Ero sivun ”Aladár Paasonen” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ipr1 (keskustelu | muokkaukset)
mallinepäivitys
MsaynevirtaBOT (keskustelu | muokkaukset)
p typos fixed: yleten → ylentyen using AWB
Rivi 20:
| Tekijä = Brantberg, Robert|Luku = | Sivu = | Sivut = 229, 239| Selite =| Julkaisupaikka = Tampere| Tunniste = | Isbn =952-5170-08-X|Kieli = }}</ref> oli suomalainen [[eversti]], joka toimi [[Päämaja]]n tiedustelujaoston päällikkönä [[jatkosota|jatkosodan]] aikana. Ollessaan sodan jälkeen Sveitsissä marsalkka Mannerheimin sihteerinä hän käytti nimeä Herra Bartha.<ref>[https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/44773/sepp%C3%A4l%C3%A4_v%C3%A4it%C3%B6skirja.pdf?sequence=1 Elina Seppälä, Ranskalainen Eurooppa ja suomalainen Suomi : Jean-Louis Perret kulttuurinvälittäjänä ja verkostoitujana 1919-1945,] s. 239 viitattu 31.8.2014</ref>
 
Hänen vanhempansa olivat [[professori]] [[Heikki Paasonen (kielitieteilijä)|Heikki Paasonen]] ja Mariska Paskay de Palásth,<ref>[http://kotisivu.suomi.net/brantberg/Sotaupseerit%20-%20Aladar%20Paasonen.htm Robert Brantberg: Sotaupseerit.]</ref> joten hän oli puoliksi [[unkarilaiset|unkarilainen]]. Paasonen osallistui [[Suomen sisällissota]]an valkoisten puolella yletenylentyen [[aliluutnantti|aliluutnantiksi]]. [[Maanpuolustuskorkeakoulu|Kadettikoulun]] jälkeen hänet ylennettiin [[luutnantti|luutnantiksi]] joulukuussa [[1920]].<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Nevalainen, Petri| Nimeke = Marskin tiedustelija: eversti Aladár Paasosen tarina|Vuosi = 2012|Sivut = 26| Selite = | Julkaisupaikka = Helsinki| Julkaisija = Helsinki-kirjat| Tunniste = ISBN 978-952-5989-03-8| Kieli =}}</ref><ref name=Nevalainen2012_217_219 />
 
Kielitaitoinen Paasonen lähetettiin [[Ranska]]an opiskelemaan [[École spéciale militaire de Saint-Cyr|École Spéciale Militaire]] -oppilaitokseen vuosiksi 1921–22 ja sen jälkeen hän opiskeli vuosina 1922–24 Ranskan sotakorkeakoulussa [[École Supérieure de Guerre]]ssa, jossa samalla kurssilla opiskeli majuri [[Charles de Gaulle]].<ref>Nevalainen 2012, s. 32–33.</ref>