Ero sivun ”Töölön sairaala” versioiden välillä

[[Talvisota|Talvi­sodan]] ensimmäisinä kuukausina SPR:n sairaala toimi Helsingin [[väestönsuojelu]]n sairaala-asemana, vastaten pommitusuhrien hoidosta. Tätä tarkoitusta varten sen käyttöön järjestettiin talvisodan ensimmäisen pommitusaallon jälkeen myös apusairaaloita, mm. Kalastajatorpan ravintolarakennus. YH-vaiheessa loka-marraskuussa 1939 oli pääosa sairaalasta henkilökuntineen puolestaan evakuoituna Hämeenlinnan Aulangolle 35. Sotasairaalan osastoksi, mutta tämä toimintajärjestely purettiin ennen sodan syttymistä. Helmikuusta 1940 sairaala kuitenkin siirtyi puolustusvoimien lääkintähuollon alaiseksi sotasairaalaksi nimellä Punaisen Ristin Sotasairaala (P.R. SotaS.), joka käsitti tilapäisosastoja mm. Naistenklinikassa ja sairaala Mehiläisen tiloissa. [[Välirauha|Välirauhan aikana]] aloitettiin pomminkestävän sairaala- ja leikkaussaliosaston rakentaminen sairaalan puutarhan alle ja sairaalan osaksi liitettiin uuteen sairaanhoitajaopistoon Tukholmankadulle sijoitettu ns. Invalidisairaala, jossa hoidettiin vaikeita raajavammoja, amputaatioita sekä leuka- ja plastiikkakirurgisia tapauksia. Tämän sairaalan ylilääkärinä toimi lääkintämajuri [[Sven Rehnberg]], joka oli siviilissä SPR:n sairaalan alilääkäri. Leukakirurgisen osaston johdossa oli professori Faltin. [[Jatkosota|Jatko­sodassa]] 54. Sotasairaala muodostettiin Punaisen Ristin sairaalan ympärille. Molemmissa sodissa sairaalaan keskitettiin erityisesti aivo- ja hermovammatapauksia sekä vaikeita raaja- ja leukakirurgisia potilaita. Sotasairaalan johtajalääkäreinä toimivat sen vakituinen ylilääkäri, lääkintäeversti Brofeldt sekä lääkintämajuri Snellman, päällikkölääkäreinä alkuun professori, lääkintäeverstiluutnantti [[Arno Saxén]] ja hänen jälkeensä lääkintämajuri [[Bertel Miesmäki]]. Jaostosairaaloina 54. SotaS:ään kuuluivat SPR:n sairaala maanalaisine tiloineen (Jaos A), Invalidisairaala (Jaos B), Koelyseo (Jaos C) ja ruotsalainen tyttölyseo (Jaos D). Myöhemmin otettiin käyttöön erillisosastoina selkäytimeen haavoittuneita varten entinen varuskuntasairaala Lönnrotinkadulla ja aivovammatapauksien jälkihoitoon ja kuntoutukseen päällystökoulun rakennus Tuusulassa. Helmikuun 1944 suurpommitusten myötä sairaalan toimintaa hajautettiin tilapäisiin sijoituspaikkoihin, mm. Meltolan parantolaan, Työväen akatemiaan, Jorvin kartanoon ja Inkoon Vestankvarniin. Vaikeita sotavammoja saaneiden hoito jatkui 54. Sotavammasairaalana aina vuoteenvuoden 1946 lopulle saakka, jolloin vähitellen päästiin palaamaan rauhanaikaiselle kannalle.<ref>SPR:n sairaalan vuosikertomus 1940</ref><ref>54. Sotasairaalan toimintakertomus 1941–1943</ref>

[[HYKS]]:n perustamisen myötä SPR:n sairaala ei voinut enää jatkaa toimintaansa aiempaan tapaan, ja järjestö myi sairaalakiinteistönsä HYKS:lle 1958. Nykyisen neurokirurgian klinikan, opetustilattapaturma-aseman ja poliklinikan käsittävä laajennusosa valmistui 1959; alkujaan jo 1940-luvulla suunnitellun laajennuksen oli tarkoitus käsittää erillinen reumasairaalaosasto. Laajennusosan valmistuttua pääsisäänkäynti siirtyi nykyiselle paikalleen, aiemman sisäänkäynnin sijaittua sairaalan nykyisen tontin poikki kulkeneen kadun, ns. Punaisen Ristin kujan varrella, joka tällöin katkaistiin. Sodanjälkeisinäkin vuosina sairaalan keskeinen funktio oli tapaturmapotilaiden hoidossa, tosin vuoteen 1960 asti se toimi myös yleiskirurgisena hoitopaikkana. Tämän jälkeen sairaalan tiloissa aloittivat toimintansa HYKS:n I ja V kirurgian klinikka, erikoisaloinaan ortopedia ja traumatologia ja neurokirurgia. Sairaalan uudeksi esimieheksi (1960–1967) tuli professori [[Kalle Kallio|K.E. Kallio]]. Vuonna 1960 sairaala päätettiin nimetä Töölön sairaalaksi omistussuhteita koskevien sekaannusten välttämiseksi. Tapaturma-asemaasemaa siirtyilaajennettiin nykyisiinSPR:n tiloihinsaveripalvelulle Töölönkadunkuuluneisiin varrelletiloihin 1966. Samana vuonna sairaalassa aloitti nelipaikkainen traumatologinen teho-osasto.

Töölön sairaalaa voidaan perustellusti pitää suomalaisen neurokirurgian kehtona. Sairaalan alilääkäri Aarno Snellman (sittemmin neurokirurgian henkilökohtainen ylimääräinen professori vuodesta 1947) matkusti Tukholmaan 1935 perehtyäkseen moderniin neurokirurgiaan Herbert Olivecronan opissa Serafimer-sairaalassa. Palattuaan takaisin hän suoritti ensimmäisen aivoleikkauksensa syyskuussa 1935 ja seuraavana vuonna sairaalassa avattiin maan ensimmäinen varsinainen neurokirurginen osasto. Samoihin aikoihin myös sairaalan röntgenlääkäri, tohtori Yrjö Lassila perehtyi neuroradiologiaan Olivecronan työtoverin, radiologi Eric Lysholmin opissa. Ennen talvisotaa ja välittömästi sen jälkeen ehti muutama nuoremman polven lääkäri, kuten Mikko Eirto ja Gunnar af Björkesten – sittemmin Helsingin yliopiston ensimmäinen varsinainen neurokirurgian professori – saada perehdytystä neurokirurgiaan ja soveltaa osaamistaan aivo- ja hermovammojen hoidossa jatkosodan aikana. Neurokirurgisen osaston toiminta kehittyikin tuolloin pitkälti sodissa kallo-aivovammoista saadun huomattavan kokemuksen myötä. Koko jatkosodan ajan sairaalan pohjakerroksessaväestönsuojatiloissa toimi aivovammapotilaiden hoito-osasto Snellmanin ja Teuvo Mäkelän johdolla. Neurokirurgian ohella ja siihen läheisesti kytkeytyen, sairaala oli edelläkävijä myös anestesiologiassa ja tehohoidossa. Ensimmäinen anestesialääkärin virka perustettiin jo 1952 (tri Mirja Tappura) ja neurokirurgian klinikan yhteyteen avattiin maan ensimmäinen teho-osasto 1959.<ref>Törmä, Tapio: Aarno Snellman, neurokirurgian uranuurtaja Suomessa ja Helsingin neurokirurgisen klinikan synty. Sisältyy julkaisuun: Hippokrates : Suomen lääketieteen historian seuran vuosikirja 11 (1994)</ref>

Verenluovutus toimi yli neljännesvuosisadan ajan näissä varsin vaatimattomissa oloissa kunnes Punainen Risti sai valmiiksi uuden varta vasten suunnitellun ja rakennetun toimitalon [[Kivihaka|Kivihaassa]]. Tuolloin veripalvelun tilat muutettiin kirurgian ajanvarauspoliklinikan käyttöön.