Ero sivun ”Maastopyöräily” versioiden välillä

[arvioimaton versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Kumottu muokkaus 18372159, jonka teki 185.242.148.37 (keskustelu)
Merkkaus: Kumoaminen
Rivi 11:
 
==Historia==
Maastopyöräily nykymuodossaan on amerikkalaislähtöinen urheilulaji. [[1970-luku|1970-luvun]] [[Kalifornia]]ssa, Marinin maakunnassa paikalliset nuoret keksivät aikansa kuluksi erilaisia korvikelajeja [[lainelautailu|surffaamiselle]], ja pyörillä vuoripolkuja alas ajeleminen oli yksi niistä (ja [[rullalautailu]] toinen). Sen aikaisiin cruiser-tyylisiin polkupyöriin keksittiin asentaa moottoripyörien osia, kuten jarrukahvoja ja nappularenkaita. Maastopyörä kaupallistui hyvin nopeasti, ja [[1990-luku|1990-luvulle]] saavuttaessa oli Suomessakin saavutettu eräänlainen buumi maastopyörissä. 1990- ja [[2000-luku]]jen vaihteessa oli maastopyörien jousitustekniikka kehittynyt jo niin pitkälle, että voitiin puhua jo varsinaisesta edusta verrattuna täysjäykkiin maastopyöriin. 2000-luvulla eletään maastopyöräilyssä erilaistumisen aikaa, kun maastopyöräilyyn kehitetään jatkuvasti uusia tyylisuuntauksia, joita varten löydetään myös kaupallista potentiaalia pyörien kehittelyssä.
Maastopyöräily nykymuodossaan on amerikkalaislähtöinen urheilulaji. Aiemmin siinä ei käytetty mittää lukkopolkimia
[[1970-luku|1970-luvun]] [[Kalifornia]]ssa, Marinin maakunnassa paikalliset nuoret keksivät aikansa kuluksi erilaisia korvikelajeja [[lainelautailu|surffaamiselle]], ja pyörillä vuoripolkuja alas ajeleminen oli yksi niistä (ja [[rullalautailu]] toinen). Sen aikaisiin cruiser-tyylisiin polkupyöriin keksittiin asentaa moottoripyörien osia, kuten jarrukahvoja ja nappularenkaita. Maastopyörä kaupallistui hyvin nopeasti, ja [[1990-luku|1990-luvulle]] saavuttaessa oli Suomessakin saavutettu eräänlainen buumi maastopyörissä. 1990- ja [[2000-luku]]jen vaihteessa oli maastopyörien jousitustekniikka kehittynyt jo niin pitkälle, että voitiin puhua jo varsinaisesta edusta verrattuna täysjäykkiin maastopyöriin. 2000-luvulla eletään maastopyöräilyssä erilaistumisen aikaa, kun maastopyöräilyyn kehitetään jatkuvasti uusia tyylisuuntauksia, joita varten löydetään myös kaupallista potentiaalia pyörien kehittelyssä.
 
Kansainvälinen pyöräilyunioni, UCI ({{k-fr|Union Cycliste Internationale}}) tunnusti maastopyöräilyn alajaoksekseen verrattain myöhään, 1990-luvun alussa, vaikka maastopyörillä oli ajeltu kilpaa Yhdysvalloissa ja Keski-Euroopassa jo kymmenisen vuotta. Ensimmäiset maailmanmestaruuskisat pidettiin [[Colorado]]ssa vuonna 1990. Maastoajo otettiin [[olympialaiset|olympiakisojen]] lajivalikoimaan [[Kesäolympialaiset 1996|Atlantan olympialaisiin]] 1996, alamäkiajo odottelee yhä olympiakelpoisuuttaan.