallisessa ympäristössä ja heimorajojen murtaminen. Popp pitää mahdollisena, että Muhammediin liitetty "Hiran" luola voisi olla tarinallinen muistuma tästä liikkeestä. Luolakertomusta ei esiinnyt vielä Ibn Hishamin kirjoittamassa elämäkerrassa, mutta se vakiintuu myöhemmin. Ibadiitit olisivat voineet myös kehittyä tästä mesopotamialaisesta liikkeestä.
== Lähteet ==