'''Hiilidioksidi''', [[kemiallinen kaava|molekyylikaavaltaan]] '''CO<sub>2</sub>''', on [[hiili|hiilestä]] ja [[happi|hapesta]] koostuva [[kemiallinen yhdiste]]. [[NTP|Normaaliolosuhteissa]] hiilidioksidi on hajuton, väritön, myrkytön ja huonosti reagoiva [[kaasu]]. Hiilidioksidi on suurina pitoisuuksina terveydelle haitallista<ref>{{cite news|publisher=U.S. Environmental Protection Agency: |url=http://www.epa.gov/ozone/snap/fire/co2/co2report.html |title=Carbon Dioxide as a Fire Suppressant: Examining the Risks}}</ref>. Puhtaana kaasuna se syrjäyttää hapen ja voi tukehduttaa ihmisen.
Hiilidioksidia esiintyy [[Maa]]n [[ilmakehä]]ssä luontaisesti pieninä pitoisuuksina. Hiilidioksidin luontainen pitoisuus ilmakehässä vaihteli vuorokauden ja vuodenajan mukaan ollen keskimäärin 0,028 % eli 280 [[ppm|miljoonasosaa]] [[tilavuus|tilavuudesta]]. Vuoden 20172019 lopulla ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on keskimäärin 0,04 % (405411 ppm). <ref>[ftp://ftp.cmdl.noaa.gov/ccg/co2/trends/co2_mm_mlo.txt{{verkkoviite Mauna Loa CO<sub>2</sub> annual mean data] from NOAA. "Trend" data was used. See also:|osoite= [httphttps://www.esrl.noaa.gov/gmd/ccgg/trends/ |nimeke= ESRL monitoring: Trends in Atmospheric Carbon Dioxide]from|julkaisija= NOAA.</ref> |kieli= {{vanhentunuten}} linkki}}</ref>
Hiilidioksidia syntyy hiilipitoisten aineiden palamistuotteena, kuten [[palaminen|palaessa]] sekä [[soluhengitys|soluhengityksessä]]. Kasvit käyttävät sitä raaka-aineena [[orgaaninen yhdiste|orgaanisten yhdisteiden]] valmistuksessa eli [[yhteyttäminen|yhteyttämisessä]]. Hiilidioksidi sisältää painon mukaan 27 % hiiltä, ja siinä on lähes kaikki ilmakehässä esiintyvä hiili, jos mm. kivihiilen, turpeen ja puun polttamisessa syntyviä [[Polysykliset aromaattiset hiilivedyt|PAH-yhdisteitä]] ei oteta huomioon.
Rivi 24:
== Löytöhistoria ==
Hiilidioksidin keksijänälöytäjänä on pidetty [[Jan Baptist van Helmont]]ia (1577–1644). Koska [[puuhiili|puuhiilen]] palaessa syntynyt [[tuhka]] painoi vain pienen osan alkuperäisen puuhiilen painosta, hän päätteli, että loppuosa siitä muuttui kaasuksi ja poistui ilmaan. Tälle kaasulle hän antoi nimen "metsäkaasu" (''gas sylvestre'').<ref>{{verkkoviite| Osoite = http://www.helsinki.fi/kemia/opettaja/aineistot/loytoretki/helmont.html | Nimeke = Löytöretki happamuuteen – kemian historiaa, Jan Babtist van Helmont (1577–1644) | Julkaisija = Helsingin yliopisto | Viitattu = 17.7.2010}}</ref> Tarkemmin sen ominaisuuksia tutki [[Joseph Black]], joka vuonna [[1756]] havaitsi sitä muodostuvan kuumennettaessa ''magnesia alba''a eli [[magnesiumkarbonaatti]]a.<ref>{{kirjaviite | Tekijä = John Hudson | Nimeke = Suurin tiede – kemian historia | Sivu = 87–88 | Suomentaja = Kimmo Pietiläinen | Julkaisija = Art House | Vuosi = 2002 | Tunniste = ISBN 951-884-346-5}}</ref> Hän kutsui sitä "sitoutuneeksi ilmaksi".<ref>{{Verkkoviite | Tekijä = Reijo Rasinkangas| Nimeke = Tieteen ja ajattelun historiaa – Uusi aika I| Osoite = http://cc.oulu.fi/~rar/historia/E_1600-1830.html| Selite = | Ajankohta = | Julkaisija = Oulun yliopisto| Viitattu =21. kesäkuuta 2007 | Kieli = }}</ref> Vuonna [[1778]] [[Joseph Priestley]] havaitsi, että tätä kaasua sisältävässä vedessä kasvit tuottivat "deflogistoitunutta ilmaa" eli [[happi|happea]]<ref>Hudson, s. 94</ref>, mikä havainto pian johti [[fotosynteesi]]n luonteen selvittämiseen.<ref>{{kirjaviite | Tekijä = A. G. Morton | Nimeke = Kasvitieteen historia | Julkaisija = Gaudeamus | Suomentaja = Johannes Enroth, Ilkka Kukkonen | Vuosi = 1999 | Tunniste = ISBN 951-662-756-0}}</ref> Samoihin aikoihin [[Antoine Laurent Lavoisier]] selvitti [[palaminen|palamisen]] luonteen ja osoitti, että tämä kaasu on hiilen ja hapen yhdiste.
